Päiväkodeista ja peruskoulun alaluokilta tihkuu jatkuvasti tietoa pienten lasten aggressiivisuuden määrän kasvusta. Jos pienet lapset voivat käydä kiinni opettajiinsa, he käyvät kiinni myös toisiin lapsiin.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin:

Lanka palaa – kohta aggressiiviset pikkulapset eivät enää olekaan pikkulapsia (Properuskoulu 20.11.2013)

Kuten Sinkkonenkin toteaa, on aivan selvää, että osa vanhemmista ei osaa ollenkaan kasvattaa lapsiaan. On todella surkeaa, jos isä tai äiti eivät pysty asettamaan lapselleen alkeellisiakaan rajoja.

Ei tajuta edes kasvatuksen yksinkertaisinta perusasiaa:

Rakkautta ja rajoja

Sekä rakkaus että rajat luovat lapselle turvallisuuden tunnetta. Lapsi tietää, että hänestä välitetään, kun hänelle annetaan selkeät rajat.

Alaluokilla on vanhempia, jotka voivat kysyä, olen epätoivoinen, kun lapsi leikkii kännykällä koko ajan, en saa häntä edes ajoissa nukkumaan, mitä teen

Opettaja vastaa, ota kännykkä pois ja laita se vaikka jääkaappiin ja pane lapsi omaan sänkyyn.

On vanhempia, jotka ulkoistavat lastenkasvatuksen kännyköille ja tableteille, televisioille ja pelikonsoleille. Kun lapsi on pois jaloista, ja vanhemmille jää aikaa harrastaa ja toteuttaa itseään.

Lapsi jätetään härpäkkeineen yksin, heitteille.

Minulla on viisi lasta, joista kolme on jo aikuisia. En väitä, että lasten kasvattaminen olisi aina ollut helppoa. Mutta tunteen lisäksi myös järjenkäyttö on sallittua, voidaan puhua siitä kadonneesta maalaisjärjestä. 

Kokeneen kasvattajan ohjeita:

1. Rakasta lastasi.

Sen sijaan, että jatkuvasti lykkäät lapsen käteen kännykän, tabletin tai pelikonsolin ohjaimen, ota lapsi syliin ja kerro hänelle tarinoita ja lue satuja. Hieman isommalle lapselle voi lukea vaikka Mikko Mallikasta tai jotain ikätasoon sopivaa jatkokirjaa.

Sadut kasvattavat lapsia yhä edelleen. Lapset oppivat satujen kautta oppimaan, mikä on oikein tai väärin. Saduissa hyvä voittaa.

Kun lapsi menee nukkumaan, peittele lapsesi, hali ja suukottele, lue pieni iltarukous tai kerro iltasatu.

Pikkuhiljaa lapsi tuntee olevansa hyväksytty, tajuaa, että isä ja äiti rakastavat häntä.

2. Ei tarkoittaa ei. 

Sanan ei käyttäminen on monessa asiassa on suotavaa, sillä lapsi hakee jatkuvasti rajojaan. Lapsen ei saa antaa elää pellossa.

Älä aina anna periksi. Johdonmukaisuus on valttia.

Jos sanot ei, se todella merkitsee ei. Jos lapsi saa vinkumalla, huutamalla, rähjäämällä tai itkemällä asiansa periksi, peli on menetetty. 

Kun sanot, että nyt lelut laiteaan laatikkoon, ne laitetaan laatikkoon. Kun sanot, että nyt loppuu tabletilla räplääminen, se todella loppuu siihen. Ota vaikka itse tabletti pois lapselta, jos muu ei auta.

Ensimmäiset kerrat ovat vaikeita, mutta pikkuhiljaa lapsi alkaa tajuta, että kyllä isä ja äiti ovat ne ihmiset, jotka määräävät talossa. Lapsi ei saa määrätä vanhempiaan.

Lapsi oppii kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä.

3. Ole lapsesi kanssa.

Älä ulkoista lapsesi kasvatusta päiväkodille, koululle tai urheiluseuralle.

Sen sijaan, että itse lähdet yksin lenkille, ota lapsi joskus mukaan kävelylle tai mene hänen kanssaan lähikentälle pelaamaan jalkapalloa tai heittelemään koreja.

Kotona voi tehdä kaikenlaista yhdessä, pelata muistipelejä, rakennella lego-maailmoja, askarrella, piirrellä ja maalailla. Leipominen ja pipareiden tekeminen on lasten mielestä aivan fantastista. Lapsille voi antaa pieniä ruuanlaittotehtäviä kuten perunoiden peseminen ja kuoriminen.

Tekemisen ohessa voi lasten kanssa puhua mistä vaan ja käsitellä yhdessä erilaisia lasta askarruttavia asiota. Kuka muukaan antaa lapselle neuvoja ja elämänohjeita kuin oma isä ja äiti.

Jokainen vanhempi kyllä keksii perheelleen sopivaa yhteistä tekemistä.

4. Ole aikuinen.

On hirvittävää, jos isä tai äiti alentuu ajattelussaan ja toiminnassaan lapsen tasolle. Lapsi menee sekaisin.

Joskus koulussa kohtaa lapsia, jotka joutuvat pienestä pitäen huolehtimaan pikkusisarestaan, kun vanhemmat toteuttavat itseään.

Karmeinta on, jos lapsi joutuu huolehtimaan omista vanhemmistaan. Kun vanhemmat juovat, voi tapahtua niinkin, että kymmenvuotias lapsi hoitaa ostokset ja ruuat ja siivoa vielä huushollinkin.

Mitä meidän pitäisi tehdä?

1. Lähineuvolat takaisin

Neuvolaverkkoa on nokkaa pidemmälle ajattelematta harvennettu. Kun ensimmäiset lapseni olivat pieniä 1980-luvulla, lähineuvoloita löytyi joka lähiön nurkalta.

Äidin tai isän oli helppo mennä kahvittelemaan ja juttelemaan neuvolatädin kanssa milloin vain. Neuvolatäti antoi ohjeitakin, jos niitä pyydettiin. Samaan aikaan lapsi innoissaan leikki leikkinurkkauksessa.

Neuvolatäti oppi tuntemaan sekä lapsen että perheen.

2. Pakollinen lastenkasvatusajokortti

Kortin ensimmäinen osio olisi synnytysvalmennus ja ohjeet vauvanhoitoon.

Kortin toinen vaihe olisi lyhyt kymmenen oppitunnin lastenkasvatuskurssi.

On erittäin outoa, että yhteiskunta normittaa auton ajoa ajokortteineen hyvinkin tarkkaan, mutta lapsia saa kasvattaa miten vain tai jättää lapset jopa kasvattamatta.

Lastenkasvatuskurssin oppitunteihin kuuluisi paljon myös keskustelua. Vanhemmat keskustelisivat myös keskenään, saisivat tukea toisiltaan ja huomaisivat, että ongelmat ovat samanlaisia ja ratkaistavissa.

Kurssin lopussa olisi tentti. Jos kurssi reputetaan, uusitaan kurssi. Kun kurssi saadaan läpi, molemmille vanhemmille annetaan käteen lastenkasvatusajokortti.

Kurssit suoritettaisiin lähineuvoloissa maksimissaan kymmenen hengen ryhmissä.

3. Perheille annetaan kotihoitovaihtoehto.

Annetaan vanhemmille todellinen vaihtoehto hoitaa pientä alle kolmevuotiasta lasta myös kotona. Kaikille se ei ole mahdollista, siksi myös nykyinen pienten lasten päiväkotimalli on säilytettävä.

Pienen lapsen päiväkotihoito on erittäin kallista. Olen aina ihmetellyt, miksi lasten kotihoitoa ei tueta samalla hinnalla kuin lasten päiväkotihoitoa. Kotihoidon kalleudesta huolimatta viisi lastani on alle kolmivuotiaina hoidettu kotona.

Lapsi laitetaan yksivuotiaana yhteiskunnan lastenkasvatusputkeen. Jotkut vanhemmat ulkoistavat myös lasten vapaa-ajan esim. urheiluseurojen tai ratsastustallien hoteille.

Suomi on lastenkasvatuksen DDR.

Kaikki vanhemmat arkena eivät kerkiä nähdä lapsiaan juuri ollenkaan.

4. Päiväkotiryhmille ja peruskoulujen luokille on asetettava lailla maksimikoot.

http://www.properuskoulu.net/2015/03/kotikasvatus-takaisin-kunniaan.html

* * *

15.3. Ilta-Sanomat

Tarhalasten aggressiivisuus karkasi käsistä

Väkivalta töissä: Lastentarhanopettajista jo liki 40 prosenttia joutuu potkujen ja lyöntien kohteeksi työpaikallaan.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lasten käytöshäiriöiden lisääntymiseen on kaksi syytä.

– Lapset eivät opi kestämään turhautumista, kun osa vanhemmista ei osaa kieltää lapsiltaan mitään. Toinen yhtä tärkeä seikka on, että lapset ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita. Kyse ei ole lapsen häijyydestä, vaan merkki siitä, ettei lapsi jaksa viriketulvaa. On liikaa ääntä ja liikaa visuaalisia ärsykkeitä sen sijaan, että lapsi saisi olla vaan. Päiväkotienkin tilat ovat meluisia ja ryhmät liian suuria, hän kertoo.