Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Ehdolla eduskuntaan

Ilmoitusasia: Perussuomalaisten Uudenmaan piiri on nimennyt minut eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tästä lähtee.

Uudenmaan piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita

Perinteisesti Perussuomalaiset on ollut kova Uudellamaalla, niin nytkin on. Eduskuntavaalivetureina ovat kansanedustajat Arja Juvonen ja Leena Meri sekä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Miesehdokaiden tilanne on kutkuttavan avoin, sillä ehdokkaina on tasainen nippu kokeneita ehdokkaita.

Vuosi tulee olemaan hauska ja mielenkiintoinen, raskas todennäköisesti, koska puolueen linjana on, että eduskuntavaaliehdokkaat ovat myös maakuntavaaliehdokkaita. Tietenkin toivon, että maakuntavaaleja ei edes tule.

Puolueneuvosto kokoontuu Lahdessa 1.9. Silloin määritellään puolueen linjaukset, jotka ohjaavat takuuvarmasti puolueen eduskuntavaalikampanjaa.

Eduskuntavaalit ovat aina olleet meidän vaalit. Odotan Perussuomalaisille 14-16-18 prosentin osuutta äänistä. 14 prosentin tulos olisi torjuntavoitto vaikkakin lievä pettymys. 18 prosenttia olisikin sitten jo hunajaa.

Meidän pitää tehdä töitä joka prosentin eteen joka tasolla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
asiat esiin, kiitos
#1

Mitkä ovat vaaliteemat?

Mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä Vantaalla?

Mitä Lundell ajattelee pakkoruotsista?
Kannattaako pakkoruotsin lakkauttamista ja ruotsin muuttamista valinnaiskieleksi kaikilla koulutustasoilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#4

Kyllä pääteemani liittyvät koulutukseen ja sen tilaan sekä sen rahoitukseen. Koen olevani vahva koulutuksen asiantuntija.

Toinen pääteemani on arvokas vanhuus, en voi millään ymmärtää, miten alimmilla eläkkeillä voi tulla toimeen.

Vantaalla pääteemat liittyvät homekouluihin, ja rakentamiseen ylipäätään. Kehäradan ja Aviapoliksen vetovoima on niin suuri. Aviapolis on Suomen kehittyvin työpaikka-alue. Ja työpaikkoja tarvitaan.

Olisin valmis myös siirtymään maksutamaan julkiseen liikenteen pääkaupunkiseudulla, vielä ajatus ei ole saanut riittävästi ilmaa purjeisiin, mutta jossain vaiheessa kyllä saa.

Olen puolueen linjoilla pakkoruotsin suhteen. Vapaaehtoinen ruotsi voisi todennäköisesti lisätä ruotsin kielen taitajien määrää. Nyt murto-osa oppilaista kirjoittaa ruotsin yo-kirjoituksissa.

Kielipalettia pitää laajentaa, kohta suomalaiset eivät puhu oman kielensä lisäksi muuta kuin englantia. Lukiossa pitäisi kyetä lukemaan vähintään kolme kieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Täyttä asiaa, hyviä teemoja. Heittämällä sisään vain 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#9

Entä Myyrmäen alueen monikulttuuri?
Itse en yli puoleen vuoteen ole käynyt kuin pakosta.
Miksi juuri sinne keskitetään maahanmuuttajat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri tästä on kysymys, ei pidä keskittää maahanmuuttajia samalle alueelle. Integraatio kärsii.

Yleensä heidät sijoitetaan kaupungin vuokrataloihin. Siinä syy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Maahanmuuttajien määrä on moninkertaistunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Myös Pähkinärinne on monikulttuurinen.
Myyrmäki kuitenkin Länsi-Vantaalla eniten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Pitääkö Vantaa ottaa lisää pakolaisstatuksen saaneita?
Pitääkö maahanmuuttajan päästä suomalaisen edelle esim. asuntojonossa?
Pitääkö laittomasti maassa oleville tarjota ilmainen terveydenhuolto ja elatus?
Miten suhtaudut uskonnonopetukseen kouluissa? Kiinnostaako ns. Kulosaaren malli, jossa kaikki opiskelevat kaikkia uskontoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#14

Vantaalle tulee jo muualta Suomesta pakolaisstatuksen jo aiemmin saaneita maahanmuuttajia, joten Vantaan kantokyky maahanmuuttajien suhteen alkaa olla tässä. Esim. v. 2016 Vantaa sai roiman muuttovoiton, mutta samalla veronmaksukyky laski. Meidän pitää pystyä houkuttelemaan kaupunkiin myös veronmaksajia.

Pakolaisstatuksen omaavan iihmisen ei tietenkään tule saada mitään etusijaa asuntojonoissa. Ensin omat, sitten muut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#15

Kannatan sitä, että uskonnonopetus on kouluissa, ainakin alakouluissa. Silloin opetus on aina asianmukaista ja valvottua. Maissa, joissa uskonnonopetus ei ole kouluissa, opetus on poissa kontrollista. Monessa länsimaassa on esim. islamistisia koraanikouluja, jotka voivat toimia terrorismin alkulähteinä.

Olisi panostetattava myös islaminopettajien koulutukseen, koska tällä hetkellä opettajista vain pieni osa on päteviä.

Mutta kannatan sitä, että yläkoulussa olisi kaikille yhteinen etiikan ja uskonnonopetus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Pitääkö yhteiskunnan kustantaa muiden, kuin kristinuskon opetus?
Eikö ole kallista kuskata esim. islaminuskoisten lasten matkoja taxilla uskonnontunneille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hieno juttu, Lundellille toivotan oikein komiaa äänisaalista! Saataisiin jälleen yksi tolkun ihminen lisää eduskuntaan. Niin ja toivomus olisi, että olisitte opetus- ja kulttuuriministeri, saataisiin lasten ja nuorten asioihin kauan kaivattua tervettä järkeä; eikä se terve järki pahitteeksi olisi kulttuurinkaan puolella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#5

Kiitos! Tsempataan kohti eduskuntaa 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#6

Vantaalla tärkeää on myös segregaation ehkäisy. Näemme mihin segregaatio voi johtaa, kun luemme uutisia vaikkapa ruotsissa.

Ehkäisyssä tärkeintä on koulutus ja kaavoitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mamuja on jo ihan liikaa ainakin Vantaalla
#11

Koulutus ja kaavoitus eivät enää auta tämän hetken ongelmiin.

Vantaan mamupesäkkeitä: Länsimäki, Hakunila, Koivukylässä jotkut alueet (esim. Havukoski), Myyrmäki, Korsossa jotkut alueet, ja joitakin muitakin kai on.

Miten mamut pääsevät Vantaalle?
Miten saavat täältä asunnot?
Miksi asuntoja (vuokra-asuntoja) jaellaan niin auliisti mamuille?

Yksi keino mamuilla on ainakin sellainen, että muuttavat pimeesti asumaan mamututtaviensa luokse, jotka ovat jo saaneet asunnon. KÄYTÄNNÖSSÄ SIIS ISÄNNÖITSIJÄT EIVÄT OLLENKAAN OLE SELVILLÄ, KEITÄ ASUNNOISSA ASUU.

Sitten kun ovat aikansa näin pimeesti asuneet, niin hakevat asuntoa, kun alivuokralaiselle ei enää olekaan tilaa.

Että voi hellanlettas tätä suomalaisten ja vantaalaisten sinisilmäisyyttä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#16

Vastasin jo yllä Vantaan pääongelmaan: Valtaosa maahanmuuttajataustaisista ihmisistä muuttaa Vantaalle muualta Suomesta. Kyse on maan sisäisestä muuttoliikkeestä, jota yhteiskunta ei voi millään kontrolloida.

Moni muualta Suomesta tuleva maahanmuuttaja muuttaa asumistuettuun yksityiseen vuokra-asuntoon, joten hekin ovat poissa Vantaan kontrollista.

Yksi malli voisi olla, että kaupunki ostaisi omistuskerrostaloista asuntoja tasaisesti ympäri Vantaata ja vuokraisi niitä sitten. Silloin ei syntyisi Myyrmäen ja Hakunilan tiettyjen alueiden tai Korson Otavantien tapaisia maahanmuuttajakeskittymiä.

Ruotsin viime päivien uutiset keskittämisestä eivät ole rohkaisevia.

Vantaalle ei pidä ottaa enää yhtään pakolaista, joka tulee Suoraan Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Tarvitaan uusia lakeja. Lakien laatiminen on kansanedustajien tehtävä.

Esim. voisi olla laki, joka edellyttäisi turvapaikan saaneen pysyvän yhteiskunnan osoittamassa asunnossa vähintään 10 vuotta, ennen kuin hänellä on vapaa muutto-oikeus muualle maahan.
Mamuja voitaisiin näin asuttaa tasaisesti ympäri maata.
Monilla muuttotappiokunnilla on suht. hyväkuntoisia asuntoja tyhjillään.

Jos mamu lähtee omia aikojaan seikkailemaan muulle paikkakunnalle toisten nurkkiin, niin hänet voidaan palauttaa yhteiskunnan osoittamaan asuntoon.

Tällainen olisi hyvin selkeä laki.

Muitakin lakialoitteita voisi alkaa miettimään.
Kyllä yleensä hätä keinot keksii, jos vain tahtoa on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Miksi mamun pitää saada asua kaupungin vuokra-asunnossa?
Miksi mamu ei osta omaa asuntoa?
Asuntolaina pankista ja sitä sitten maksetaan vuosia, niinkuin suomalaiset tekevät.
Tulisi vapaita vuokra-asuntoja markkinoille ja mamutkin kotoutuisivat paremmin.
Ei mamuille vuosia voi antaa kaikkea tarjottimella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#17

Pimeät asuntomarkkinat ovat aina sellaisia, että yhteiskunnan on lähes mahdotonta siihen puuttua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jos nyt ajatellaan Vantaata, jonka Lundell ilmeisen hyvin tuntee, niin mitkä alueet Vantaalla ovat sellaisia, joista voisi sellaisen keskihintaisen kerrostaloasunnon hankkia ilman, että joutuisi keskelle mamuyhteisöä?

Olisi mielenkiintoista tietää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#7

Äkkiseltään tulee mieleen, että uudet alueet kuten Kivistö tai Leinelä ovat sellaisia. Tosin näyttää vahvasti siltä, että maahanmuuttajataustaisten ihmisten määrä Vantaalla kasvaa entisestään tulevaisuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

muutos on ollut nopea
#12

Jos tavallinen ihminen (ei kovin varakas) haluaisi muuttaa suomalaisenemmistöiselle alueelle, niin olisi kai suunnattava kehyskuntiin, reilusti kehä kolmosen pohjoispuolelle.

Vantaan muuttuminen mamualueeksi on ollut ällistyttävän nopeaa. Vantaa alkaa olemaan yhtä suurta mamualuetta.

Kuljin Vantaalla joku aika sitten eräässä lähiössä (en halua nimetä paikkaa) ostarin ravintolan ohi ja ällistyin, kun isoista ikkunoista näkyi pelkkiä mustia noin 20 – 30 vuotiaita miehiä muotikampauksineen polttelemassa vesipiippuja. Oli useita isoja vesipiippuja käytössä.

Muistelen itse piipahtaneeni tässä kyseisessä ravintolassa olisko ollut noin 10 – 15 vuotta sitten. Silloin se oli ihan tavallinen suomalainen ruoka- ja tanssiravintola, jossa ei näkynyt ensimmäistäkään mustaa miestä.

Ei enää tiedä, missä maailmassa me oikein elämme.
Että onko enemmän lähi-idässä vai Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000