Perussuomalaiset

Jukka Wallin

Perustelut tasa-arvoisen avioliittolain yhteydessä

2 kommenttia

Kansanedustaja Anne Holmlund (kok.) 25.5.2014 antamassaan lausunnossaan perusteli tasa-arvoisen avioliittolain hylkäämistä lain huonolla valmistelulla. Perustelu on kestämätön, varsinkin kun hän itse on profiloitunut kyseisen lain vastustajaksi. Siten, hän on pyrkinyt vaikuttamaan lakivaliokunnan mielipiteeseen jo valmistelun aikana.

Kuten kirjoitin 24.6.2014 kirjoittamassani blogissa ”kirkkomme olisi hyvä olla vastustamatta tasa-arvoista avioliittolakia.” Kun ongelma on kuulemma ”vain” juridinen eli lainsäädännöllinen, ainakin toimittaja Ile Jokisen mielestä, kun twiittasin hänen kanssaan. Todellisuudessa näin se ei kuitenkaan ole. Selvitin lakivaliokunnan käsittelyn aikana kuultuja asiantuntijoiden taustoja ja heidän edustamien mielipiteitä. Ihmetystä herättää ainakin seuraavien asiantuntijoiden kohdalla: professori Tapio Puolimatka, varatuomari Helena Molander, piispa Teemu Sippo (katolinen kirkko) ja hallituksen puheenjohtaja Anas Hajjar (Suomen Islamilainen Neuvosto). Toisin lähestulkoon kaikki olisi hyvä listata, mutta nämä edellä mainitut taitavat olla jyrkimmästä päästä.

Pikaisesti ainakin Anas Haijarin edustamaa uskonnollista yhteisöä olisi pitänyt jo alkujaankin pitää suoraan homovastaisena, Vaikka hän itse suhtautuisi maltillisesti homoliittoihin, niin hänen omat mielipiteet, eivät edusta koko Islamilaista yhteisöä. Mietinnöstä ei löytynyt juutalaisten ja Tataarien edustamia uskonnollisia yhteisöjä ollenkaan. Pikaisella johtopäätöksenä voin tehdä, tässä haluttiin jo alkuaan hakea negatiivinen lopputulos. Holmlundin olisi pitänyt tämä tuoda reilusti esiin, eikä pyrkiä peittelemään omaa mielipidettänsä lakivaliokunnan selän takana äänestyksen jälkeen.

Toisaalta myös Tapio Puolimatkan teesit ovat suoraan keskiajalta. Onneksi hän on julkistanut lausuntonsa omalla sivustollaan. On ihmeellistä, että hän voi yleensäkään opettaa yliopistossa, jossa pitäisi käsitellä tieteellisesti, eikä perustella omia mielipiteitään huuhaa argumenteilla tai toisarvoisilla tutkimuksilla, jota tukevat vain hänen omaa maailmankatsomusta. Toisaalta tämä on yleistä meillä muillakin tieteenaloilla, kuten historiantutkimuksessa. Puolimatka omassa lausunnossaan pyrkii kumoamaan Tytti Salontauksen tutkimuksen ”Tutkimuskatsaus Sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista”, vanhana, vaikka itse tuo esille omaa maailmankatsomusta tukevia tutkimuksia ”tuoreina”, kun näistä osa on tehty 1990-luvulla. Tytti Salontaus pyrkii varsin kiihkottomasti tuomaan esille, niin sateenkaariperheen ongelmat, kuin hyvätkin puolet asiantuntevasti. Hänkin oli lakivaliokunnan kuultavana, mutta selvästi vähemmistöön kuuluvana.

Varatuomari Helena Molander tunnetaan hänen irtisanomisen yhteydessä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Helena Molanderin silloinen esimies tuomittiin pieniin sakkoihin Hovioikeuden päätöksellä. Nykyään hän edustaa Lasten perusoikeudet – Children’s Fundamental Rights nimistä järjestöä. Molander on oikeus piireissä hyvin ristiriitainen henkilön maineessa, joten hänenkin lausunnot ovat ikävä kylläkin ennustettavan negatiivisia kyseiselle laille.

Oman kirkkomme edustaja kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, ainakin omassa haastattelussaan tuo sellaisenkin vaihtoehdon esille, että kirkkomme ottaisi lusikan kauniiseen käteensä ja muuttaisi itse omaa kirkkolakiansa tai sääntönsä kun eduskunta ei siihen pysty. Kuten Jukka Keskitalo asian ilmaisee ”Toiseksi kirkko voi muuttaa avioliitto käsitystään ja ryhtyä vihkimään kaikkia pareja. Tämä edellyttäisi ¾ enemmistöpäätöstä kirkolliskokouksessa. ”,mutta tämä taas tarkoittaisi sitä että seuraavissa seurakuntavaaleissa marraskuussa , valittaisiin sellaisia ehdokkaita, joilla on halua tehdä asianmukaisia päätöksiä. Vain äänestämällä voit vaikuttaa asioihin. Ikävä kylläkin, moni on eronnut kirkosta, joten vaikuttaminen voi olla hankalaa.

Päivitetty 4.8.2015 klo 17.23

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Sylvi Hänninen
#1

On todella ikävää, että asetut filosofian tohtorin yläpuolelle mielipiteinesi. Kyllä on kova rummutus meitä Raamattuun nojautuvia uskovia vastaan. On ihme, että olet Perussuomalaisissa. Mutta vaikeuksiahan Raamattu lupaakin niille, jotka haluavat olla Sanalle uskollisia. Nyt mitataan usko. On mieletön rummutus homouden puolesta. Keskiaikaisiksi mainitaan meidän mielipiteitämme. Ja vielä kovemmaksi menee vaino meitä kohtaan, jotka emme hyväksy homoutta. Kirjoituksesi oli todella vastenmielinen ja ylimielinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jukka Wallin
#2

En asetu kenenkään yläpuolelle, vaan kritisoin hänen itse kirjoittamaa sekavaa lausuntoa. Olen myös pahoillani, jos olen loukannut sinua tai jotakin muuta, kirjoituksellani. Se ei ollut todellakaan tarkoitus.

Mitä tulee homouden ja homojen oikeuteen kirkkovihkimiseen, se ei todellakaan minua haittaa, vaikka itse uskon Isoon kirjaan, ja sen oppeihin. Lähipiirissäni on ainakin kaksi ihmistä tehnyt itsemurhan, vain sen takia, kun ovat olleet homoja, he eivät ole saaneet tukea ympäristöltään. Myös tunnen erään naisparin, jotka mietti vuosien ajan pitäisikö heidän ”tulla kaapista ulos”. Kun he ilmoittivat siitä, niin lähiympäristö hyväksyivät heidät sellaisina kuin he olivat.

Tänä päivänä kirkkomme papit siunaavat kissoja kuin myös koiria, onko kahden rakastavan samaa sukupuolta olevan ihmisen vihkiminen vaarallista. Minusta kirkkomme vain vahvistuu tästä, eikä heikkene. Homojen oikeus kirkkovihkimiseen ei ole todellakaan minulta pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000