Perussuomalaiset

Juha Malmi

Porvarihallitus? Ylen tutkimus on todella hataralla pohjalla

Ylen tutkimuksessa oli mukana ainoastaan 20 % kansanedustajista ja porvarihallitusta pukkasi. Tutkimus on todella hataralla pohjalla. Nyt on niin, että Perussuomalaisten kannattaa kuunnella tarkalla korvalla kenttäväkeä, aktiivejamme ja äänestäjiämme eikä Ylen epämääräisiä tutkimuksia. Uskon, että puolueen johto näin tekeekin.

Täysin selvää on se, että Perussuomalaiset ovat tulevassa hallituksessa. Yhtä selvää on se, että Kok-Sdp-hallituksen täydellisen epäonnistumisen jälkeen myös Keskustan tulee olla hallituksessa. Mikä on se 3. puolue? Äänestäjien viesti kahden kuukauden vaalityön perusteella on aivan selvä. Kokoomus ulos. Yhtä selvästi on tullut viestit ainoastaan koskien EU-jäsenmaksuja ja maahanmuuttoa.

Kokoomuksella ei juuri ole kannatusta puolueen tutkimuksien puolestakaan, mutta ainahan se on niin, että hallitusohjelma ratkaisee. Tärkeimpiä asioita ovat mielestäni sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen, EU-jäsenyyden kustannusten minimointi, maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen sekä työllisyyden ja yrittäjyyden edistäminen.

Jos pienemmistä puolueista löytyy kannatusta perussuomalaisten linjalle niin niitä ei myöskään pitäisi sulkea etukäteen pois, vaikka kaikkein todennäköisin vaihtoehto nykyisen hallituksen kokemusten kannalta onkin 3. suuren puolueen hallitus.

 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
terve järki
Tyytyväinen
#1

Suomen kansa toivoo : Seuraavan hallituksen muodostavat Sipilä, Soini ja Rinne!

Kansanrintamahallitus, joka ajaa Suomen ja suomalaisten etua eikä ole EU ja Natokiimaisten juoksupoika! Kokoomus ja varsinkin RKP pitää laittaa oppositioon 30 vuodeksi, muiden marginaalipuolueiden kanssa.

Vaaliteemat: Karsitaan turhat kulut ensin pois kun ollaan talouskriisissä, eli kehitysapu,maahanmuutto,EU maksut, pakkoruotsi ja keinotekoiset kaksikieliset kunnat ! Siinä on miljardien potti ilman että ollaan meidän suomalaisten kukkarolla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hattunen
Hämmentynyt
#2

Ei sellainen hallitus, jossa PS on mukana, voi olla porvarihallitus. PS ei ole porvarillinen puolue eikä sellaiseksi muutu hallitukseen pääsemiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS - I Love You
#3

Takiaispuolueita (RKP, vihreät, vas.liitto) EI tule ottaa nyt mukaan yhtäkään. Onhan nähty ettei siitä hyvää seuraa kun vaa’ankieliasema voidaan saada melkein aina aikaiseksi haluttaessa, ja jos ei saada, päätetään laittaa hampaankoloon seuraaviin päätöksiin. Paras jättää ne kasvamaan oppositioon, jos mukana ollaan.
Tulee olemaan jo liiankin paha jos Perussuomalaiset on kokomustan ja kepun vanhan pelin kaavan riepoteltavana ja ylikäveltävänä. Kunnia menee siinäkin ja pitkäksi aikaa meneekin, eikä mikään sen lisäksi muuttuisi, eli toivo olisi menetetty jo siinäkin. Siksi demarit ja kepu – vaikkakin kepu onkin se sama vanha kehno uudella kasvolla Laanisen edessä – ovat sittenkin parempi vaihtoehto PS:lle kumppaneiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000