Perussuomalaiset

Juha Kukkonen

Savonlinnan keskussairaala säilyy vain yhteisyrityksenä

Savonlinnan perussuomalaiset ovat aktiivisesti pyrkineet siihen, että alueen asukkaille voitaisiin varmistaa Savonlinnassa keskussairaalan erikoissairaanhoidon palvelut. Koska Savonlinnan seudun väestömäärä on jo pitkään vähentynyt, järkevin malli varmistaa erikoissairaanhoidon palvelut olisi ollut julkisen ja yksityisen yhteisomisteinen yritys (public-private). Malli olisi ollut toiminnallisesti tehokas, ja jos erikoissairaanhoidon palveluja olisi saatu myytyä myös alueen ulkopuolelle, se olisi ollut myös taloudellisesti tuottoisa ja järkevä. Kaupungin yhteistyökumppani, yksityinen terveydenhuollon yksikkö olisi voinut ohjata omia asiakkaitaan myös Etelä-Savon ulkopuolelta keskussairaalan palveluiden käyttäjäksi.

Public-private-mallin kannatus Savonlinnan kaupunginvaltuustossa oli suurta, ja asiaa valmisteltiin jo vuonna 2015. Ongelma oli, että Sosterin johto ei ymmärtänyt kaupungin parasta, ja siksi sairaanhoitopiirin johtaja taipui lääkärien vastustukseen, ja valmistelu torpattiin itsekkäistä ja taloudellisista syistä. Keikkalääkäri ansaitsee huomattavasti enemmän kuin virkalääkäri. Lääkärikunta ajatteli enemmän omaa kuin kaupungin taloutta, joten maan kalleimman sairaanhoitopiirin kustannukset asukasta kohden ovat vain kasvaneet. Väärä päätös oli veronmaksajille erittäin kallis.

Syyskesällä 2019 pätkäpääministeri Antti Rinne (SDP) ilmoitti, että yhteisyrityksen eteen tehty työ olikin ollut hömpöttämistä. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että sosialidemokraattisessa puolueessa tai maan korkeimmalla taholla ei kovin paljoa arvosteta itsehallinnollisen kunnan omatoimista alueen palvelujen turvaamista ja kehittämistä.

Kaupunginhallituksen oli pakon edessä luovuttava yhteisyrityksen jatkovalmistelusta kahden sosialidemokraattisen ministerin uhkauksen edessä. Jos emme olisi keskeyttäneet osittaisen yksityistämisen jatkovalmistelua, olisivat Savonlinnan niin sanotut kompensaatiot olleet uhattuna.

Sosialidemokraattien johtaman hallituksen ministeri Krista Kiuru kutsui savonlinnalaisia päättäjiä useisiin keskusteluihin sote-suuntauksesta ja keskussairaalan kohtalosta. Ministeri Kiuru lupasi, että Savonlinna saa vapaasti valita sote-suunnan, ja sen mukaan myös maan hallitus sitten päättää. Perussuomalaisissa emme uskoneet ministerin lupaukseen, jota hän ei sitten pitänytkään. Lokakuussa 2020 ministeri Kiuru esitti hallituksensa puolesta, että Savonlinna ei saa siirtyä Pohjois-Savoon. Sosialidemokraatit estivät siten Savonlinnan oman tahdon toteutumisen, mahdollisuuden siirtyä osaksi Kuopion yliopistollista keskussairaalaa sekä ylipäätään säilyttää keskussairaalan palvelut lähellämme.

Etelä-Savon asukasmäärällä ei ole edellytyksiä ylläpitää kahta päivystävää keskussairaalaa. Sen sijaan yksityisen terveydenhuollon yrityksen kanssa perustettavan yhteisyrityksen kanssa olisimme voineet jatkaa Savonlinnan keskussairaalan ylläpitoa vähintään vuoden 2032 loppuun, ja onnistuneen asiakashankinnan avulla potilasmäärät olisivat voineet kasvaa niin hyvin, että keskussairaala olisi voinut jatkaa pitkälle tulevaisuuteen.

Sosterin entinen johtaja Panu Peitsaro on muutaman vuoden toiminut kuin poliitikko julistaen suureen ääneen: ”pelastetaan keskussairaala”. Tällainen puhe on teatteria, kun hän on itse toiminut jopa pelastamista vastaan.

Savonlinnan demarien, ainakin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Eija Stenbergin mielestä Marinin hallituksen esitys sote-uudistuksesta on ”tietoinen Savonlinnan keskussairaalan lakkauttamispäätös”. Nyt näyttääkin siltä, että ainoa toivo keskussairaalan säilymiseksi on se, että vasemmistohallituksen maakunnallinen sote-uudistus ei läpäise eduskunnan äänestystä. Siksi Savonlinnan kaupungin on heti valmistauduttava uudelleen julkisen ja yksityisen terveydenhuoltoyrityksen perustamiseen.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Yhteisyritys saataisi olla pelastus keskussairaalalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000