Perussuomalaiset

Juha Kukkonen

On vain yksi keino pelastaa Savonlinnan keskussairaala

On vain yksi keino pelastaa Savonlinnan keskussairaala

Yksi Savonlinnan Seudun perussuomalaisten vaaliteemoista on Savonlinnan keskussairaalan puolustaminen. Mutta muutkin vaaliteemamme, lähipalvelujen turvaaminen ja uuden kalliin hallintohimmelin vastustaminen liittyvät saumattomasti sairaalan pelastussuunnitelmaan.

Etelä-Savon kahden sairaanhoitopiirin (Sosteri ja Essote) eli uuden hyvinvointialueen yhteenlasketut talousluvut ovat karua luettavaa, erityisesti jos lukuja vertaa muihin kaavailtuihin hyvinvointialueisiin.

Otamme vertailuun Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen. Etelä-Savon hyvinvointialueen asukasmäärä on noin 140 000, vuosibudjetti noin 700 miljoonaa euroa, ja työntekijöitä on noin 7 000. Vertailu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeseen, asukkaita yli 200 000, budjetti 655 miljoonaa euroa, ja työntekijöitä noin 4 500. Edellistä paremman vertailuluvun saa, kun vuosibudjetin määrä ilmaistaan euroina yhtä asukasta kohden. Etelä-Savon hyvinvointialueen kulut vuodessa ovat noin 5 000 euroa yhtä asukasta kohden, kun Keski-Uudenmaan kustannukset ovat 3 250 €/asukas. Kustannusero on valtava, Etelä-Savon vahingoksi. Jos vielä huomioimme sen, että Etelä-Savon asukasmäärän ennustetaan koko ajan vähenevän, taloudellinen kantokykymme heikkenee koko ajan.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella väestön määrä kasvaa koko ajan, mutta silti alueen soten muutosjohtaja toteaa, että vaikka alueen palvelutarve ei kasvaisi lainkaan, alueen taloutta on sopeutettava (eli menoja leikattava) joka vuosi 25 miljoonaa euroa. Vaikka Keski-Uudenmaan alueella toiminta on jo nyt huomattavasti Etelä-Savoa edullisempaa, Uudellamaalla myönnetään avoimesti, että silti sopeuttamiseen on tarvetta. (Lähde: Polemiikki 4/2021, s. 16-19).

Etelä-Savon hyvinvointialueen talouden kestävyyden tulevaisuus on siten hyvin epävarmalla pohjalla. Savonlinnassa on ajateltu, että kahden keskussairaalan malli olisi ratkaistavissa valtion erityisrahoituksella. Kun Etelä-Savon hyvinvointialueen jo nykyinen kustannustaso on huomattavasti muita alueita korkeampaa, onko realistista odottaa valtiolta vuosittaista lisärahoitusta jo nyt ehkä kaikkein kalleimman hyvinvointialueen ylläpitoon? Kukaan lisärahoituksesta puhunut ei olekaan paljastanut, kuinka suuri vuosittaisen lisärahoituksen tarve olisi. 10 miljoonaa, 30 miljoonaa vai vieläkin enemmän?

Miten tämän ongelman sitten voisi ratkaista Savonlinnan seudun asukkaiden hyväksi? Ongelmaan on nähdäksemme vain yksi ratkaisu: Etelä-Savon hyvinvointialueen on nopealla aikataululla liityttävä toiseen hyvinvointialueeseen. Tämä alue on todennäköisesti Pohjois-Savo, jossa on yliopistollinen keskussairaala.

Jo ennen kuin maan hallitus sai valmiiksi esityksensä sote-uudistuksesta, Savonlinnan Seudun perussuomalaiset kehottivat alueen asukkaita ja eduskuntaa valmistautumaan hyvin pikaiseen lakimuutokseen hyvinvointialueiden rajoista. Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuusto joutuu, jos ei vapaaehtoisesti niin pakon edessä, heti käynnistämään liitosvalmistelun vahvempaan hyvinvointialueeseen.

On vain yksi keino pelastaa Savonlinnan keskussairaala. Liittyminen vahvempaan hyvinvointialueeseen lisäisi Savonlinnan seudun mahdollisuuksia. Koko Savon kattavassa hyvinvointialueessa Savonlinnan seudulla olisi hyvät mahdollisuudet osoittaa oman alueensa välttämätön tarve erikoissairaanhoitopalveluille omassa keskussairaalassa. Perustelut on esitetty konkreettisesti vaaliteemoissa: Savonlinnan seutu sijaitsee rikkonaisen vesistön keskellä. Vaikeapääsyisellä Savonlinnan seudulla on siten oltava oma erikoissairaanhoidon yksikkönsä eli keskussairaala.

Lisäksi Savonlinnan seutu on jäänyt liikenneyhteyksien parantamisen osalta pussin perälle. Jos Savonlinnassa ei olisi päivystävää keskussairaalaa, kiireinen sairaankuljetus nykyisillä mutkaisilla väylillä on jopa vaarallista, etenkin talviaikaan liukkailla teillä. Koko Savon kattavan hyvinvointialueen valtuustossa olisi tosiasioihin perustuen tehtävissä järkevä päätös kehittää Etelä-Savon erikoissairaanhoitoa Savonlinnassa.

Juha Kukkonen

Matti Lundenius

Aluevaaliehdokkaat Etelä-Savo

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS JUHA JA MATTIKIN. TAIVAAN ISÄ ON ❤️ ANTANUT MEILLE JÄRJEN, JA ROHKEUDEN: RAKKAAT ”VELJENI”: KÄYTTÄKÄÄ SITÄ: ISÄNNEKKIN KIITOKSEKSI, JA KUNNIAKSI: SIKSIHÄN, MEIDÄT ON ❤️ TÄNNE LUOTU. ILMAN JEESUSTAHAN, ME, EMME PYSTY MITÄÄN TEKEMÄÄN: RUKOILKAAMME HÄNTÄ APUUN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vain yksi Savo ja yksi sotealue. Voishan se olla mielekäs kokonaisuus.

Siltikin: voisiko Savonlinnan sairaalan toimintaa hieman typistää?
Jättää jotain erityishoitoja pois? Ja näin laskea kuluja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Tyytyväinen
#3

Äänestämällä PerusSuomalaisia saattaa tämäkin huoli poistua!
Äänestämään siis kaikki, jotka huolta kantavat!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

On vain yksi keino ja se kannattaa käyttää sunnuntaina!
Äänestäkää PerusSuomalaisia! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000