Vuosi 2026 alkaa kuin harmaa tammikuun aamu. Talouden valot vilkkuvat varoitusta: velkakello raksuttaa, työllisyys yskii ja hyvinvointialueet horjuvat kuin liian painava ostoskassi.
Maailmantilanne ei juuri lohduta – uutiset täyttyvät konflikteista, kriiseistä ja maapallomme muistutuksista siitä, kuka täällä oikeasti on isäntä.

Moni kysyy: ”Mihin tämä kaikki on menossa?” Ja ehkä vielä useampi huokaa: ”Eikö tämä koskaan lopu?”

Mutta silloin kannattaa muistaa vanha itämainen tarina kuningas Salomonista, joka pyysi viisailtaan yhtä lausetta, joka olisi totta kaikissa tilanteissa – niin ilossa kuin surussa. Viisaat palasivat laatan kanssa, johon oli kaiverrettu: ”Tämäkin menee ohi.”

Vuonna 2026 tuo lause tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Se ei ole lohduttava siksi, että se vähättelisi vaikeuksia, vaan siksi että se muistuttaa niiden olevan ohimeneviä. Kuten aiemmat kriisit – pankkikriisit, pandemiavuodet, poliittiset myrskyt – tämäkin aika löytää tiensä historiaan. Haalistuu kalenterin lehdille, muuttuu muistoksi.
Sillä vaikka pilvi varjostaa nyt maisemaa, on taivaanrannassa aina pieni rako valolle. Syntyy uutta – hiljaa, ehkä huomaamattakin. Yrittäjät keksivät ratkaisuja, ihmiset auttavat toisiaan, yhteisöt rakentavat toivoa.

Ja kun taas jonain päivänä aurinko pilkahtaa pilvenraosta, huomaamme: me selvisimme. Koska tämäkin meni ohi.

Vuonna 2026 tärkeintä ei ehkä ole, mitä meillä on – vaan mitä emme ole menettäneet: toivoa, huumoria ja uskoa siihen, että seuraava askel vie valoon päin.

Jouni Vallin, ikuinen optimisti.