Mikä tätä maata oikein riivaa?
Joskus tuntuu, että suomalainen poliittinen keskustelu muistuttaa päiväkodin hiekkalaatikkoa. Se, joka huutaa kovimmin, kuvittelee olevansa automaattisesti oikeassa. Ja jos perustelut loppuvat kesken, löytyy onneksi aina joku valmis leimakirves: rasisti, fasisti, kommunisti, oikeistohörhö, viherhippi tai mitä milloinkin.
Ei tällä tavalla tätä maata suosta nosteta.
Totuus on nimittäin paljon arkisempi kuin sosiaalisen median taistelukentillä annetaan ymmärtää.
Kaikki vasemmistolaiset eivät ole laskutaidottomia punakapinallisia. Kaikki vihreät eivät istu metwurstipizza sylissä Mannerheimintiellä pohtimassa maailman pelastamista. Kaikki keskustalaiset eivät petä joka mutkassa. Kaikki kokoomuslaiset eivät haaveile miljoonista ja katsele muita nenänvartta pitkin.
Eikä sekään tee ihmisestä rasistia tai fasistia, että perussuomalaiset nostavat vaikeita asioita keskusteluun. Tosin välillä mietin, kuinka moni näitä sanoja viljelevä edes tietää, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Kun joka toinen on fasisti ja joka kolmas rasisti, sanat menettävät merkityksensä. Silloin niillä ei enää torjuta ääriajattelua, vaan vaiennetaan keskustelua.
Minulla on ystäviä ja tuttuja lähes jokaisessa puolueessa. Tiedättekö, mitä yhteistä heillä on?
He kaikki haluavat, että Suomi menestyisi.
Keinot eroavat. Arvot painottuvat eri tavoin. Juuri siksi meillä on demokratia. Ei siksi, että voisimme huutaa toisillemme mahdollisimman kovaa, vaan siksi, että voisimme etsiä yhdessä parhaat ratkaisut.
Olisiko jo aika laskea kierroksia?
Ei tarvitse olla samaa mieltä. Ei tarvitse edes pitää toisen politiikasta. Mutta voisi edes yrittää kuunnella. Voi nimittäin olla, että vastapuolella on joskus myös hyvä ajatus. Se ei ole tappio, jos myöntää sen ääneen. Se on viisautta.
Suomi tarvitsee juuri nyt vähemmän möykkää, vähemmän leimoja ja vähemmän omaan poteroon kaivautumista.
Ja paljon enemmän maalaisjärkeä.
Joten ihan jokaiselle meille, puoluekirjasta riippumatta: vedetään pää pois sieltä, missä se ei ajattele kaikkein parhaiten, ja laitetaan yhteinen etu oman egon, huudon ja idiotismin edelle.
Suomi ansaitsee sen.
Jouni Vallin
Poliitikko. Ihminen. Isä.
Tekstin aiheet:
Se on juuri media, joka nostaa nämä huutajat otsikoihin.
Päivittäin Sofia Virta jonninjoutavine kommenteineen otsikoissa,
Jopa Adlercreutz saanut naamansa esille. Ja Harkimo ym.
Huomaa, että vaalit lähestyvät ja jokainen taistelee sen hillotolppansa eteen kynsin ja hampain.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täytyyhän toimittelijankin päästä salonkiin juomaan sampanjaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tätä maata vaivaa vuosikymmenten vasemmistohapatus.
Eurooppa kääntyy oikealle, mutta Suomessa vanhat muumiot yrittävät jatkaa yli vuosisata sitten syntymyttä suuntausta, tietenkin itse hyötyen siitä. (demareiden toisen taskulla käynnit)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tutustukaa:
kulttuurivihkot
Taide- ja kulttuuriväki vaatii käännettä turvapaikkapolitiikkaan
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei meillä muita ongelmia ole kuin vihervassarit, muuten kaikki on hyvin. Vihreät haluaa kaataa maamme talouden, meidän pitää muka pelastaa ilmasto, jotta maailma pelastuu. Maata ei riivaa mikään, kommarit pääsevät taas pian hallitukseen punahuulineen, ei väestössä mitään vikaa ole, he vain äänestää taas ne samat huulipunat jakamaan rahaa velaksi. Muuten kaikki on ihan hyvin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
velkakello.fi
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sosialistit koettavat taas keskittää äänensä demareille vaalihumussa, kuitenkin 77% väestöstä äänestää muita kuin demareita. Kaksipuoluejärjestelmässä tuo ei toimisi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Monipuoluejärjetelmä tuo maahamme sirpalekommunistisia puolueita, kuten vihreät, jotka nousivat valtaan puistopuolueena. Käytännössä tuolla puolueella ei ole mitään virkaa. Valtakoneistossa se on kuitenkin täytepuolue, joka hyödyntää ministerinpaikkansa tehokkaasti omituisena maailmanparantajana ja haistaa haittaverojen tarpeen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa pitäisi olla virallinen lakisääteinen äänikynnys, niin kuin useissa maissa on. 5-10?
Mikä puolue se on, jos on yksi kansanedustaja?
Näin päästäisiin eroon näistä pikku takiaispuolueista (RKP, Liike Nyt, Vihreät esim.)
Vaaliväittelyt kamalaa katsottavaa, kun on liikaa porukkaa huutamassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No vihreät ovat laitakommunismin pikkupieru, joka soluttautuu hallituspuolueisiin kuin Kettu Repolainen, muka parantaa maailmaa, mutta ei kykene luomaan muuta kuin sekasortoa. Ymäristölait ovat jo olemassa, ei uutta, vihreät kyttää haittaverojen soveltamista ja koettavat sekoittaa maamme taloutta, rakentaa elinkustannuksia lisää ja yrittää tehdä maastamme mallia miten saadaan talous romutettua jatkuvasti kiristyvässä maailmantaloudessa. Maamme metsät ovat hiilinielu, vihreät väittävät toista. Tuulivoimalla pitäisi mennä, mutta yöllä ja pakkasilla kaikki pysähtyy. Maailmantalous toimii kuitenkin kellonajoista riippumatta. Pohjolan ilmasto muuttuu kylmäksi, etelä lämpöisemmäksi täysin luonnollisista syistä. Golfvirran pohjoinen kierto on päättynyt, ja AMOC-toiminta on siirtynyt eteläiselle reitille, muinaiselle reitille. Matalapainetoiminta on siirtynyt pitkän ajan kuluessa Grönlannin ja Islannin eteläpuolelle, jota se oli ennen jääkautta. Ilmastonmuutos on isostaattinen fakta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, tuulivoiman elinkaarikustannukset ovat pääasiassa laskettu väärin. Kun yksi voimalan siipi murtuu käytössä, niin se tuhoaa koko voimalan. Pohjolan ilmastossa voimaloiden siivet ovat suuressa rasituksessa pakkasten vuoksi, eikä siivet kestä paremmassakaan ilmastossa laskettua aikaa. Tuulivoimalat tulisi rakentaa kauemmaksi asutuksesta, koska voimaloiden siipien pirstaleet voivat lentää jopa satojen metrien päähän voimalasta ja aiheuttavat vaaratilanteita ja levittävät luontoa tappavaa muovia ympäristöön. Vanhetessaan voimalat aiheuttavat tappovyöhykkeen ympäristöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomeen pitäisi rakentaa uusi iso ydinvoimala tai kaksi ja tuulivoimaloiden rakentaminen pitää lopettaa ajoissa, niistä kun ei ole muuta kuin harmia ja niiden purkaminen ja alueen siivoaminen maksaa aikanaan yhtä paljon kuin roskavoiman rakentaminen. Tuulivoima voi sopia johonkin saariin tai pitkien välimatkojen sähköverkon ulkopuolisille alueille. Kukaan ei välttämättä kiellä tekemästä vedyntuotantolaitoksia ja siihen tuulivoimaa, mutta sen pitää olla omakustanteista, eikä mitään helvetin maan pituista vetyputkiverkkoa, joka tulee maksamaan paljon vetyvuotoja ja maankäyttö paljon metsä- tai viljelymaata. Atlantin merivirtojen muutos muuttaa etelän kuumaksi ja pohjolan kylmäksi, ja se tarkoittaa sitä, että etelässä makeaa kasteluvettä on tulevaisuudessa nykyistä entistä vähemmän, ja pohjola tulee olemaan yksi tärkeimmistä ruoantuottajista veden ansiosta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin,maapallolla on sadoiksi vuosiksi kivihiiltä, mutta se ei kelpaa. Hiilidioksidilla ja lämpötiloilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Lämpötilat ovat aina säteilyn summa ja taajamalämmöt on luonnollinen selitys kaupunkilämpöihin ja jotkut pöllöt jo seuraavat lentoasemien lämpöjä, joka on typerintä maapallon historiassa. Jättimäiset asfalttikentät tuottavat vain kuumaa pitkäaaltoista säteilyä auringonsäteilyssä. Lämpövarastoista ei taajamissa päästä eroon ja katukuilujen ilmanvaihto ei sekään auta, ja jos kaupungin ympärillä taajama jatkuu toiseen kaupunkiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, pitkäikaisessa synoptisessa ja merialtaan käyttäytymistä koskevassa seurannassa ei ole havaittu lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden välistä synoptista yhteyttä. Lämpötilakenttä on selittynyt ilmamassan alkuperällä, tuulen suunnalla, säteilykulman ja merialtaan konvektiolla, eikä CO2-pitoisuuden vaihtelu ole näkynyt näissä prosesseissa. Havainto perustuu pitkään seuranta-aineistoon, ei yksittäisen tutkijan julkaisuun – asia on noussut esiin hiljaisesta, vuosikymmenten mittaisesta seurannasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ajatus siitä että hiilidioksidi lämmittäisi ilmaston on täysin vailla mieltä. Pitkäaaltoinen säteily toki on herrättänyt ajatuksen aikansa Pelle Pelottomille, mutta varsinaiset lämpövarastot ovat ratkaisevassa asemassa, ja nuo voivat säteillä ja antaa vaikutelman hiilidioksidin muodostamasta ja ohjailemasta lämmöistä. Ne ovat enemmänkin rakenteellisia lämpösäteilijöitä, kuten merkittävin niistä on paksu asfaltti. Lämmin ilman kuitenkin nousee harvan hiilidioksidin läpi taivaalle painovoimaisesti jossa lämpö kokee lämpökuoleman, ei kumuloidu mihinkään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, ja siksi meidän ei pidä hirttää talouttamme humpuukiin ja mielipuolisiin mielipiteisiin ja kiihkoon perustuviin ajatelmiin. Tulee vielä aika. jolloin järki alkaa luistamaan ja muitakin ajatuksia kuunnellaan kuin kiihkoisten pikäaaltoista roskaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aurinko syöttää edelleen saman energian, mutta pohjolaan sitä ei enää kulkeudu. Grönlannin kylmäpuskuri vahvistuu, Norjanmeren matala lukkiutuu ja sadevyöhyke pysyy pohjoisessa. Pintalämpö ei nouse, meret eivät lämpene ja syksy aikaistuu – virtaustase tekee työnsä.
Etelä lämpenee vain hetken, koska merituuli ei enää jäähdytä. Konvektio vahvistuu ja lämpö kertyy pintaan kuin hepoasteilla, mutta lämpö ei pääse purkautumaan pohjoiseen.
Kun lumiraja siirtyy etelään, Alpit saavat lumikuorensa takaisin ja etelän pintalämpö jää pieneksi. Etelä viilenee lopulta samasta syystä kuin pohjola; lämpö ei enää kulkeudu sinne minne sen pitäisi. Aurinko ei ole muuttunut – virtaustase on.
Näin kaiken kaikkiaan ilmasto on viilenemässä, ei lämpenemässä. Tuossa Golfvirran pohjoisen kierron pysähdys aiheuttaa ilmastoon muutosta, mutta etelän kuumuus katoaa konvektion tehon kasvussa ja pohjoisen kylmät lisää lumisuutta ja albedon kasvu viilentää koko pallonpuoliskon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Seuraavasta talvesta Suomessa on tulossa vähintään kylmin sitten pienen jääkauden. Tuossa Atlantin matalapainetoiminta siirtyy etelämmäksi ja Norjanmeren matalat imevät jäämerialueen kylmät kiertoon Skandinaviassa. Etelän lämpövarastot kuluvat kiihtyvän konvektion seurauksena ja lopputulos on lumirajan laskeutuminen kohden etelään ja koko Euroopan alue viilenee vauhdilla syvään kylmän kouriin, kuten myös vesitilanne paranee sekä Välimeren että vaikka Intian alueille. Tuossa ei auta hiilidioksidin lisääminen, ei taajamalämmöt eikä mikään ihmisen toiminta. Atlantin pintavesien lämmöt kuluvat latenttilämpöinä pohjois-Atlantin matalapaineissa, jossa Golfvirran kierto on jo muuttanut reittinsä muinaiselle reitilleen, ennen jääkauden tilaa, jossa merenpohja oli korkealla ja pohjoinen kierto olematonta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU:n hallinnollinen ilmastopolitiikka on kuin pöytäkikirja ilman pöytää; tekstiä kyllä syntyy, mutta mikään ei liiku. Rajoituksia voidaan kirjoittaa, päästökauppaa voidaan säätää ja rapontointia voidaan lisätä, mutta ilmasto ei muutu asetuksilla. Ilmasto muuttuu vain silloin, kun sen fysikaalisia mekanismeja korjataan – vettä siirretään, maaperää palautetaan, lämpötilagradientteja tasataan ja energiavirtoja vakautetaan. Pohjois-Afrikka ja Lähi-Itä ovat juuri niitä paikkoja, joissa tämä konkreettinen työ olisi välitöntä, näkyvää ja geopoliittisesti järkevää.
Siksi Qattara-tyyppinen hanke on enemmän kuin idea. Se on kipinä, joka antaa luonnon omalle hitaalle geologiselle prosessille sen puuttuvan syötteen. Luonto viilentää pohjolaa ja jakaa vettä, mutta tuhansien vuosien aikataululla. Meidän tehtävä on nopeuttaa mekanismia – ei vain paperilla. Kun vesi virtaa, maaperä elpyy ja lämpö laskee, myös rauha saa tilaa. Konkreettiset ilmastotyöt ovat taso, jolla ilmasto oikeasti muuttuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lentoasemat tuottavat kaiken lentoliikenteen tarvitsemat muuttujat samalta sivulta; tuulen suunnan ja nopeuden, puuskat, näkyvyyden, lämpötilan, kastepisteen, sateen, pilvikorkeuden ja ilmanpaineen. Mittarit ovat valmiiksi kalibroituja, huolto järjestetty ja data kerätään jatkuvasti, koska lentoturvallisuus vaatii sen. Siksi lentoasemat ovat halpoja ja käteviä sääasemia. Mutta ne eivät ole ilmastoasemia. Lentoasema mittaa asfalttikentän, rakennusten ja hukkalämmön muodostamaa taajamalämpöä – ei metsän, pellon tai meren virtaustasetta. Pitkäaaltoinen säteily toimii kyllä tapojensa mukaan, mutta lentoasemien ympäristö on rakennettu sille otolliseksi. Siksi lentoasemien säädata on operatiivista, ei ilmastollista. Tämä erityisesti meteorologeille opiksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nykyinen kivihiilenpoltto on määrällisesti ja laadullisesti täysin eri mittakaavassa kuin Lontoon savusumujen aikakaudella. Silloin lähes kaikki energia – lämmitys, teollisuus ja sähkö – tuotettiin kivihiilellä, ja savukaasut johdettiin matalista piipuista suoraan katutasolle ilman puhdistusta. Nykyisin kivihiiltä käytetään eri maissa hyvin eri määriä, mutta missään sen käyttö ei enää muistuta muinaista hiilikauden kokonaisriippuvuutta. Polttoaineen laatu, palamisprosessit ja savukaasujen puhdistus ovat täysin eri tasolla kuin savusumujen aikaan. Nykykeskustelussa fossiilisilla viitataan käytännössä öljyyn ja siitä jalostettuihin polttoaineisiin, kuten bensiiniin ja dieseliin. Kaupunkien mitattu lämpötilannousu johtuu ennen kaikkea asfaltoinnista, tummista pinnoista ja haihdunnan vähenemisestä. Asfaltti tuottaa per neliö jopa 15-20-kertaisen lämpökuorman verrattuna hiilidioksidin radiattiiviseen lisälämpöön, joten kivihiilen poltto ei selitä nykyisin kaupunkien lämpenemistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juu ihan näin kuin Vallin kirjoittaa, mutta kun poliitikotkin ovat vain ihmisiä. Kateus vie kalatkin järvestä, ehkä jopa koko järven. Orpo on loistava esimerkki: Garden-sotkujen keskellä on hyvä heittää kuraa Rydmanin päälle, jotta huomio saataisiin pois Orposta, joka on aina ja loputtomasti ollut ja on kateellinen Rydmanille hänen rohkeudestaan, asiaosaamisestaan ja siis ihan kaikesta. Voimia Rydmanille, aivan loistava poliitikko!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onneksi Naziman vokkibisnes, Kepun Nuorisosäätiö, kaasuputkimiehet jne. ovat ihan eri asioita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Entäs neiti Heinäluoman ja Tytti Tuppuraisen Hitas asunnot?
Auta armias, jos olisi perussuomalaisten luukkuja, niin A-studio ja Ylen uutiset jauhaisivat viikkokausia.
Mutta eihän demareiden sotkuihin puututa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Razmyar istuu mm. Helenin hallituksessa-
Arvaa, otanko sieltä sähkösopimuksen?
Hallitus
Helenin hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Atte Kaleva, varapuheenjohtaja Mai Kivelä, Atte Harjanne, Pirja Heiskanen, Ville Lehmuskoski, Vilho Salovaara, Jani Koskinen, Nasima Razmyar, Elina Engman ja Ville Vastamäki.
Kuinka monta ”virkaa” kansanedustajalla voi olla?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kansanedustaja saa palkkionsa vaikka ei olisi päiviin työpaikallaan vaan huitelisi ympäri maailmaa ties missä ”kokouksissa ja edustustehtävissä”.
Kyllä työpaikalla pitää olla jonkinlainen kontrolli työntekijöistään.
Kansanedustajat istuvat useissa kakkostyöpaikoissa ja saavat niistä jopa palkkaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomuksen naisministerit ovat tunkeutuneet Rydmanin sektorille. Kanalauma (Partanen, Ikonen, Multala ja Talvitie) pysykööt omalla orellaan ja hoitakoot omat ministeriönsä.
Petterille tämä soppa ei paljon kunniaa tuo ja tulee mieleen hänen aikaisempi sisäministerin pesti, kun päästi Sipilän kanssa yli 30 000 ”turvapaikanhakijaa” maahan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sampanjasosialistien juhlaa. Kaasuputkimiehet – Helsinki Garden 1 – 0. Vertti Kiukas – Wille R, kokoomus teki oman maalin. 1- 0.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Iltalehdessä Mikael Jungnerin loistava kirjoitus Orposta ja Rydmanista.
Lukekaa!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olipa asiaa ja Kokoomuksen sisältä.
HS kertoo kansan valinneen Rydmanin huonoinmaksi ministeriksi, vaikka on kautta aikojen paras.
Miltähän kansalta on kysytty?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mikael Jungner taitaa pyrkiä Kokoomuksen puheenjohtajaksi?
No, onhan kokemusta demareista, Harkimosta ja nyt Kokoomuksesta.
Suurin moka, jonka Jungner teki, oli kun toi politiikkaan afganistanilaisen kommarin Nasima Razmyarin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Politiikka
Kova väite Petteri Orposta kokoomuksen sisältä
Ex-kansanedustaja Mikael Jungnerin mielestä Petteri Orpo hävisi ”kömpelön painin” Wille Rydmanin kanssa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jännä, että asetelma toimii vain yhteen suuntaan. Ei ollut mitään käsiteltävää, kun Tytti totesi ei nyt saivarrella. Mutta kaikkein uskomatomta on se, että oikeisto kampittaa keskenään toisia, kuten nyt kaikki haluavat varmistaa, että Vertti Kiukas saa suurta palkkaa. Varmaan palkkiona Kelan johtajan savustamisesta. Siinä sampanjasosialistit ja muu oikeisto kampittaa yhdessä persuja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vertin kannattaisi alkaa kiuastehtailijaksi. Kiukaan merkki voisi olla esimerkiksi ” Kiukas ” .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jollei se ylen a-studiossa, nalle Wahlrusin esiin tuoma tekoälysijoitus ole ihan huuhaata ? Niin suosittelen hallitusta sijoittamaan muutaman miljoona euroa kyseiseen tekoälysijoitukseen. Näin toimien jonkunajan kuluttua valtiolla on koossa 200 miljardia. Ja Suomi voi maksaa valtonvelkansa pois.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos Eduskunta kokoontuu ja äänestää Petteri Orpon kaatamiseksi, niin pitäiskö perussuomalaisten äänestää TYHJÄÄ? Niinhän Kokoomuksen Pihla K.H. äänesti Rydmanin luottamuksesta ja RKP?
Orpo on kiusannut Rydmania olan takaa, miksi häntä pitäisi tukea?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti