Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Soinin syndrooma

2 kommenttia

Luopioloikkari Soinin poliittinen gramofoni on kohta vuoden toistanut epätoivon vimmalla samaa poliittista singleä ja vieläpä taukoamattomasti. Siinä jo toisen maailmansodan aikaiset Stalingradin monotoniset neuvostokovaäänisetkin kalpenevat toistokyvyssä – Moskovan Tiltusta puhumattakaan!

Sininen Soini on kaivanut kätköistään Goebbelsin propagandasodan opit siitä, että: ”Valhe riittävän usein toistettuna, muuttuu lopulta totuudeksi”. Ja vieläpä sen, että ”kertoessasi valheen, kerro iso ja pysy siinä.” Paniikkinappula on taidettu tulitikkutempulla jumittaa pysyvästi pohja-asentoon sinisessä salonkivaunussa?

Muuttuuko valhe totuudeksi toistamalla?

Viimeksi kuluneen viikon aikana Soinilla on ollut esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuudessa kaikkiaan neljä eri esiintuloa, joissa kaikissa Perussuomalaiset ovat olleet pääosassa. Tämän lisäksi lehti on toistanut samaa kaavaa myös sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan itkuvirtenä. Siniset ovat PS -parjauksellaan siis olleet jo vain tässä yhdessä lehdessä esillä enemmän kuin sen jokaisena ilmestymispäivänä. Niin, se toisto.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puolestaan otti – aivan oikein – etäisyyttä tähän tauottomaan sinisten äänilevykonserttiin. Hän ei lähtenyt arvioimaan omia johtajaominaisuuksiaan Soinin poljettua ne pikkusieluisella poliittisella päänaukomisellaan pataluhdaksi.

Miksi Halla-aho ei tähän vastannut? Erityisesti siksi, että hänen ei tarvitse. Hänellä on siihen puoluekokouksen vahva mandaatti, selvät numerot eikä asema perustu vain poliittiseen petokseen ja lisäksi huikea jäsenryntäys puolueeseen Soinin sivuun panon jälkeen puhuu puolestaan. Tässä samassa rytinässä nimittäin se henki, mikä Soinin loppuaikoina oli puolueesta kadonnut, palasi entistäkin voimakkaampana ja yhtenäisempänä takaisin.

Laura Huhtasaaren tuore viittaus Soinin katkeroitumiseen puolestaan on täysin paikkansa pitävä. Sutkaukset ovat vaihtuneet syvältä kumpuaviin synkkiin sävyihin. Olisi ilmeisesti traumaterapian paikka?

Seteliselkärankaisten toisinto

Ilmeisesti poliittisesti kodittomaksi joutunut Soini ei sinistä asuinluukkuaan pidä kovinkaan asumiskelpoisena, koska kaihomieli käy lausuntojen mukaan keskustapuolueen suuntaan. No, sinnehän se päätyi aikanaan ainoa SKYP:n seteliselkärankaistenkin eduskuntaan yltänyt puolueloikkari SMP:stä pian eduskuntavaalien jälkeen. Hillotolppahaaveet vaikuttavat huojuttavan samaan suuntaan. Ja historia toistaa itseään.

Loikkarin suusta lausuttu Veikko Vennamon nimi on enää ainoastaan suurta pyhäinhäväistystä. Veikko ei koskaan eikä missään tilanteessa tällaista poliittista rappiota ja luikureita olisi hyväksynyt.

Sutki-Soini julistaa, että Halla-aho on ”täysin hyödytön”. Sitä hän varmasti onkin – Soinille! Soinin oma poliittinen toiminta kun perustui ”hyödyllisten idioottien” hyväksikäyttöön. Nimenomaisesti hänelle itselle ja hänen suurelle egolleen hyödyllisten.

Peräkonttienpojat painolastina

Halla-ahon ja Soinin poliittisen toimintakulttuurin ratkaiseva ero on jo tullut jokaiselle selväksi. Kun Soini muodosti ympärilleen poliittisen hovin hänelle kuuliaisen uskollisista hovinarreista, hakee Halla-aho ”esille puolueessa olevaa monipuolista osaamista”. Pelkän peräkonttiyhteensopivuuden tilalle puolueessa on siis nyt nostettu pätevyys.

Hillotolppahamuajat ovat esillä otsikoissa enää vain vuoden. Viimeiset otsikot vedetään vaalitappiosta. Soinin siviilivirityksistä ei tahmaa tartu toisille. Pääasianahan Soinilla oli pelastaa itsellensä unelmaministerin lokoisat päivät, lentomatkat business-luokassa ja ulkomaanpäivärahat. Tässä mielessä hän harhaanjohtamalla hyväksikäytti myös lähipiirinsä poliittiset lapsisotilaat, jotka tulevat putoamaan täysin tyhjän päälle hetken kuluttua. Yhdellä jo silmät aukesivat!

Henkilökohtainen hillotolppa vaan taitaa olla aikamoisen kova hinta historian ikuisesta häpeäpaalusta! Mitä jää, kun itsensäkin pettää?

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Soinin elopaino ja henkinen ryhti ovat toistensa vastakohtia. Onni onnettomuudessa, että tuokin juttu kirkastui. Eipä olisi uskonut vielä pari vuotta sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kortesalmelta aivan loistava kirjoitus! Eikä pettäminen viime kesään ja sen jälkimaininkeihin lopu – nyt Soini ja kumppanit pettävät vielä nykyisetkin kannattajakorttiensa allekirjoittajat. Kuka nyt olematonta puoluetta haluaisi kannattaa, näitäkin kannattajia höynäytettiin: kun suunnitelma osoittautui pelkäksi katastrofiksi niin paniikissa loikitaan mihin vain ikinä pääsee loikkaamaan – tosin monet todellakin jäävät aivan tyhjän päälle. Ei siinä mitään nykyisiä(kään) kannattajia ajatella. Läpimätää toimintaa soinilaisilta, selkärangat kuin keitetyt spagetit. Mutta ”kirsikkana kakun päällä”: soinilaisten tukehduttava kiukku ja ketutus, kun porukat eivät mollaamisen jälkeen hylänneetkään Halla-ahoa vaan PÄINVASTOIN!! Ja Halla-ahon suosio JATKUU!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000