Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Kuusamo tarvitsee rautatieyhteyden

Rautatieyhteyden saaminen Kuusamoon on noussut ensi kertaa esille jo 1880-luvulla Pohjanmaan radan – Seinäjoelta Ouluun – valmistuessa. Ensimmäinen varsinainen esitys asiasta on tehty jo vuoden 1897 säätyvaltiopäivillä talonpoikaissäätyyn kuuluneen Pekka Aulinin toimesta. Uudemman kerran Ylimaan rautatieyhteys Oulusta Kuusamoon oli esillä vuoden 1900 valtiopäivillä. Tällöin ratatoiveet kariutuivat lähinnä poikittaisradan luomiin uhkatekijöihin ja sotilaspoliittisiin syihin.

1900-luvun alkuvuosikymmenten aikana Kuusamon rautatieasia oli lukuisia kertoja, mutta valitettavan tuloksettomasti, esillä valtiopäivillämme. Erityisen huomionarvoista on se, että vaikka Kuusamosta on ollut liuta maalaisliitto-keskustapuolueen kansanedustajia peräjälkeen eduskunnassa, eivät rautatieyhteydet tänne siltikään ole toteutuneet. Ovatko syynä olleet omat puoluepoliittiset etunäkökohdat ja sosialismin tänne rantautumisen pelko?

Rautatiehaaveet kariutuneet kuntariitelyyn

Yksi syy keskeneräiseksi jääneeseen toimintaan on ollut se, että alueen kunnat eivät ole riittävän laajasti päässeet yksimielisyyteen radan suunnasta ja toinen sekoittava tekijä on ollut juuri tämä linjausvaihtoehtojen kirjavuus. Selkeän ja riittävän laajapohjaisen esityksen puuttuessa, on koko ajatus ollut helppo torpata. On tietysti totta, että rautatieyhteys voidaan tuoda Kuusamoon monelta ilmansuunnalta: Kajaanista, Oulusta, Kemistä ja Rovaniemeltä sekä Kemijärveltä.

Mikäli rautatiekysymystä tarkastellaan viileän rationaalisesti ja käytettävissä olevaan tietoon sekä tapahtumakulkuun perustuen, olisi Kuusamossa, Koillismaalla ja koko koillisessa Suomessa koottava kaikki voimat yhteen ensisijaisesti rautatieyhteyden rakentamiseksi Kuusamoon. Sitä nimittäin puoltavat monet seikat. Tärkein niistä on se erityisesti radanvarren solmukohtiin kohdistuva elivoiman piristysruiske, mikä on helposti havaittavissa yhdistämällä toisiinsa rataverkostokarttamme ja kuntakohtaiset talouskartat.

Ratayhteys tuo piristysruiskeen

Koilliskaira on rataverkostossamme silmiinpistävä ja ammottava aukko. Kun rahaa on nyt helikopterilevitetty miljardimitalla ja tukkujakeluina koronan johdosta sangen löysäkätisesti, on nyt mitä oivallisin hetki ryhtyä ponnekkaasti ajamaan elvytystoimenpiteenä rautatien rakentamista Kuusamoon. Mielestäni sen pitäisi olla niin Kuusamon kuin koko seutukuntammekin yhteinen kärkiykköshanke, josta kaikki osapuolet hyötyvät heijastusvaikutusten ansiosta.

Rautatie on valtava piristysruiske jo rakennusaikana. Suuri osa investointirahoista jää alueita hyödyntämään. Valmistuessaan rautatielinja tasoittaa yritysten kilpailuasemaa hyödyksemme, alentaa kuljetuskustannuksia sekä mahdollistaa myös nopean ja vaivattoman henkilöliikenteen laajentaen työssäkäyntialuettamme sekä mahdollistaen matkailun käyttöön uuden liikkumistavan.

Kuusamon ja koko Koillismaan puuvaroille rautatieyhteys toisi mukanaan sellaisen arvonnousun, minkä hyötyä päästäisiin nauttimaan säännöllisesti. Kiskoilla tapahtuva kuljetus olisi samalla valtava edistysaskel myös mittaamattomien malmivarojemme hyödyntämiseen yhteiseksi hyväksi.

Koillisessa kurjuuden kolmio

Rautatieyhteys ei ole pois edes kumipyöräliikenteeltä, sillä se vaatii joka tapauksessa syöttökuljetuksia. Ratayhteys myös lisää kuljetettavaa kokonaismäärää tuntuvasti, sillä se mahdollistaa raaka-ainevarojemme nykyistä tarkemman talteenoton ja lisäksi kuljettamisen tämänhetkistä kauemmaksi.

Maamme tilastotieto- ja kehitysennustekartoissa Koillismaa, Pohjois-Kainuu ja Itä-Lappi muodostavat varsin yhtäläisen ja silmiinpistävän kurjuuden kolmion, missä vallitsevat olot poikkeavat selvästi muuta meitä ympäröivää aluetta synkempinä hyvin monella mittarilla tarkasteltuina. Rautatieyhteys on aivan selvä ratkaisu moniin täällä vallitseviin kipukohtiimme ja ongelmiimme.

Rautatien saaminen Kuusamoon edellyttää kuusamolaisilta päättäjiltä yhteisymmärrystä, yhteistyökykyä ja päättäväistä toimintaa. Se edellyttää myös alueen kunnilta yksituumaista sitoutumista yhden selkeän linjausvaihtoehdon taakse. Nyt on aika laittaa alkusuunnitelmat kiireesti vireille!

Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Missä nyt on lähin rautatieasema?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Hämmentynyt
#2

Taivalkoskella, tosin se ei ole käytössä. Toimiva Kemijärvellä, tosin vajaasti. Sitten se meneekin akselille Oulu, Rovaniemi ja Kajaani.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mikä olisi realistinen yhteysraide? Olisko Kajaanista Kuusamoon?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
#4

Olettaisin, että Oulu olisi otollisin suunta. Tämä siksi, että sillä saavutettaisiin satamayhteys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000