Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Myrskytuhoasiassa hallituksemme kädettömänä

Ahti- ja Paula-myrskyt koettelivat karulla kädellä Pohjois-Pohjanmaan pohjois- ja koillisosan metsiä kaataen ja pirstoen yli miljoona kiintokuutiometriä puuta ja vaurioittaen rakennuksia ja rakennelmia sekä muuta infrastruktuuria ja aiheuttaen pelkästään metsänomistajille miljoonamenetykset. Omalla kotikylälläni Kuusamon Lämsänkylässä myrskytuhot olivat pahimmat miesmuistiin. Vanhat jo edesmenneet isännät muistelivat aikoinaan vastaavaa tapahtuneen joskus ennen viime sotiamme. Hyvä lapsuuden ja nuoruuteni aikainen lähinaapurini Kaino Palosaari tiesi kertoa silloisen tuhon kulkeneen hieman nyt sattunutta idempänä.

Parhaille kuvioille tuli noutaja

Myrskyvahingot olivat nyt niin laajat ja suuret, että ne paljastuivat itsellenikin vasta vaiheittain. Syynä tähän oli se, että metsätiet olivat myrskyn jäljiltä pääosin tuulenkaatojen tukkimia, jolloin kokonaisarviointia oli mahdotonta tehdä nopealla aikataululla. Vieläkään en ole kaikkiin omiin myrskyn riepottelemiin kohteisiini paikan päällä päässyt tutustumaan, mutta tiedon ja datan niistä olen silti saanut haltuuni. Siitä suuret kiitokset Metsä Groupin ostoasiamiehille, jotka käyttivät kokonaisen pitkän päivän pelkästään MetsäKortesalmen myrskytuhoalueisiin paikan päällä tutustumalla, ne gps-rajaten ja inventoiden.

Hyvin suurelta osin voi todeta, että siinä meni suuri osa omasta elämäntyöstä kertalaakista ja hetkessä nurin. Esimerkiksi 15 -vuotiaana istuttamani muutama vuosi sitten ensiharvennettu vajaan viiden hehtaarin kokoinen nuori kakkoskehitysluokan kasvatusmetsikkökuvio käytännössä lakosi kumoon kokonaan. Surullisinta tämän kuvion kohdalla oli se, että se oli alkuaan isoisäni aikana ilmeisesti traktorilaikutusjälkeen uudistettu ja epäonnistunut, koska se oli pohjoisrinteenä paksukunttainen ja vedenvaivaama. Aurausjälkeen uudelleenistutus taas oli onnistunut erinomaisesti. Tämä kuvio on nyt siis kahteen kertaan uudistettu ja molemmat ovat päätyneet kesken kiertoajan uuteen pakkouudistamiseen. Tässä välissä näistäkin on maksettu – vieläpä kahteen kertaan – raskaat perintöverot.

Metsänomistajista hetkessä maanomistajia

Kaikkiaan Paula -myrsky tuhosi MetsäKortesalmen kasvatusmetsiä uudistuskuntoon noin 50 hehtaarin alalla. Tuhot ulottuivat kymmenkunnalle metsäpalstalle ja kaikkiaan puustoa meni nurin noin 5000 kiintokuutiometriä. Taloudelliset tappioni lienevät luokkaa keskiverto-omakotitalon arvo. Menetykset kertyvät puuston hakkuuarvon alenemisesta leimikoiden tultua myrskytuhosavotoiksi normaalin päätehakkuun sijaan, korjuun ajoittumisesta olosuhteiden pakosta myyjän kannalta heikkoon markkinatilanteeseen, odotusarvojen ja arvokasvun menetyksistä, puuston osittaisesta pirstoutumisesta ja tukkipuuosuuksien menetyksistä sekä siitä, että kaikkea puustoa ei voida markkinaehtoisesti korjata talteen.

Suurin menetys kohdallani on luonnollisesti se, että tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet kapenevat ja elinaikanani käytettävissä oleva kasvunlisä supistuu merkittävästi. Kaikkein harmillisinta on se, että myrsky vei mennessään pääosin kohdalle osuneiden palstojen parhaimmat metsikkökuviot. Toisaalta tuhot yltivät paikoin jopa taimikoihin, sillä uudistuskuntoon meni kolmen hehtaarin kuvio ensiharvennusikää odotellutta nuorta metsää. Syöksyvirtaukset vaikuttivat vihanneen erityisesti myös mökkitontteja, saaria ja rantametsiä, missä maisemat muuttuivat tyystin totutuista monen omistajan kohdalla koko loppuelämän ajaksi. Metsäsuunnitelman tämä myrsky vie täysin uusiksi ja sitä se tekee monen kohdalla myös tulevaisuudensuunnitelmienkin suhteen.

Vakuutuskorvaukset pääosin itse maksettua rahaa

Kaikkein korneimmalta tämän hävityksen keskellä tuntuu se, että metsäministeri käy meille kertomassa valtiovallan terveisiä siitä, että myrskytuhojen korvaukset pitäisi metsänomistajien hoitaa vakuutusyhtiöiden kautta. Vakuutuskorvaukset vaan sattuvat pääosin olemaan sinne itse etukäteen maksettuja varoja. Vakuutusten myynti on myyjille bisnestä, vakuutuksenottajille vain riskien tasaamista vuosikymmenten ajaksi. Ja vakuuttamallakaan ei voida varautua kaikkiin menetyksiin ja kustannuseriin. Koska metsänkasvatus on ylisukupolvista toimintaa, missä omistaja ei juuri koskaan pääse nauttimaan perustamiensa taimikoiden päätehakkuutuloista, olisi vähintäänkin kohtuullista, että valtiovalta osallistuisi tässä katastrofissa edes uudistamiskulujen korvaamiseen tai uudistamisvelvoitteen höllentämiseen.

Metsälain uudistamisessa vuonna 2014 Kemera-tukiin tehty heikennys luonnonilmiöiden metsiin aiheuttamien tuhojen korvauksesta luopumisesta olisi nyt kiireesti otettava uuteen tarkasteluun, sillä moni metsänomistaja ja erityisesti metsänhoidosta elantonsa saava puuntuottaja menetti nyt yhdessä myrskyssä suuren osan elinkeinotoimintansa edellytyksistä. Joku korona on omalla kohdallani ollut täysin merkityksetön verrattuna näihin mittaviin myrskytuhoihin. Tässä voi kysyä sitä, että mitä virkaa on sellaisella yhteiskunnalla, mikä jakaa rahaa pitkin vieraita maita ja mantuja, mutta ei näe kotimaan kehitysavulle sijaa myrskynsilmässäkään?

Nyt olisi saatava pystyyn myös kansalliset jälleenrakennustalkoot metsänsä ja puunsa menettäneiden hyväksi, jotta puustoisen lisämaan saanti kohtuuhintatasoisena turvattaisiin niille puuntuottajille, jotka vielä tämänkin koettelemuksen jälkeen jaksavat uskoa siihen, että puulla päästään parempiin päiviin.

Muutoin olen edelleenkin sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


47 kommenttia
Nimetön
#1

Eikös se ole sitä kamalaa kommunismia jos hallitus eli valtio alkaisi yhteisistä verorahoistamme maksaa luonnonilmiö korvauksia metsänomistajille? Minun veroeuroista ainakaan ei saa yhtään senttiä antaa Kuusamon metsäporvareille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Vihainen
#6

Kuusamon matkailuruhtinaille korona-tukia sinunkin maksamanasi taisi livetä vino pino!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Keskieuroopassa tulvii ja ihmisiä jää mutavyöryihin. Pohjolassa helteet yltävät +35C tasoon ja puita ja metsiä kaatuu. Kuukonen jyrisee ja salamat saavat talot palamaan. Ai niin, eikös jotkut puhuneet jotain ilmastomuutoksesta ja ihmisten vaikutuksesta siihen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
#12

Hallituksemme ovat kaikilla tasoilla vastuussa ilmaston ääri-ilmiöiden yleistymisestä, koska ilmastonmuutos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#14

Tah?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#15

Ymmärsinkö oikein, että meidän hallitus on vastuussa ilmastomuutoksen ääri-ilmiöistä? Voisitko hieman tarkentaa, nyt en ihan pysy kärryillä? Onko punavihreä hallitus saanut nämä myrskytkin aikaan ja Saksan tulvat ja hurjat lämpötilat ympäri maailmaa? Jos näin on, niin äkkiä Sannalle ja kumppaneille kenkää ja uudet viileemmät johtajat tilalle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Joukamolta kysyisin lyhyesti , oliskos tuhot llievemmät jos käytettäis , enemmän jatkuvankasvatuksenharvennuksia ?!? Voiko siihen vastata , onko kokemusta / tietoa asiasta ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Eikös teillä persuissa ole vallalla käsitys että mitään ilmastonmuutosta ei ole olemassa ja jos on niin se ei ainakaan ole ihmisen aiheuttama? Eli miten se nyt voi olla hallituksen vika?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Lupaako kommunistit seuraavaksi tarpeettomaksi jäävät Suomen ilmavoimien tukikohdat Puuttinille, kun Juoppo Kommunisti Pääminsiteri lupas Hävittäjät Ukrainaan ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#13

Suomen syytä tuokin. IS uutisoi hiilidioksidipäästöjen jatkavan kasvua ja 2023 olisi uusi ennätys tiedossa. Nyt ei auta muu kuin teollisuuden lopetus Suomessa, liikenne täysin loputtava ja suomalaisten lakattava hengittämästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ei ainakaan kaikilla , persuilla ole sellaista käsitystä !? Kyllä se on ihmisten , aiheuttama !! Katso . Jesaja 24 luku ja mieti !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmisen hiilet mitätön lisä
#19

Kyllä hiilidioksidipitoisuus kasvaakin, on tehnyt sitä koko jääkauden jälkeisen ajan. Tuo johtuu lämpötilan noususta jossa pohjoisen pallonpuoliskon mantereiden mikrobit maaperässä tuottavat sekä hiilidioksidia että metaania. Täysin luonnon mukainen prosessi. On kuitenkin huomioitava, että hiilidioksidipitoisuus käsitellään miljoonaosina, joten määrät ovat suhteellisen pieniä, kuten muutoskin. Jos pitoisuus olisi esim. 5%, ja se kasvaisi kuuteen prosenttiin, niin tilanne olisi täysin toinen. Siitä ei todellakaan olla huolissaan, että hapen pitoisuus ilmoitetaan prosentteina, ja siinä muutos alaspäin vaikka viisi prosenttia, kasvikunta lopettaa hapen tuotannon, niin ihmiskunta on todella kuilun partaalla. Hiilidioksidin nousulla ei ole terveydellistä eikä ilmastollista merkitystä, ja hiilidioksidin nousu on täysin maapallon mikrobien toiminnan seurausta. Esim. valtamerien levätuotantoon ihmisen tuottamat hiilet riittää vain puolentoista tunnin ajaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidi viilentää ilmastoa
#20

Juuri näin, ilmeisesti Suomessa happi on jo laskenut sille tasolle, että paukapäät luulevat bensanhinnan Suomessa laskevan hiilidioksidin määrää, ja kaiken lisäksi idiootit kuvittelevat, että tämänkin hetken kylmät (helvetin kylmä aamu) ovat maamme ilmastopolitiikan ansiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
#2

Tämä myrsky taittoi ja kaatoi kaiken sen, mikä kohdalle osui. Siinä tärveltyivät taimikotkin. Hoidolla tai hoitamattomuudellakaan ei ollut vaikutusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei loisi
#9

Ja vakuutukset oli ajantasalla ja hankittuna?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Utelias
#3

Ilmastonmuutokseen varautumista markkinoidaan juuri sillä, että sään ääri-ilmiöiden sanotaan runsastuvan. Tällainen hirmumyrskyhän on silloin selvä merkki painajaishallituksemme ilmastopoliittisen kunnianhimon epäonnistumisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Ihan p….a puhetta. Lääkitys kohdalleen. Kyllä se siitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos tyytyväinen Nimetönkin. Sanoitko kirjoitussanasi peilin edessä? Kyllä se siitä. JEESUS SINUA RAKAS RUNSAASTI SIUNATKOON. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Persut äkkiä hallitusvastuuseen, niin loppuu myrskyt, helteet, tulvat jne,jne. Ei nyky hallitus ole edes saanut Siperian metsäpaloja sammutettua. Puhumattakaan USA ja Kanadan paloista.
Kun persut pääsee hoitaan asiat niin 24 tunnin kuluttua on kaikki ongelmat hoidettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Etelämantereen jääkausi voimistuu
#5

Etelämantereen ja sitä ympäröivän merijäätikön laajuus on ohittanut Euraasian mantereen laajuuden. Koskaan ihmiskunnan aikana moista ei ole tapahtunut Eteläisen pallonpuoliskon jääkausi ei kuitenkaan ole loppumaisillaan, vaan kasvaa, kuten muuttaa koko maapallon ilmastoa, hivuttaa epävakaisempaan suuntaan, johtuen ylivuotisista merijäätiköistä ja siitä tärkeästä seikasta, että Länsituultenvirta hidastuu jäätiköiden vuoksi ja virtaus muuttaa suuntaa, lähinnä Tyynenmeren itä-puolella vedet kylmenevät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Juuri näin, esim. Australiassa eteläisellä osalla lämpötilat on ovat jo luokkaa vain pari astetta lämpöisen puolella, ja kylmää on tulossa. Kun ilmatieteenlaitos koettaa vielä esitellä kuumaa Australiaa, mittaukset tehdään esim. lentokentillä tai asfalttikentillä, jossain pääkaupungissa, noihin lämpötiloihin on suhtauduttava suurella varauksella, se on poliittinen lämpötila, jonka tarkoitus on myös muualla osoittaa lämpenemistä, tarkoitus pyhittää keinot. Meteorologit esittävät vain lämpimimmät luvut maailmalta ja jättävät kylmät luvut sikseen. Puolet Australiasta on nyt alle 20 C asteen lämpötiloissa, ja vaihtelee kahden ja kahdeksantoista C asteen välillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000