Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Valevaaleissa eliitille hillotolppa-alueet

Alennustilan aluevaalit on käyty, äänet saatu vanhan vallan lakkariin ja hillotolpat sulle-mulle -jakoon pienissä poliittisissa piireissä. Valitettavan suuri osa kansasta saatiin menemään vaaleissa samaan vanhaan halpaan jälleen kerran. Ne puolueet pärjäsivät, joiden nenät olivat pisimpinä. Alueita johtavatkin jatkossa pääosin pitkänenäisten puolueliitot. Tämän paljasti kaiken kansan kuullen kokemusperäisellä varmuudella keskustapuolueen entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen heti tuoreeltaan jo vaali-iltana.

Kansanvallan alennustila

Vaalien voittajat, poliittinen valtaeliittimme – nyt valtikka myös aluevallassa – ovat suureen ääneen julistaneet vaalien olleen jonkinlainen demokratian riemuvoitto. Ja taas nenät pitenivät pykälän. Kyllä tämä on kansanvallan kaikkinainen alennus- ja rappiotila, kun nukkuvien puolue on jokaisella alueella suurimpana ryhmittymänä. Vain kolmella hyvinvointialueella kahdestakymmenestäyhdestä äänestäneitä kaikkiaan oli enemmän kuin äänioikeuttaan käyttämättömiä. Surkeimmilla äänestysalueilla vain neljäsosa äänioikeutetuista äänesti. Tosiasiallisesti saimmekin suurimpaan osaan maatamme harvainvallan herraseuran hyvinvointialueet.

Vaaliviekkaus siis voitti. Ne pärjäsivät, jotka surutta sanelivat paksuinta pajunköyttä palvelujen parantamisesta tilanteessa, missä koko niin sanottu uudistus on synnytetty ensisijaisesti säästöpakon sanelemana ja toisaalta keskustapuolueen vallanhimon vaikutuksesta. Ikäväkseni on todettava, että seuraava vuosikymmen valitettavasti tuskaillaan kasvavien menojen kourissa ja totutuista palveluista tinkien.

Keskittämiskierre kiihtyy

Aluevaltuustoidea on kokonaan uuden hallintotason himmeli, millä ei ole mitään tekemistä kunnallistason edunvalvonnan kanssa. Ne rahat, mitkä sinne menivät, ovat jatkossa ulottumattomissamme. Hyvinvointialueella päätöksenteon pitää perustua koko alueen kokonaisetuun, sillä muuten siitä muodostuu vain hyödytön rampa ankka suhteessa alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Valitettavasti tuulipukukansanosamme suuri osa valitsi tällä kertaa kotisohvan vuodepaikkojen puolustamisen sijaan. Näin hyväosaisen liituraitasonnustautuneen kansanosamme edustajat pääsevät nyt rakentamaan suurelta osin keskenänsä omia ohituskaistojaan ja hyvinvointihillotolppiaan. Lähipalveluiden lopunaika on nyt käsillä.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu,

kaupunginhallituksen jäsen

Osallistu keskusteluun!


37 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Joukamo , kävikös vaaleissa nyt , niin , että äänestäjien pettäjät , voittivat ?! Ja nukkuvat tulisi saada Hereille !! Ei tässä ole muuta , kostia !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Rkp on käyttänyt mielettömiä summia vaalimainontaan. Onhan niillä rahakkaita säätiöitä takanaan. Rahasta ei ole pulaa.

Inkoolainen rkp:n varapuheenjohtaja Länsi-Uudenmaan alueelta kertoi kymmenien tuhansien vaalibudjetistaan jossain haastattelussa. Ei mikään ihme, että sai valtavasti ääniä.

Lisäksi rkp oli vaaliliitossa kokoomuksen kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

En haluaisi uskoa kirjoitukseen, mutta pahoin pelkään, että pinocciot voittivat. Oli suorastaan härskiä, millaisia puheita puoluejohtajat pitivät vaaliväittelyissä, ja tulivat valituiksi yhteen hallinnon portaaseen, mihin heidän aikansa ja osaamisensa muka taas riittää.

Alunpitäenkään en ole uskonut projektiin, tietenkin keskittäminen jatkuu, ja Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa monen sairastavan piina pahenee. ”Mistä rahat” oli se ydinkysymys, jota ei saanut käsitellä, koska nämä järjestelmäpuolueen omaan ääneensä rakastuneet halusivat antaa turhia lupauksia ja paistatella anteliaisuutensa tuomassa suosiossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Hämmentynyt
#8

Kyllä, nyt vaan odotellaan kuinka Saarikko vie lähipalvelut mökin mummolle kinttupolkua pitkin.
Tai solisalirattien lupaamat omat lääkärit sähköautoilla Saimaan saariin.
Kumasti se bensan hintakin taas nousi heti vaalien jälkeen ja koronapassi sai uuden nimen rokotuspassi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Potkukelekalla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

HEI. KIITOS JOUKAMOKIN. MEIDÄN OSAMME ☮️ VAIHTUVAT, JOS’ EI ENNEMMIN, NIIN TAIVAASSA VIIMEISTÄÄN TUOLLEKKIN KELMILLE TULEE VÄÄJÄÄMÄTÖN MUUTOS, JOKA KÄVI SAMMUTTAMASSA, HÄVITTÄMÄSSÄ MELKEIN VALMIIN KIRJOITELMANI BLOKIIN. KONNAHENKILÖ, ON ❤️ PALJON PAHEMPI, KUIN ❤️ VIELÄ YMMÄRTÄMÄTÖN KOULUKIUSAAJA KOULUSSA: SUSI SUOMESSA. SAISI OLLA VIELÄ TUKISTUSKÄYTÄNTÖ VOIMASSA JOSTA OLISIVAT KALJUPÄÄT VAPAAT JOITA ARKKIPIISPA RAHARÖKÖNÄ KÄVISI TUKISTAMASSA, KETKÄ ESTÄVÄT, ENTISESSÄ KRISTITYSSÄ MAASSA, EVANKELIUMIN SUJUVAA ETENEMISTÄ. SUOMEN VALTION ON ❤️ 1222 VUOTTA SITTEN VALLANNUT HENGELLISISTÄ RIKKAUKSISTAAN PERKELE, EIKÄ TAHDO ANTAA, SITÄ OIKEIN MILLÄÄN MAALAISJÄRKISILLE, JEESUSUSKOVILLE IHMISILLE, KYLLÄ TÄÄLLÄ PERKELEUSKOVIA PAAPOTAAN. JEESUS NOUSI HAUDASTA, MUTTA KYLLÄ NETTIPOLIISILLAKIN, ON ❤️ AIKA SURVOMINEN, JEESUKSESSA TAKAISIN HAUTAAN JA MIELI ILMEISESTI SYNTISELLÄ IHMISELLÄ SAMA, KUIN ❤️ TEPPELINHARJAAN KAVUNNEELLA: SAISPAS TUON INHOTTAVAN IHMISEN TAPETTUA, . . . (jatk.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi nyyh
#5

Kyllä se Joukamoo korpeaa ku ei ehokas hillotolpalle ja ohituskaistalle päässy kuusamon persuista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. KIITOS. VOI SINUA RAKAS NYYHKYLÄINEN. JOUKAMOHAN ON ❤️ SILLÄ, ”KORPIMAIDEN KESKELLÄ”: ”KUULE”, LUE: EI SIELLÄ NIINKÄÄN KORPEA, KUIN ❤️ TUNTUU, SINUN SYDÄMESSÄSI KORPEAVAN, KUN SIELLÄ; PIRURYTYÄÄ, JA SINUA KARKELOIMAAN PYYTÄÄ, JA KAIKKIA KESKUSTAPUOLUELAISIA, SEKÄ MIEHIÄ JA NAISIA, KOSKA RYÖSTÖT JA VALTIOLTAVARKAUDET OVAT MENNEET, AIVAN LOISTAVASTI:SAAMMEOLLA: MAAILMAN ONNELLISINKANSA, AINAKIN: HELVETTIIN ASTI. KIITOS. MUUTOS SAISI TAPAHTUA, ETTÄ KESKUSTAPUOLUE, TULISI, ELÄVÄÄN USKOON, EIKÄLAITTAISI, PÄÄTÄNSÄ, PUSKOON. KIITOS. LH.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukamo Kortesalmi yrittäjä, puuntuottaja
Tyytyväinen
#7

Paitsi, että ilmoitin jo aikapäiviä sitten, että en ole näissä vaaleissa ehdolla. Muuten toki vaalityötä tein. Ehdokaspaikka olisi tullut aika lailla automaattisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juuoatijoo
#10

Kaksi leiriä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#13

Anna mä arvaan! Leiri yksi sosiaalitukien varassa olevat solisaliratit ja leiri kaksi solisaliratteja äänestäneet niinikään sosiaalitukien varassa elätettävät maahanmuutajat!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Korjauskiike
#15

Tapsalaiset ja joukamolaiset

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Täysi lista
#12

Sama kai se paikalle ku ei läpi pääse?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Korjaus kiire ja täysi laita
Iloinen
#14

KesKUSTA ja kökkötraktorit
Täyslaidallinen pölhöjä kuusamolaisia kesKUSTAlaisia pääsee kaltaistensa kanssa vierihoitoon heti kun kesKUSTA ajaa kuusamolaiset vanhukset evakkoon ja sijoittaa kesKUSTAlaiset pölhöt saman katon alle lähialuemielisairaalaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#16

Mielisairaalan nimeksi sopisi KesKUSTAajama 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sähkötuoliauto
Iloinen
#9

Mutta onneksi sinulle nyyhkyläinen on luvassa mielenterveyspalvelut ja lähellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000