Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Kyläkouluteurastusta kepukokoomuksen kunnallismalliin

Muutosesitys

50 § Kouluverkkosuunnitelma

Esitän muutosesityksen, missä edellytetään ensiksi Noukavaaran koulun nykyisten oppilaiden perheiltä selvitettäväksi kattavasti halukkuus kyläkoulun säilyttämiselle edelleen opetuskäytössä.

Nissinvaaran koulun toimintaa ryhdytään kehittämään toden teolla. Rukan ja Käylän koulujen oppilaaksiottoalueet yhdistetään yhdeksi Käylän-Rukan oppilaaksiottoalueeksi ja siten turvataan Käylän kyläkoulun katkeamaton toiminta jatkossakin.

Sänkikankaan kyläkoulun kaikkinaisista lakkauttamisaikeista luovutaan ja se säilyttämällä turvataan edes yhden kyläkoulun jatkaminen koko laajalla Etelä-Kuusamon alueella.

Kummankaan nyt lakkautettavaksi esitetyn kyläkoulun oppilasmäärä ei ole alle 20 oppilaan rajan, minkä olisi pitänyt olla vakiintuneena ja vallitsevana linjauksena kyläkouluasioissa. Päätöksenteon pohjaaminen tälle esitetylle virhelinjalle tulee jatkossa johtamaan kokonaan kyläkouluttomaan Kuusamoon.

Pohjaesitys on täysin Kuusamon kaupunkistrategian vastainen, mikä lähtee Kuusamon väkiluvun nousemisesta 25.000 asukkaaseen, missä tilanteessa koululaisten kokonaismääränkin täytyy luonnollisesti kasvaa. Ei stategia tule toteutumaan sinne päinkään, jos päätöksenteko on tavoitteisiin nähden täysin päinvastaista. ”Lapsiperheille paras” -slogan jää myös katteettomaksi sanahelinäksi, jos todellisuus on kyläkoulujen massalakkautuksia.

Edelleen tällä uudella valtuustokaudella on pidetty erityisen tärkeänä sivukyliemme elinvoiman edistämistä ja siinäkin suhteessa kyläkoulujen lakkautuslinja vie perustan kertaheitolla ja kokonaan tällaisilta haaveilta.

Kuusamon koulujen kustannustasovertailut eivät tue keskittämisen myönteisiä vaikutuksia oppilaspaikkojen hintojen edullisuuteen, sillä suuret koulut eivät automaattisesti ole pienkouluja taloudellisempia toimintayksikköjä.

Kuusamossa 21 päivänä joulukuuta 2021

Joukamo Kortesalmi, kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Seuraavana on vuorossa terveyskeskusten teurastukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Näin tässä valitettavasti tulee käymään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI KIITOS JOUKAMOKIN. KAIKILLE SUOMEN KYLILLE ”LEVEÄMMÄT”HARTIJAT: JA KAIKILLE KYLÄN ASUKKAILLE JOULUN HERRA SYDÄMIIN, JA POTKAISTA SIELTÄ POIS TÄMÄ PAKANA: PERKELE, JOKA EI SINNE MITENKÄÄN KUULU, KOSKA OLEMME KRISTITYSSÄ SUOMENMAASSA. ÄLKÄÄMME LASKEKO SITÄ PERKELETTÄ SYDÄNTEMME VALTIAAKSI MUSLIUMEDENKAAN KAUTTA, JOKA ON ❤️, TÄYDELLISTÄ PAKANUUTTA: LOPETTAKAAMME SUOMESTA, SEN ”KIVIREEN” VETO, EI SITÄ OLE ISÄ ANTANUT MEILLE, VAAN PERKELE. JOULUN HERRA ELÄÄ, KUN VAIN LASKEMME HÄNET TOIMIMAAN SUOMEN SIVISTYSVALTIOSSA: EMMEKÄ ENÄÄ OTA TUOTA: ”RIIPPAKIVI”PERKELETTÄ MUKAAMME : PAINAKAAMME HÄNET SUONSILMÄÄN: HÄN ON ❤️ ALAMAAILMAN VÄKEÄ: SAMAA MISTÄ PERKELEEN TUOTTAMA: KORONAKIN NOUSI: IHMISKUNTAA KAUHISTAMAAN JA KURJISTAMAAN, PELOTTELEMAAN: SIINÄ EI OLLUT MUKANA HERRAA: JOKA SANOO MEILLE: RAKAS ÄLÄ PELKÄÄ: MINÄ TÄSSÄ OLEN: EI, VAAN PELOTTAVA PERKELE. KIITOS, SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyöd idiootti
#7

Mikä huru saarnaaja se sinä oot

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. ANTEEKSI KIRJOITIN TUOSSA AIEMMASSA KOMMENTISSANI VÄÄRIN: ❤️, KUINKA ❤️ SIELUNVIHOLLINEN PERKELE, PITÄISI PAINAA SUONSILMÄÄN: EI: JEESUS EI KOSKAAN KUOLEMALLA PELOTELLUT TOISTA HENKILÖÄ, JA HENKILÖHÄN SIINÄKIN OLI MUKANA, KUN HE OLIVAT TEMPPELINHARJALLA: PERKELEHENKIVALTA OLI AIVAN ”TAVALLISEN”IHMISEN SYDÄMESSÄ, JOKA HÄNTÄ YLLYTTI TEKEMÄÄN ITSEMURHAN. MEILLÄ ON ❤️ OIKEUS, KUTEN JEESUSKIN TEKI: TORJUA PERKELEEN, MEITÄKOHTAAN TEKEVÄT YLLYTYKSET, ISÄN SANOILLA, MUTTA, EMME PYSTY, HÄNTÄ TAPPAMAAN, SE ON ❤️ ILMEISESTI: ISÄMME ☮️: HARKINNANVARAINEN TYÖ, EI MEIDÄN ❤️. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Hämmentynyt
#4

Kirjastotkin on kyllä aika kalliita ylläpitää muutaman savun kylillä. Kohta lähtee nekin, kuten on lähtenyt juna-asemat, postitoimistot ja kyläkaupat!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jou etunenässä
#5

Miten se juuston teurastus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000