Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Irtisanoutumisilmoitus valtuustosopimuksesta

Kuusamon kaupunki, kaupunginhallitus/-valtuusto

Kuusamon keskustan kunnallisjärjestön aluevaalien alla suorittaman vahvasti henkilööni, luottamustehtävien hoitamiseeni, poliittiseen toimintaani ja esittämiini mielipiteisiin kohdistuneen paikallismediassa tapahtuneen joukkohyökkäyksen johdosta ja siihen liitettyjen epämääräisten vihjailujen perusteella katson olevani pakotettu irtisanoutumaan hiljattain joidenkin valtuustoryhmien kesken solmitusta epämääräiseksi muodostuneesta valtuustosopimuksesta.

Tyylitöntä kepu-tylytystä

Henkilöön kohdistuvan täydellisen julkisen ignooraamisen en katso millään muotoa olevan solmitun valtuustosopimuksen hengen tai kirjaimen mukaista. Kun koko valtapuolueen kunnallisjärjestö näin omalla toiminnallaan osoittaa täydellisen piittaamattomuutensa valtuustosopimuksesta, menettää koko sopimus merkityksensä kertaheitolla.

Ilmeisesti Kuusamon keskustan kunnallisjärjestö katsoo kokevansa yksipuoliseksi oikeudekseen tulkita valtuustosopimusta täysin sen tekstisisällöstä riippumatta kulloinkin sille yksinomaan omakohtaisesti ja poliittisesti tarkoituksenmukaisesti soveltuvalla tavalla häikäilemättömästi ja täysin keinoja kaihtamatta.

Tällainen kepu-kynäilyn kyynärpäätaktiikka ei kuitenkaan kuulu millään muotoa poliittisiin pöytätapoihin.

Vapaaksi valtakoneistovankilasta

Mikäli valtuustosopimuksella katsotaan sidottavan valtuutettujen käsiä ja toimintaa sekä sananvapautta vain valtakoneistolle soveltuvasti, muodostuu siitä niin määräävä ja ohjaava paperi kunnallishallintoomme, että sen allekirjoittamisen pitäisi näkyä peräti puolilihavoituna myös sidonnaisuusilmoituksissa.

Aion siis edelleenkin säilyttää poliittisen toimintavapauteni täydellisenä kunnallisissa luottamustehtävissäni enkä alistu jatkossakaan mihinkään valtuustosopimuksen valhekaavun alle kätkettyihin kepu-viritettyihin jalkapuuansoihin, vaan jatkan toimintaani kahlitsemattomasti edelleen. Irtisanoutumisestani olen informoinut Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmää jo ennakolta. Edellytän irtisanoutumiseni käsittelyä samassa järjestyksessä kaupunkihallinnossa kuin valtuustosopimuksen solmiminenkin on suoritettu.

Kuusamossa helmikuun 11 päivänä 2022

___________________________________

Joukamo Kortesalmi

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Joukamokin. Meidän Suomalaisten on hyvä lukea Raamatusta: 1 Kor. 2:1-16, siitä näemme, kuinka me on tapettu Hän, jota emme tunne: Siis Jeesus Kristus, ja siksi olemme perustaneet isoja ihmisryhmiä, kuten Hallituksen koostakin näemme kaikkine avustajineen, ja tyhjäntoimittajineen, vain rahavarojen ”lokkaajine”. Monet isotkin fIRMAT OVAT PERUSTETUT EPÄREHELLISELLE POHJALLE, KUTEN, täällkin Iitissä, iso ulkomaanvientiäkin suorittava Halton. Ja nyt, kun koronarahoja jaettiin Valtiovallan taholta niin; He saivat, vaan Jeesuksen sydäntälähelläolevat: PK,yritykset eivät, koska sääntökriteerit olivat niin muotoiltu, että mammonarikkaan ystävät, vain saivat, ja yksinpuurtajatkin saivat jäädä nuolemaan näppejään. Poika soittaa maailman renkutuksia. Olisi aika muuttaa virsiin, ettei, niin moni meistä suomalaisista, vetäisi itseään köydenkanssa hirttohirsiin. Tuollainen eriarvostus luo: sotia Suomeen: ”Raharötköt”: tulkaa järkiinne, ja opetelkaa Kristusmieltä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitos Mestari
#2

Hienoa saadaan peruskannatus entistä heikommaksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. KIITOS MESTARIKIN: TÄÄLLÄ ILOITSET, SIELLÄ ITKET. KIITOS HÄN ON ❤️ OIKEUDENMUKAINEN: JOTEN SINÄKÄÄN, ET PÄÄSE, KUIN ❤️ 🦊 KOIRA VERÄJÄSTÄ, VAIKKAPA TÄLLÄ PUOLELLA OLISIMME PÄÄSSEETKIN. KIITOS ISÄMME ☮️ OIKEUDENMUKAISUUDESTA, JA MEILLE: TAIVAAN, 👼 ❤️ ❤️❤️❤️ IHANUUDESTA. KIITOS, SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juupatijoo
#3

Sananvapaus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pertti vaan
#4

Varmaan toi ilmoitus ketään liikuttaa turhaa mölyä vaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pertille vaan
Iloinen
#7

Saipa sinutkin kynäilemään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kynäilijä
#5

Tyylitöntä leuhottamista koko kirjoitus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyylittömät niekat
Iloinen
#8

Tyyliniekat Pertti ja kyräilijä ne jaksaa leuhottaa tyylittömästi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000