Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Kuusamoa hallitaan kuin Kremliä

Putin pienen aloittama Ukrainan sotaryöstöretki ja Kremlin propagandakoneiston syöttämät älyttömyyksiä hipovat valeuutiset ja hallinnon lakeijoiden kummalliset kannanotot alkavat muistuttaa oman paikallishallintomme toimintaa yhden suhteessa yhteen. Meilläkin on saatu tottua jo tovin aikaa siihen, että kaupunkistrategian kirjaukset saadaan mielin määrin käänneltyä perustelemaan siihen nähden täysin päinvastaisia hallintopäätösesityksiä.

Kumpi on pahempi: kepu vai Kreml?

Kumpi lienee ollut ensiksi, muna vai kana? Onko Kuusamossa plagioitu Kremlin hirmuhallintotapaa vai onko sittenkin peräti niin, että Putinin toimintamalliin on imetty vahvoja vaikutteita Kuusamon yksipuoluevallan käskytyskulttuurista?

”Kuusamon menestysresepti muodostaa keittokirjan”, julistetaan kaupunkisatukirjassamme, mitä voisi luonnehtia kokonaisuudessaan keikauskakuksi, kun sen kirjaukset pääsääntöisesti toteutusvaiheessa käännetään äinpäin.

Ylisanoja ja markkinamiesmeininkiä

Esimerkkitapauksia meiltä löytyy sarjatuotantona. Kaupunkistrategiamme kauniit kirjaukset maaseudustamme, kylistä ja hajauttamisesta ovat pelkkää kuntalaisille sepitettyä kunnallissatuilua, kun todellisuus toiminnassa on aivan toista. Maatalouden talousahdinkoon ja kannattavuuskriisiin tarjotaan ratkaisuna koordinaattoria, kyliä kehitetään ja ”Perheille paras” -korulausetta toimeenpannaan käytäntöön kyläkouluteurastuksin ja kunnallisesta perhepäivähoidosta luopumisesityksin sekä ”Hajautettu kaupunki” -teema kääntyy käytännössä kaiken kiihkomieliseen keskittämiseen.

Tietoon perustuva päätöksenteko ei voi olla sellaista, että harjoitetaan ennakkosensuuria tai tarjoillaan puolinaista pohjatyötä päätöksenteon perustaksi. Erilaisten mielipiteiden kuuntelu ei sekään oman ymmärrykseni mukaan ole tarkoitettu tapahtuvaksi esimiespuhuttelussa sen jälkeen, kun niitä on erehtynyt esittämään.

Etelän hetelmiä ja perunatkin tuontitavaraa

”Kuusamossa pannaan toimeksi ja asiat etenevät ketterästi” -kirjaukseen voisi pitkäaikaisella ja omakohtaisella kunnalliskokemuksellani todeta, että sen päivän vaan kun näkisikin! Ideoiden avoin ja pelkäämätön pallottelu tarkoittaa aikuisten oikeasti niiden skippaamista alta aikayksikön kunnalliseen ö-mappiin.

”Omavarainen ja ylikin” kertoo enemmänkin omahyväisyydestä, sillä alkuperäistavoite ei toteudu alkuunkaan päättäjille pelkästään etelän hedelmiä kokoustauoilla tarjoten, kuten on paikkakunnan tavaksi muodostunut. Tosiasiassa Kuusamo elää tuonnin varassa jo peruselintarvike perunoidenkin suhteen. Osa keskeisistä päättäjistämme osallistui jopa aprillipilaan ja siinäkinhän kehotetaan syömään silliä – eikä suinkaan paikallista siikaa, kuten lähiruokatavoitteen mukaan tulisi tietenkin suositella.

Kuka on kaunistelun kärjessä?

Kaupunkistrategiassa lausutun mukaan Kuusamo solmii kumppanuuksia voittajakonsortioiden kanssa. Tässä täytyy nyt vaan hartaasti meidän kaikkien toivoa Ukrainan ja Zelenskyin selkeää voittoa Venäjän hyökkäyssodassa, jotta emme päädy painavimman kunnallisasiakirjamme kirjausten kautta Putinin ja Lukashenkon yhteistyöleiriin!

Syyksi Venäjän heikkoon sotamenestykseen Ukrainassa on arveltu vanhavenäläistä tapaa kaunistella tilannetietoja viestinviennissä johtoportaassa ylöspäin. Tämä on hämmästyttävän yhdenmukaista Kuusamon tapaan toimia, missä ominaispiirteenä on vain meille myönteisten uutisten esittäminen ja samaan aikaan kaiken vähänkin kielteisen salaaminen. Jokainen voi omassa mielessään kuvitella, kuinka tehokkaaseen ja oikeaan päätöksentekoon luottamushenkilöt pystyvät näin vaillinaisin, väritetyin ja valikoiduin taustatiedoin!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Sisäsiittoinen Kepun Mafiahan siellä on ollut vallassa vuosikymmeniä uskonlahkoineen.
Kuusamossa on vallalla käsitys että ryöstetään ulkopaikkakuntalaisilta kaikki mitä saadaan. Kelta mustat taksit on yksi esimerkki ryöstö hinnottelullaan. Tai jos joku ulkopaikkakuntalainen rakentaa loma asuntoa niin työ miehet ryöstää hinnottelulla ja hidastelulla . Tai jos erehdyt rukalla muutamalle kaljalle niin hinta on tähtitieteellinen jne…
Tämä rosvous yhdistettynä töykeään käytökseen ajaa kotimaisetkin turistit sieltä pois,ulkomaalaiset on ryöstö hinnoittelu, korona ja puuttini ajanut jo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Lahkolaisten hommia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Aikamoista satuilua politiikka , näyttää / kuuluu olevan , ollaampa sitten missä tahansa !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pena
Vihainen
#6

Kunnanvaltuutetun uskoisi ottavan selvää sotatapahtumista Ukrainassa ennenkuin päästää suustaan ihan suoraa amerikkalaista sotapropagandaa. Kun petrodollari on tulossa tiensä päähän, niin amerikkalaiset eivät tästä luovu heidän kenraalinsa mukaan ilman sotaa ja kun venäläiset osaavat kiinalaisen hiljaa hyvää tulee sodankäyntitekniikan, joka on jenkeille ihan vierasta, niin sotaa käydään propagandan avulla, joka uppoaa suomalaisiin kuin häkä päähän. Siis jenkit ja erityisesti heidän sotatarviketeollisuutensa tarvitsee sotaa, jolla peitetään USA:n konkurssi, mikä ajaa maan sisällissotaan. Petrodollarin tuho näkyy siinä, että yhä useampi maa luopuu dollarista maksuvälineenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeeKus
#3

Olet niin viisas mies, että sinuna olisin hiljaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Kyllä totuudentorven pitää antaa toitottaa! Mites hallelujah, lessut ja kessut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Samat mitään tarkoittavat jargoniset korulauseet tuntuvat toistuvan nyt vähän joka puolella Suomea. Suomeksi sanottuna tämä on kuntalaisille valehtelua ja todellisten ongelmien maton alle lakaisua. Tilanne lienee jo monessa kunnassa niin katastrofaalinen, perusfasiliteettien lahotessa käsiin rahoituskriisin syventyessä, että on päätetty toimia idän oppien mukaisesti – päinvastaista propagandaa tuottaen. Todellisen tilanteen kertominen kun söisi valtaa pitävän puolueen kannatusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vai piileksii Kuusamossa pieni Kreml! Voi juku.
Siitä kannattaa tehdä turistitäky!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

;-)
Iloinen
#7

No eikö se Jokereitten tekojää kelpaa täkyksi???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000