Perussuomalaiset

Joni-J Laakso

Turun kaupungin osuus ratapihanhankkeesta olisi kohtuuton.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve jyräsi kokoomuksen tukemana varsin kyseenalaisin keinoin kaupungin hallituksesta ratapihahankkeen periaatepäätöksen lävitse. Tämä on varsin kummallista, koska kaupungin johtajalla ja kaupungin hallituksessa istuvilla henkilöillä on käytettävissä kaikki viimeinen tieto mitä tulee kaupungin talouteen. Kun menneiden vuosien alijäämiin lisätään kuluva koronan runtelema talouden katastrofivuosi, on täysin järjenvastaista kaupungin lähteä takuumieheksi miljonäärien rakennusbisneksiin. Tämänkaltaisilla päätöksillä Turun kaupunginhallitus tekee yli kuntarajojen ihmisten silmissä itsestään vain maanantaisin kokoontuvan todellisuudesta erkaantuneen iltapäiväkerhon, jossa pelaillaan kimbleä ja levitellään uuno kortteja. Lisääkö tämä luottamusta ja tällaisenako kaupunginjohtajan lapatossuna kaupunginhallitus haluaa kaupunkilaisille esiintyä?

Koska kaupunginjohtaja ja hallitus haluavat vain toimia gryndereiden käsikassarana ja toteuttaen näiden villeimpiäkin unelmia veronmaksan kustannuksella, on valtuuston nyt vihdoin otettava vastuu. Vaikka kaupunginjohtaja onkin luvannut demareille varmaan kuunkin taivaalta, on kabinettipolitiikalle nyt pistettävä piste. Ei vastuullinen valtuusto voi mitenkään antaa kaupungille lupaa sijoittaa 30 miljoonaa euroa velkarahaa isolla todennäköisyydellä negatiivistä tulosta tekevään halliyhtiöön. Kokemuspohjaista sijoituskokemusta areenoista kyllä Turusta löytyy omastakin takaa, eikä siitä tarvita kalliita konsultin laskelmia.

Turkuhallin ja kupittaan areenan osuus esityksessä on todellakin omituinen. Veronmaksajan kustantamat ja ylläpitämät areenat sijoitettaisiin yksityisten liikemiesten hallinnoimaan yhtiöön, eikä jatkossa kaupungilla olisi näihin omiin halleihinsa vähemmistöosakkaana päätösvaltaa. 30 miljoonaa euroa ja pari hallia olkaa hyvät! Kelpaako ja saisiko olla jotain muuta? Jos kerjää tulevansa huijatuksi, niin huijatuksi tulee ja aivan varmasti.

Tuleva Laitilan kaupungin johtaja Lauri Kattelus (kok) iltalypsyllään lisäsi esitykseen kosmeettisia ja kyseenalaisia lisäyksiä, jotka tekevät kaupungin valtuuston ratapihan halliyhtiön alisteiseksi myös tulevaisuudessa. Hyväksymällä esityksen valtuusto tekee itsestään vuosittaisen hyväksyvän kumileimasimen halliyhtiön mahdollisiin tappioihin 49,9 prosenttisesti. Muussa tapauksessa tehdyt sijoitukset valuvat rahoineen ja halleineen kokonaisuudessaan liikemiesten syliin. Pitäisi olla kristallin kirkasta ja päivän selvää, ei valtuusto voi itsestään liikemiesten panttivankia tehdä!
Jatkokaudelle mielivän valtuutetun olisi nyt hyvä hahmottaa kokonaiskuva. Kaupungin osuus ratapihanhankkeesta on jo mittaluokaltaan niin merkittävä, että se pysyy varmasti äänestäjille framilla ensi maanantaista tulevalle huhtikuulle asti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000