Perussuomalaiset

Joni-J Laakso

Toriparkki jälleen päätöksenteossa

Toriparkki rakennetaan yksityisellä rahalla, eikä se maksa kaupungille mitään. Kaupungin osuudeksi kuuluu torikannen pintapuoliset työt ja katujen kunnostukset. Näin meille on luvattu ja vannottu, muistaako kukaan? Kuitenkin taas valtuustolla on jälleen maanantaina edessään ratkaisu tehtävänään, kun se saa puitavakseen osallistuuko kaupunki osaltaan toriparkin maanalaistentilojen osakkeiden hankkimisen ja ottamaan omalta osaltaan vastuulleen omistamisen tuomat velvoitteet mahdollisine riskeineen. Päätöksentekoon on valtuutetuille tipahtanut taivaalta lahjana n. 4,3 miljoonan euron sijoitus toriparkkiin omistajatahon työpöydän laatikosta toiseen laatikkoon tapahtuvan osakkeiden siirron seurauksena. En väitä mitään, enkä ole yritystaloutta tarkkaan tunteva asiantuntija. Kuitenkin itsellä veronmaksajana herää ajatus siitä, että onko tämä kaupungin johdon junailema siirto ja välttämätön pelastusrenkaan heitto myös alati nousevien rakennuskustannusten kanssa painivalle toriparkille. Mielenkiinnolla jään seuraamaan kuinka kova on pormestaripuolueen vastarinta ja pitääkö motto. Kaupungin tehtävänä ei ole omistaa, yhtään mitään. Seiniin ei pidä rakastua.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Ne teot ja puheet on monesti , ristiriitaisia !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keskeiset alueet neuvosten kynsissä!
Hämmentynyt
#2

Missä Paisteen V:llä kaltaisia neuvoksia soppalautasella siellä ongelma!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Turun tautia, otaksun!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joni Laakso
#4

Kyllähän tästä aika helposti sellainenkin voi mieleen myös tulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000