Korpivaelluksen alku.
Korpivaelluksen alku – perussuomalaisten kenttä ansaitsee parempaa.
Viikko on kulunut kunta- ja aluevaaleista. Miten meni? Kysyn vaan. Ainakaan allekirjoittaneelle ei maistu. En ole harmissani niinkään omasta puolestani, vaan ennen kaikkea paikallisyhdistyksen ja puolueen väen vuoksi.
Perussuomalainen puolue, joka hallituksessa toteuttaa johdonmukaisesti kokoomusvetoista talous, sosiaali ja terveydenhoito politiikkaa paiskasi oman kenttäväkensä tylysti bussin alle. Lisäksi yhteenotot ay-liikkeen kanssa ja arvonlisäveron korotukset eivät ole sellaista politiikkaa, jonka voisi kuitata jollain löysällä kirjauksella maahanmuutosta tai rajalaista. Ei varsinkaan tilanteessa, jossa maahan tulee vuosittain yli 60 000 uutta vaappujaa, syystä tai toisesta.
Äänestäjät ovat huomioineet valtakunnan tason tekemisemme, ja tulos on selvä. Neljän vuoden korpivaellus kuntien ja alueiden päätöksenteossa kautta koko Suomen on totta. Mikään määrä lisättyä kenttätyötä tai mainoskampanjoita ei olisi pelastanut tätä, ainakaan meillä Turussa. Kaikki tehtiin, mitä voitiin. Ja siitä kuuluu iso kiitos yhdistyksen sitkeälle ja sydämellä työtä tehneelle väelle, joka olisi ansainnut enemmän
Seuraavat neljä vuotta tarjoavat meille kunnissa ja alueilla lähinnä kusiaisen roolia. Ja vaikutusmahdollisuudet ovat juuri tuota kokoluokkaa. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun näin käy.
Perussuomalaisia varoitettiin. EU-vaalit menivät vihkoon, ja ne kuitattiin olankohautuksella. Nyt sama välinpitämättömyys näyttää jatkuvan. Vaalit yritetään unohtaa vaikenemalla ja esittämällä selityksiä tyyliin “ihmisiä kiinnostaa vain eduskuntavaalit”.
Mutta jos tällä tiellä jatketaan, roolimme hallinnossa kutistuu takiaispuolueeksi, joka kamppailee KD:n ja RKP:n kanssa samassa sarjassa. Onko tämä todella se tie, jota haluamme kulkea?
Tosiasia on, että vaikka hallituksessa tehdään paljon hyvää, kuitenkin puoluejohdon on alettava kuuntelemaan kenttäväen ja kannattajien ääntä.Jos nykymeininki jatkuu, rakennamme punavihreää siirtymää ihan omin käsin, ilman että heidän tarvitsee tehdä juuri mitään.
Pitääkö perussuomalainen puolue tosiaan uhrata, jotta sosialistit pääsevät seuraavaksi valtaan ja voivat pyyhkiä pöytää kaikella sillä, mitä tällä hallituskaudella on yritetty rakentaa?
Tekstin aiheet:
Puolueväki ja laajemmin äänestäjät, jotka ovat äänestäneet persuja vuodesta toiseen, vaikka eivät puolueen jäseniä olekaan.
Olisi kysyttävä, mitkä asiat ovat saaneet ihmiset äänestämään persuja?
Tämä on tärkeä kohta.
Kaikki maahanmuuttoon liittyvät epäkohdat, joita riittää, ovat varmasti olleet tärkeitä äänestysperusteita.
Suomenkielisen kantasuomalaisuuden perusvireen pitäminen esillä on usealle tärkeä äänestysperuste.
Pakkoruotsin poistamiseen pyrkiminen toi joitakin vuosia sitten uusia äänestäjiä persuille, Nyt tämä tavoite näyttää unohtuneen ja se on varmasti karkoittanut osan äänestäjistä.
Maaseutu, autoilu, sote-sotkut, verotus, – aika sekavia juttuja, joista on äänestäjien vaikea saada selkoa.
Persuilta oikeastaan puuttuu selvä yhteiskuntasuunnitelma.
Kansallisvaltiota halutaan puolustaa, mutta mamuistuminen ja EU-sääntely estävät kotimaan puolustamisen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pakkoruotsi tai sen poisto on yksi pienimmistä riskeistä maailmassa, joskin täysin turha pakko. Jos ei ole ruotsintaitoa, niin se on oma häpeä tai rajoittaa vaikka työnsaantia, mutta toisaalta jos ei koskaan edes käy rannikolla tai Ruotsissa, mitä tuolla kielitaidolla tekee, aika kuluttaa taidon, joka olisi voitu korvata vaikka ammattiosaamisella. Pelkkä sivistysruotsi ei juurikaan auta, kun vaikka parempi englanti auttaa paljon. Motivaatiot on paras opettaja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin se on, ruotsintaidolla ei juurikaan maailmalla pärjää, vaikka Ahvenanmaalla jo pitää olla sanakirja käsissä, jos ei osaa käsi-italiaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pakolliseksi kieleksi pitäisi ottaa käsi-italia, joskin jatkokoulutuksessa se vaatisi salilla käyntiä:)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Katsokaa taulukkoa mm. somalin kieli v. 1990.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kielet
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minusta Ukrainan kieli pitäisi ottaa pakolliseksi Suomessa niin voitaisiin löytää lisää paikkoja ja oligarkkeja sieltä mihin voisimme lähettää velka rahaa heille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ruotsi muutettava valinnaiskieleksi! Kaikilla kouluasteilla!
Perustuslaki ei edellytä pakkoruotsia!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pakkoruotsista ei ole juurikaan kansainvälistä etua ja hidastaa opiskelua. Ruotsista ei tosin ole haittaakaan, kuka sitä tarvitsee. Näin se todellisuudessa on, kielitaitoa tarvitaan, mutta on luotettava vapaaehtoisuuteen, eihän se ruotsi ole pakollista jos jättää opiskelut sikseen. Tuohon meillä ei ole varaa. Suomalaisen eliitin tulisi käyttäytyä kansainvälisesti ja lopettaa se elitistinen pakkoruotsi, se kuulostaa hoopolta ja on sitä. Kyllä se vapaaehtoinen ruotsikin riittää, onhan täällä myös suomenkieli, silläkin pärjää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pakkoruotsi on sosialisti-fasistien keksimä juttu. Oletettavaa on, että natsien ja fasistien, siis murhaajien juuret ovat aina sosialismissa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri maahanmuuttoon on tehtävä vielä paljon.
Mm. Itävalta on stopannut perheenyhdistämiset, aluksi vuodella ja tulijoiden määrä on pudonnut reippaasti (mikä tarkoittaa sitä, että tarkoittaa sitä, että hakevat turvapaikkaa muista maista, joissa maksetaan hyvin= Suomesta).
Kuka muuten maksaa perheenyhdistämisen kautta tulleiden lentomatkat Suomeen esim. Somaliasta? Suomessa asuva somali (kelatuillaan) vai Migri? Turvallisesta Somaliasta tuntuu olevan jatkuva tunku Suomeen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Linkki:
Kaum Erst-Anträge
Asylzahlen sinken in Österreich weiter drastisch
Österreich
21.04.2025 08:48 https://www.krone.at/3762178
Pitää muistaa, että jos saavat positiivisen päätöksen, voivat liikkua vapaasti EU:n alueella, myös Suomeen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Totta: EU estää kotimaan puolustamisen!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Älkää nyt helkkari soikoon alentako yhteisöveroja, se on aivan pähkähulluutta , tai ei tietenkään ole sitä EK:n mielestä!
Ulkomailla kirjanpitoaan pitävien yritysten veroja on monta hyvää syytä nostaa 30 prosenttiin.
Alentakaa palkansaajien ja kansalaisten veroja 10% .
Sähkövero puolitettava , kun vain veroista puhutaan. Hinnat on sitten aivan toisen alennuksen paikka.
Siinä perussuomalaisilla äänestäjän neuvo.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kannatettava uudistus:
Hallitus aikoo poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden.
Työnantaja tilittää jäsenmaksut liitoille? Miksei itse voi hoitaa maksuja?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki liittojen jäsenmaksujen verovähennykset ovat täysin järjettömiä, ja jokaisen pitää maksaa omat menonsa, eli ei puutu kuin että työväentalontanssitkin saisi veronvähennyksiin limupulloineen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä on nyt pakko kirjoittaa verotuksesta, kun joku aloitti. Siis, vaikka EU määrittelee alimman verotusprosentin ja poikkeamat, niin siltikin Suomessa pitäisi keskittyä ansiotulojen verotukseen sen sijaan, että meillä on poikkeavan korkeat kulutus, eli tasaverot, jossa progressiot eivät pääse toimimaan. USA:ssa osavaltiot määrittelevät myyntiverot tai verottomuuden, mutta alveja ei siellä tunneta. Arvolisävero on surkea vero sikäli, että se kohtelee kaikkein heikoimmassa olevia samalla ruoskalla kuin rikkaampiakin. Tuosta seuraa se, että tavaran arvolisäveromenot ovat ihmisellä suuremmat kuin ansiotulot, ja jää lisäksi vielä ilman progressiosuojaa. EU määrää 15%:n minimitason arvonlisäveroissa ei saisi mennä kuin poikkeustapauksissa kuten lääkkeen jne., mutta jo vaikka kodin korjaamisessa maksetaan täydet huippu-alvit, jota Suomessa harrastetaan. Arvolisäverosta pitäisi päästä kokonaan mieluummin eroon ja verottaa tuloja menojen sijaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, korkea arvonlisävero lisää työttömyyttä, koska se nostaa luokkaa neljänneksellä hintoja, eli ansioton arvonnousu. Tuloverojen nousu kompensoi kevyesti menetetyt arvolisäverot. Nyt kannattaa suurituloistenkin miettiä, kumpi on edullisempi, alemmat hinnat vai hieman lievempi tuloverotus. Alemmista hinnoista hyötyy koko väestö tuloista riippumatta, ja se on ainoa oikea tai oikeudenmukainen ratkaisu, kun mietitäänkö suurempien palkkojen pientä veroalea tai menojen verotuksen pienentämistä. Molemmissa on sama kirsikka kakun päällä, mutta alemmista alveista pääsee nauttimaan koko väestö. Totta kai EU on vihainen ajatuksesta, mutta parempi se on niin, että EU on vihainen, kuin me.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen perusta -ajatuspaja tuottaa hienoja, pieniä tutkimusvihkosia, mutta ne eivät tavoita kovin suurta yleisöä.
Tutkijat Grönroos ja Salminen pitäisi saada tekemään pari tiivistä oikeaa kirjaa hankkimansa materiaalin pohjalta. Kirjat myyntiin mainoskamppanjan kera sekä kirjojen toimittaminen kirjastoihin lainattaviksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei voi menestyä, jos YLE jatkuvasti pilkkaa ja väheksyy persuja. Hallitus on tehnyt hyvää. Työlainsäädäntöä on uudistettava, jotta työpaikkojen siirtymistä ulkomaille saadaan vähennettyä. Ostin paistopisteen vaaleat leivät. Toinen oli leivottu Ruotsissa ja toinen Liettuassa. Toveri Lindtman pauhaa, miten leipomotyölain muutos vie työntekijöiltä ansioita. Totta kai se vie, mutta toinen vaihtoehto on, että leipominen siirtyy pois Suomesta, katsokaa ystävät leipä hyllyjä. Täynnä ulkomailla leivottua.
Peräänkuulutan Hakaniemen demaripomoilta pientä suopeata suhtautumista Suomen pelastamiseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eurooppa on matkalla sotaan, Venäjä vaatii Ukrainan täydellistä antautumista, ja meidän toverit soittaa turpaansa milloin mistäkin. Hakaniemen herrojen sijaan nimittäisin heitä Hakaniemen idiooteiksi, jotka heikentävät meitä matkalla kohden maailmasotaa. Putinin päästyä herraksi Ukrainaan, alkaa puhdistukset Stalinin tapaan, eli miljoonat pääsee hengestään. Sirkus ei pääty tuohon, Putinin nälkä palaa saada Eurooppa pataansa, se on kuin eläimellinen kutsumus, ja eläinhän Putin onkin, peto. Jos tähän kirjoittaisi koko tulevaisuuden, se sisältäisi kymmeniä miljoonia uhreja ja kurjuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En pidättelisi henkeäni puten Ukrainan valloituksen suhteen. Ei ole tapahtumassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Putte ottaa pahan kerran turpaansa, jos se alkaa rynnimään Eurooppaa kohden.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Venäjä päätyy kulutussotaan lännen kanssa, ja silloin kaikkien länsimaiden tulee olla valmiita pidempäänkin sotaan. Ammuksien hajautettu tuotanto takaa kestävät puolustuslinjat, Suur-Venäjää odotellessa. Sota ei loppune, ennen kuin miehet Venäjällä loppuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yle jaksaa kaivaa juttuja ”heikommassa asemassa olevista”.
MOT seurasi vuoden ihmisiä, joihin hallituksen leikkaukset osuvat – Krista kerää pulloja, Marjalle jää työvuorosta 9 euroa
https://yle.fi/a/74-20156480
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maailmassa on heikommassa kuin paremmassa asemassa olevia varmaankin enemmän, riippuen näkökulmasta, kun paremmassakin asemassa olevat voivat katsoa olevansa heikommassa asemassa. Mutta, se siellä yläkerroksessa päätti että paljoudella mennään, osa selviää, kuten kalaparvessa ja osalle jää vain osuutensa olla osa ravintoketjua, eli näin voisi pohtia tätä kurjuuden menoa ja nopeutta. Jokaisella olisi oltava myös oma tahto, luoja ei laiskaa elätä meni se sananlasku, liekö oikeassa vai väärässä. Mutta elämä myös tarjoaa, on vain oltava motivaatio, ja ilman sitä tuskin työkään maistaa, riittää että lojuu yhteiskunnan ruokittavana:)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, heikommassa asemassa olevista löytyy vielä enemmän ja oikein heikossa asemassa asemassa olevia, mutta niin on paremmassa asemassa oleviakin oikein paremmassa asemassa olevia. Kaikki on suhteellista, eikä oikeastaan ole olemassa sellaista standardia, jota voisi sanoa parhaaksi asemaksi, eli olisi hyvä toimentulo, se ei riitä, aina on saatava enemmän. Verovaroista enemmän saaminen vaatii myös verotulojen lisäämistä, joka tarkoittaa siis verojen lisäämistä, usein niin että kaikki joutuvat ottamaan osaa tasaverojen kautta jonkun ryhmän palkkojen nostamiseen, ja se johtaa taas maksajien vaatimaan lisää liksaa, jotta selviää kasvavista menoistaan. Pitäisivät kaikki edes muutaman vuoden tauon tuossa kierteessä, kuin ryyppykierre, niin kilpailijamaiden inflaatio laukkaisi edelle, ja meidän kilpailukyky paranisi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, meidän pitäisi puolustaa heikoimmassa olevia, eli heikommassa olevia, kun heitä on kaikki, jotka eivät ole vahvimmassa olevat. Itsekin olen heikommassa oleva, siis suhteessa vahvimmassa asemassa olevaan. Vahvuus ja heikkous ovat siis suhteellisia käsitteitä, toiset ovat heikkoja viinan perään ja toiset heikkoja naisten höynäytettäviä, jotka vie rahat ja päin vastoin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin, meidän on puolustettava myös vahvimmassa olevia, jotta heistä ei tulisi lisää heikommassa olevia, joka voi johtaa heikoimmassa oleviin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Loistava vastaus vahvojen puolustamisesta, kiitos kaikkien omalla työllään, koulutuksellaan ja ahkeruudella pärjäävien ja omaisuutensa hankkineiden puolesta.
Varokaa luusereita ja työtä vieroksuvia rahanne saalistajia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
PS. Saalistajia ovat yhtä lailla esimerkiksi sähkökapitalistit ja ulkomaan sijoittajaveronkiertäjät. Emme unohda heitäkään varoa!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Huippusaalistajia on sekä sosialismissa että kapitalismissa, erotuksella että kapitalismissa useimmin on toimiva demokratia, joka katoaa taas sosialismissa varsin nopeasti harvainvallaksi, siis puolueen vallaksi. EU:n parlamenttia voi syyllä sanoa sosialistiseksi ja harvainvallaksi, eli siitä on muodostumassa huippusaalistajien lisääntymisalue, jonne pedot ovat matkanneet alkeellisilla vaistoillaan kuin hait. Mutta, ei hätää, Robin Hood tulee ja pelastaa, kun natsit vie ns. osavaltioiden viljat, siemenviljat ja lihakarjankin, kieltää julmasti lihansyönnin ja metsien hyödyntämisen, kieltää polttomoottoriautot ja tukkii kadut pyöräilijöiden eduksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demarismi on aina siemen harvainvaltaan, ja kommunismiin. Demareiden ideologia on kuitenkin niin houkutteleva, kuin hunajalla päällystetty kastemato särkikalalle, että se vetää puoleensa niitä, jotka vain luottavat hajuaistiinsa, mutta muuten eivät näe sosialismin veristä taustaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuntavaaleissa karkeasti puolet äänestäneistä valitsisi kommunistisen tien, ottaen mallia vaikka Venäjästä, Kiinasta ja vaikka Kuubasta, eli särkikalan punaisella silmillä kaikki olisi kuin Ruususen unta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Heikommassa asemassa olevien verot kevenee eurolla ja vahvimmassa asemassa olevien verot kevenee tuhannella eurolla, kumpi on iloisempi:)? Totta kai heikommassa asemassa olevat, euro on suuri raha pienituloisille, mutta suuri tuloiselle tuhat euroa on pikku raha:)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kokoomus ajaa tieten tahtoen seuraavan eduskunnan demareiden käsiin, joka on siis maan talouden kannalta pahin vaihtoehto. Siellä on jo punahuulet rullalla odottelemassa vaaleja. Epätoivoiset pikavoitot valtakausilla menee seuraavien vaalien tappioiden sulatteluun ja laskuhumalan korjaussarjoihin. Kokonaisverotuksen, erityisesti elinkustannuksien alenema on ainoa lääke saada palkkapaineet vähenemään, ja se on ainoa oikea tie maamme kilpailukyvyn parantamisessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, Suomen tulisi houkutella maahan oikeita sijoittajia, ei vain järjettömään tuetun tuulivoiman varaan rakennettujen sähkösyöppöjen, mutta vähän työllistävään toimintaan perustuvaa tuotantoa. Jos Suomi olisi yritysystävällinen maa, se riittää, ei yksilöiden perstaskujen täyttämistä, josta ei seuraa muuta kuin että kaverit saavat lisää rahaa, mutta köyhyys säilyy ja verotulot siirretään kaikkien maksettavaksi, lähinnä tasaveroina.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kehittyneissä maissa teollisuus perustuu sähkön käyttöön, ja kehitysmaissa enemmän käsityöhön. Siksikin Suomen tulee panostaa sähköntuotannossa varmuuteen, jota tuulivoima ei alkuunkaan ole. Tulevaisuudessa voi olla kaiken kirjavia akkuja ja muita varastoja, mutta se ei ole vielä vuosiin käyttöön otettavissa oleva voimavara. Ilmastokiima on Suomen suuri riski ja moninkertaisesti vaarallisempi kuin kulkutaudit Suomen taloudelle. EU:n parlamentti ei tunnu tajuavan pohjoisia oloja, joten heille siitä lähinnä peräpään faksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ilmaston raju viileneminen on edessä, joka näkyy selkeimmin matalapainetoiminnan keskittymisessä keskeisemmille leveyksille, eli noin 52 N astetta, kun Golfvirran tuoma lämpö pohjoisille merialueille vähenee. Matala-korkeapaine toiminta on aina pari, jossa matalapaine keskittyy herkimmälle lämpimille merialueille ja on optimi tyydyttämään pohjoisen korkeapainealueen tarpeet. Golfvirran matalapainetoiminta perustuu enää kylmien jää merialueen paluu ilmavirtauksiin, jotka voi muodostaa mikromatalia eri kokoisten katvealeuiden vuoksi, esim. Huippuvuoret, mutta se ei riitä edes latenttilämpöjen irrottamiseen merestä. Mistäpä sitä lämpöä sitten tulisikaan, virran kierto on pysähtymässä kitkaan, ja Golfvirta palaa muinaisille uomilleen, joka merkitsee vaikka Suomen ilmaston rajua kylmenemistä. Poliitikot ovat laittaneet Suomen varsin hankalaan asemaan, huoltorikas ydinvoima ja pätkätuulivoima ja siihen vielä lisää sähkösyöppöjä laitoksia, joista ei edes työpaikkoja ole tiedossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos Suomen ilmastokiima paranee, niin investoinnit Suomeen voi lisääntyä. Hiilineutraalisuutta voisi katsoa uudelleen vuonna 2050, kun kehitys tuo uusia menetelmiä energiatalouteen, joskaan ilmakehän hiilidioksidia ei sittenkään voi vähentää, koska se pitää meidät hengissä, ruokaa ja happea. Kasvikunta tuottaa happea lähinnä omiin tarpeisiinsa, ja ylimääräinen päätyy ilmakehään. Maankuoren hapettuvat materia on se moottori, joka hajottaa hiilidioksidipitoisen veden, jossa vety ja hiili vapautuu joka tapauksessa maankuoren huokosiin, hiilivedyksi ja ylijäämä hiili sakkautuu kivihiileksi. Toisaalta ilmakehän vesimolekyyliparvet sitovat aina ilmakehän hiilidioksidia, josta seuraan veden raskon nousu, ja myös sateet. Ilman hiilidioksidia ilmasto kuivaa ja suurempi osa vedestä karkaa vesihöyrynä avaruuteen, josta voi vetää yhtäläisyyksiä vaikka Marsin kuivumiseen, joskin monimutkaisten systeemien seurauksena. Maankuoren hiilet on saatava kiertoon keinolla millä hyvänsä, tai käy huonot…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hiilineutraalisuustavoite vuoteen 2035 on täysin järjetön. Hakkuu toki lisääntyi, kuin Venäjältä tuonti loppui, hyvä niin. Metsiä ei kyllä saa päästölähteiksi kuin vanhentamalla ne pystyyn, koska puut ovat alttiita vanhoina taudeille, kaatuvat tuulessa ja lahoavat, pelkkää päästöä. Varmaa on kuitenkin se, että metsien uusiminen on parempi keino välttää niitä lahopäästö. Vanhoista metsistä ei muutoinkaan ole hiilinieluksi, joka näkyy kasvun hidastumisena jo 80 vuoden iässä, mm. sienirihmasto lakkaa toimimasta, eikä sienikorin kanssa juurikaan vanhaan metsään kannata mennä. Sen sijaa parin-kolmen kymmenen vuoden ikäiseen kuusikkoon kannattaa mennä sieneen, ja lisäksi nuori puusto on varsin taudin kestävää, kun kirjanpainajatoukkien tuhoamat puut eivät kelpaa kuin polttopuuksi, eli jättimäinen kansantaloudellinen tappio.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pohjolan ilmasto muuttuu joka tapauksessa kohden kylmempää, jonka todistaa selvästi Golfvirran raju viileneminen latenttien kautta pohjoisella Atlantilla. Tuossa pohjoisen alueen kylmät ilmamassa laskeutuessaan etenkin talvella aiheuttava massiivisia matalapaineita pohjoiselle Atlantille, ja höyrystää merivettä, josta seuraan Golfvirran rajua viilenemistä, eli se menettää lämpönsä, kuten myös pysähtyy suolaisempi paluuvirta, koska se haihtuminen puuttuu, ei se sen monimutkaisempaa ole. Tuo näkyy selkeimmin Barentsinmeren lämpötiloissa, merijää hivuttautumista kohden etelää. Norjameren ilmalämpötilat ovat jo seitsemisen astetta viileämpiä totuttuun nähden. Suomen ei siis ainakaan kannata varustautua ilmaston lämpenemiseen, vaan juurikin viilenemiseen, muut tehkööt mitä haluaa, eli toisin sanoa pelimerkkejä ei kannata tuhlata olemattomaan lämpenemiseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Golfvirran hidastumisen vuoksi pohjolan ilmasto on vuosi vuodelta kylmempi. Nyt taistellaan ilmaston lämpenemistä vastaan, kun pitäisi taistella ilmaston ky.menemistä vastaan, joka sekin on mahdoton tehtävä. Tuossa Golfvirran uomaa pitäisi ruopata miljoonilla kuutiokilometreillä. Käytännössä nykyiseen ilmastoon ei ole paluuta, ehkä satojen jollei tuhansiin miljooniin vuosiin, joka johtuu sekä isostaattisista syistä, jääkausista jne.. Euraasian manner nielee Tyynenmeren laatan kitaansa, eli Tyynimeri supistuu lopulta lammikoksi, ja Pohjois-Amerikasta tulee osa Kiinaa ja Pohjois-Koreaa:), tosin vasta miljoonien vuosien päästä, joten amerikkalaisten ei kannata vielä hankkia Kiinan passia. Pohjolan ilmasto on tuomittu kylmenemään, vastustuksesta huolimatta, tuo näkyy parhaiten seuraamalla pohjoisen Atlantin matalapainetoimintaa, joka viilentää merivirran jo ennen Irlannin leveysasteita, joten suolainen raskaampi merivesi päätyy paluupohjavesikiertoon jo ennen Norjanmerta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voidaan kysyä, pitääkö yhteiskunnan antaa 24 vuotiaalle lastensuojelun jälkihuollossa olevalle asunnon vuokra, oppikirjat ja ruokarahaa. Aviopuoliso on intialainen työtön, joka hänkin ilmeisesti on nauttinut kunnan lastensuojelun eduista.
Ohjelmasta on jätetty kokonaan pois se, miksi pitää leikata. YLEn hallituksen vastaista propagandaa, kaukana tutkivasta journalismista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oletko muuta nähnyt MOT ohjelmassa?
Tässä lista toimittajista:
https://yle.fi/aihe/mot/toimitus
Kuinka monta toimittajaa tarvitaan puolen tunnin ohjelmaan? Laskekaa itse.
Jessica Stolzmann, Eero Mäntymaa, ym. ym.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa jaetaan jokaiselle lapselle (myös maahanmuuttajille) äitiyspakkaus.
Neuvolakäynnit ovat ilmaisia käyttäjille, samoin varhaiskasvatus, peruskoulu/ammattikoulu ruokineen, hammashoito ja terveydenhuolto ja yliopistokin on maksuton.
Mistä näitä ”heikossa asemassa olevia” sikiää?
Yhteiskunta tekee kaikkensa, jotta jokaisella olisi tasapuoliset mahdollisuudet hyvätuloiseen työelämään.
Ja veronmaksaja maksaa kaiken.
Jossain mättää ja kunnolla?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lastensuojelun jälkihoito jatkuu liian pitkälle. Ja liian laajana.
Eihän tavalliset duunarivanhemmatkaan voi huoltaa lastaan näin kauan näin runsaasti tukien.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki, mitä dokumentissa näkyi, oli hankittu lastensuojelurahoilla. Ehkä myös Intian matka ja sieltä tuotu matkamuisto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen kieltä ei osannut ja haaveili oman ”vastaanoton” perustamista Suomeen?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvin olivat haastateltavat olleet ruoka-aikona lihapatojen ääressä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lastensuojelun rahat = kantasuomalaisten verorahat!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onko täysikäinen enää lapsi?
Ylen ”Elossa” sarjassa oli 27 v. mieshenkilö Helsingin lastensairaalassa hoitamassa sirppisoluanemiaansa?
Lastensairaalassa!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aseita,aseita,aseita, koska vanha ,hienosti toiminut puolueettomuuspolitiikkamme on tuhottu.
Osinkoja,osinkoja,osinkoja koska välttämättömyyshyödykkeillä saa tehdä rahaa .
Veroja,veroja,veroja, koska EU tarvitsee miljarditolkulla rahaa ja oma valtava paperinpyörittäjäjoukkomme työllistää itse itseään.
Täsä ny ois isoja asioita, joita pitäs muuttaa ja vähä äkkiä.
Mut ku ei piiri pieni piittaa, pompotellaan äänestäjiä vaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lisäys ja tärkeä selvennys kohtaan
’veroja,veroja,veroja’ :
Lisää veroja vain tavallisille palkansaajille ja eläkeläisille sekä pienyrityksille.
EU:n ja Jenkkilänjja sekä halpatuotantomaiden biljoonafirmojen ei tarvitse maksaa meille Suomeen juurikaan veroa.Vähäisetkin rahamme vain käyvät noutamassa.
Sellainen toimi kuin hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitoapu ei niille kuulu tipan tippaa.
Miksei esimerkiksi EK ( Elinkeinoelämän keskusjärjestö ) ota ja pane töpinäksi, että tuollainen suomalaista pienyrittäjää vuosikymmenet hyvin kaltoin kohteleva verotussysteemi romutetaan ja kaikki täällä huseeraavat ulkomaiset suuryhtiötkin ja kaikki veronkiertäjät pannaan maksamaan verot tänne eikä veroparatiiseihin?
Veroparatiisithan ovat EU:n suojeluksessa olleet koko sen olemassaolon ajan.
PS. Ursula von Leyen kyllä tosin kostotoimena Trumpin tullipäätöksille ehdotti, että ehkä jopa voitaisiin noita verottaakin… heh heh ja viel kerran heh.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Poliitikot hyötyy tästä kaikesta vaikka maamme velkaantuu ja sodan uhka kasvaa kun kusipää räkänokka poliitikot räkyttää isolle naapurille ja lähettää velka rahoja sotimiseen sitä vastaan.
Poliitikot tule hyötymään 3. Maailman sodasta, jota ne yrittää saada aikaan ja siksihän ne nyt jo omia palkkoja korottaa ja veroja laskee….
Meillä on 1 ja 2 maailmansodan politikkojen jälkeläisten sukuja Suomessa vaikka kuin paljon ja ne kylpee vielä edelleen rahassa monien sukupolvien jälkeen vielä…
Siksi nykyiset haluaa 3. Maailmansodan jotta rahan tulo jatkuu niidenkin jälkeläisille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuka on hyötynyt tällaisesta politiikasta?
Kahdella miljoonalla suomalaisella äänioikeutetulla näyttää olevan se tieto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki poliitikot Stuupidista alkaen !
Laskekaapa kuin paljon se vetää rahaa liiveihinsä tuolla sodan lietsonnalla ! kehtasi vielä hommata akallekin suoja ”työpaikan” että saa sitäkin kautta rahaa ja korotti heti oman verottoman palkkansa tappiin (kun Sauli laski oma aloitteisesti sitä)
Me tyhmät maksamme kaiken tämän hulluuden ja taputamme niille !
Kaikki pikku poliitikotkin on on aluevaltuustoihin pyrkimässä (Rahaa rosvoamaan ) Persutkin !
ja kaikki pikku poliitikot levittää samaa järjetöntä sodan lietsonnan propakandaa jolla maamme velkaannutetaan…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sitten on näitä kansan rahoilla ajattelevia ajatuspajoja joka puolueella.
Jänskää sekin, että korkealentoisesti ajattelevat , vaikka eivät osaa lukea.Ainakaan eivät ymmärrä lukemaansa, mitä äänestäjien viestit ovat sisältäneet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti