Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

OTKES:n mielestä turvapaikkaprosessi on liian hidas

Onnettomuusturvakeskus (OTKES) sai valmiiksi raporttinsa, jossa se selvitti miten viime elokuussa Turussa sattuneiden puukotusten kaltaisia tapauksia voitaisiin muun muassa ennaltaehkäistä.

OTKES suosittelee muuan muassa turvapaikkapäätösten ja niistä tehtyjen valitusten käsittelyn nopeuttamista. Nyt keskimääräinen kokonaiskäsittelyaika on 1,5 vuotta. Sen mukaan käsittelyä pitäisi erityisesti kiirehtiä, jos hakijan katsotaan olevan turvallisuusuhka.

”Nopeasti saatu kielteinen päätös on hakijalle usein parempi kuin pitkään kestävä epäselvä tilanne. Odottelun aikana sopeutuminen ja kotoutuminen vaikeutuvat, jolloin syntyy ääri-islamistisen radikalisoitumisen vaara” – OTKES toteaa.

Tutkintaryhmän mukaan pitäisi myös pyrkiä kitkemään tilanteita, joissa tulija esiintyy väärällä nimellä ja iällä. Tähän ei esitetty mitään uutta miten tämä toteuttettaisiin. Turun puukottajahan esiintyi Suomessa väärällä nimellä ja todellista nuorempana.

Raportti ei siis saanut selville mitään uutta mitä ei olisi jo tiedetty. Nyt vain asiat tuli kirjatuiksi yhteen selvitykseen.

Käsittelyprosessien nopeuttamisen mahdollisuudet lienevät marginaalisia, jos otetaan huomioon päätöksien valitusajat. Nyt tulijoita on ollut noin 40000 henkilöä viimeisen kolmen vuoden aikana.

Sen sijaan OTKES jätti kokonaan ottamatta kantaa kielteisen päätöksen saaneisiin ja heidän maasta poistamiseensa. Mielestäni heillä maahan jäädessään on myös yhtäläinen radikalisoitumisen riski kuin turvapaikkapäätöstään odottavilla.

Raporttinsa lopuksi OTKES pitää väestön varoittamista tekstiviestein tehokkaampana kuin nyt Turussa käytettyä Twitteriä. Mielestäni tämä on käytännössä mahdotonta, sillä ns. yksinäisten susien tekemien iskujen ennakoiminen on vaikeaa ja tilanne kestää vain muutamia minuutteja eikä viranomaisilla tuskin ole tapahtuma-alueella olevien yhteystietoja.

Lähdeviite: STT:n uutinen 14.6.2018.

Onnetomuustutkintakeskus – raportti: http://www.turvallisuustutkinta.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2018/06/turunpuukotustenturvallisuustutkintavalmistunut.html

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Vihainen
#1

”Käsittelyä pitäisi kiirehtiä, jos hakijan katsotaan olevan turvallisuusuhka?”

Oli pakko lukea ihan kahteen kertaan. Jos hakijan katsotaan olevan turvallisuusuhka, hänet pitää laittaa siltä seisomalta lukkojen taakse ja käsittely keskeyttää ja hakija ulos koko EU alueelta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Turvapaikkapäätös pitäisi suurimmalla osalla hakijoista saada valmiiksi parissa kuukaudessa.
Jos ihmisillä on puhtaat jauhot pussissa, henkkarit ja puhuvat totta, niin tämä olisi täysin mahdollista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000