Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Uudet osaajat saavat Suomen nousuun?

Vantaalla vieraskielisen väestön osuus on pääkaupunkiseudun kaupungeista suurin: 29,9 prosenttia viime vuoden lopulla. Vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista oli 49,1 prosenttia, peruspäivärahan saajista 44,2 prosenttia, työmarkkinatuen saajista 51,2 prosenttia ja yleisen asumistuen saajista 45,7 prosenttia.

Selvästi kyseessä on vain väliaikainen strateginen sijoitus. He rakentavat juuri nyt uutta Nokiaa, uutta Konetta ja uutta Wärtsilää… toimeentulotuella, asumistuella ja työmarkkinatuella. Kunhan saavat ensin sen viimeisen tukieurojen erän, niin sitten se teollinen vallankumous räjähtää käyntiin.

Historia toistaa itseään: ennen oli paperitehtaita ja telakoita, nyt on Kela-kaavakkeita ja vuokratukia. Suomi kiittää edelläkävijöitään. Ilman heitä meillä olisi vain… no, suomalaisia, jotka joutuisivat itse perustamaan omat firmansa. Kauheaa ajatellakin. Kohta tukihakemusten täyttämisestä voisi jo hakea maailmanperintöstatusta. Viite: Verkkouutiset. https://share.google/NYSWGitqUX1EpPgTE

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Em. luvut (vaikka toki harhaisen ja uskontoon perustuvan kuvan todellisuudesta antavatkin) osoittavat, että on pikaisesti ryhdyttävä korjaaviin ja aiempaa tehokkaampiin toimiin kotouttamisen aiempaa paremman onnistumisen varmistamiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#4

Mieluummin kotiuttamista olisi lisättävä. Näin ei voi tehdä demarien aikaansaaman perustuslain vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kotouttaminen ei ole onnistunut missään länsimaassa.
Ainoastaan USA:ssa, jossa ihminen itse joutuu kotoutumaan on tuloksen hieman parempia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä kotoutuminen takaisin omaan kulttuuriin onnistuu aivan mainiosti, mutta KOTIUTUMINEN EI MUSUMATUILLE KOSKAAN MISSÄÄN LÄNSIMAISSA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#13

Termit kotiutuminen ja kotoutuminen menivät juuri väärinpäin eli takaisin kotimaahan kotiudutaan, mutta Suomeen muulta kotoudutaan – jota ei siis pitäisi lainkaan olla edes olemassa, ellei todellakin mene suomalaisen kanssa naimisiin ja perusta tänne kotiansa, mihin kotoutua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Katsokaa lukuja. Esim. Itävallan Wienissä hoidetaan PÄIVITTÄIN yli 1600 potilasta kolmansista maista.

Stadt legt Zahlen vor
Jeden Tag über 1600 Ausländer in Wiener Kliniken

Türken, Syrer, Ukrainer, Afghanen, Iraker, Iraner und sonstige Drittstaatsangehörige werden bei uns behandelt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Alkuperäisiltä juuriltaan afrikkalaiset eivät integroidu USA:assakaan hyvin osaksi yhteiskuntaa. USA:ssa suurimmassa hengenvaarassa ovat valkoiset naiset jotka eivät osaa varoa afrikkalaisia miehiä, eikä ole edes viikkoakaan kulunut kun taas joutui surmatuksi valkoinen nainen. Pääosa uhreista ovat YH-äitejä tai nuoria tyttöjä. USA:ssa kaikista yleisimmät tappaja miehet maahanmuuttajista ovat Venezuelasta, Haitista. Hondurasista, El salvadorista, Guatemalasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen
Vihainen
#6

Höpö höpö,

Vain ihmisen oma halu estää kotiutumisen vieraaseen maahan.
Mikään määrä rahaa ja sosiaalitanttoja ei auta, päinvastoin hidastaa.

Ihminen on kuten tunnettua, hyvin oppivainen eläin. Jo yksivuotiaat osaavat manipuloida vanhempiaan.
Saati sitten aikuiset jotka etsivät keinoja manipuloida kantaväestöä. Ja sen he oppivat helposti koska tavoite on ilmainen ylöspito.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Muslimeillahan on uskontonsa suoma oikeus valehdella vääräuskoisille ja hakea kaikkia mahdollisia etuja ja rahoja mitä suinkin vaan voivat.
Ja onhan mamuilla hölmöjen suvakkien neuvoja-armeija apunaan laatimassa hakemuksia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.

Kyllä mamut kantasuomalaiset tyhjiin imee, se on varmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tavoitteena musumatuilla on sulauttaa tai eliminoida suomalaiset, ei koskaan sulautua suomalaisiin. Sen määrää jo uskonto ja muut saman uskonnon edustajat, sillä uskonnosta eroamisen rangaistuksena on kuolema!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Meneekö jo jakeluun, että musuja ei pidä päästää maahamme yhtäkään?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Lukekaa Maikkarin sivuilta kuinka Nasima Razmyar ylistää Riikkaa.

Paras valtiovarainministeri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Eikö Lieksaankin aikoinaan muuttanut joukko somalialaisia koneinsinöörejä. Alueelle piti muodostua oikein koneenrakennuksen osaamiskeskittymä. Ei tainnut muuta muodostua kuin Lieksan somaliyhdistys, joka on saanut jokusen sata tonnia STEA-avustusta. Siis muutama 100 eur per jäsen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

avustusta ja siis vuosittain….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

SAKKEUS
Utelias
#3

Tämänkö blogin vuoksi Nahkamäki sai US:n blogisivustolle bannin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jarmo
#8

Just tämän takia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000