Puolueella on koulutusorganisaatio nimeltä Pekasus. Se on ns. vapaan sivistystyön koulutuskeskus ja se perustettiin vuonna 2013 antamaan koulutusta puolueen kenttätoimijoille. Myös monella muulla puolueella on vastaavanlainen, oma koulutuskeskuksensa. Kentän osaamisen kehittäminen on hyvin tärkeä osa puolueen toimintaa ja nyt on hyvä hetki pohtia, minkälaista jäsenten osaamisen kehittäminen jatkossa on ja minkä roolin Pekasus siinä ottaa.

Aivan ensiksi on todettava, että koulutuskeskustoiminnan rakenteen vuoksi puolue ei ohjaa omaa koulutuskeskustaan suoraan, vaan sen toimintaa hoitaa Peruskansan Sivistysliitto ry. Yhdistys on PS-Nuorten, PS-Naisten ja Oikeutta Eläkeläisille ry:n perustama. Puolue ja sen paikallisyhdistykset toimivat siis ikään kuin koulutuksen tilaajina, mutta eivät voi suoraan sanella, mitä Pekasus tekee tai ei tee. Vahvoja toiveita voidaan kuitenkin esittää. Tämän kirjoituksen aiheena ei kuitenkaan ole ainoastaan Pekasus, vaan puolueen osaamisen kehittäminen laajemminkin.

Pekasus järjestää paikallisyhdistyksille hyvin monenlaista koulutusta: tarjontaan kuuluu mm. ehdokaskoulutusta, järjestökoulutusta ja taloushallinnon koulutusta. Myös räätälöityjä paketteja voidaan tehdä. Toiminnan perusperiaate on, että yhdistys valikoi paletista toivomansa koulutuksen, ja Pekasus tulee sitten järjestämään sen. Jos koulutus on laadukasta ja tarkoituksenmukaista, tällaiselle hyvin perinteisellä tavalla tapahtuvallekin koulutustyölle on varmasti tarvetta.

Jotta koulutustilaisuus järjestyy, muutaman ehdon tulee täyttyä:

– Alueelta löytyy aktiivinen yhdistys, joka tilaa koulutuksen

– Yhdistyksen täytyy tietää Pekasuksen olemassaolosta (ei itsestään selvää)

– Yhdistyksen puuhamiehen täytyy ylipäätänsä tiedostaa tarve koulutukselle

– Yhdistyksen täytyy löytää tila koulutusta varten

– Yhdistyksen täytyy kyetä keräämään ihmiset koulutusta seuraamaan.

Kun koulutukseen sitten päästään, aika monen asian täytyy olla jo loksahtanut kohdalleen. Olosuhteet eivät suinkaan ole aina näin suotuisat, ja on syytä välillä myös palata lähtökohdan ääreen: mitä varten Pekasus on ylipäätänsä perustettu? Sen perimmäinen tarkoitus ei nimittäin ole antaa koulutusta, vaan parantaa paikallisyhdistyksen toimintavalmiuksia.

Nykyinen malli ei siihen yksin riitä. Se ei ole käyttökelvoton, mutta tarvitaan muutakin.

Valmennusmalli kehittämään yhdistyksiä

Pekasuksen suhteessa puolueeseen on vielä paljon kehitettävää, ja esimerkiksi nykyaikaa olevat verkkokoulutukset puuttuvat valikoimasta kokonaan. Osaamisen kehittämisessä koulutus on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta: myös valmennusta tarvitaan, ja se puuttuu meiltä kokonaan.

Vein aktiivivuosinani Perussuomalaisissa Nuorissa läpi Lapin piiriyhdistyksen aktivointiprojektin. Nuorisojärjestön Lapin piirissä oli nimittäin ne samat ongelmat, jotka vaivaavat puolueen pieniä ja passiivisia yhdistyksiä: innokkaita puuhahenkilöitä ei oikein löydy, hallinto laahaa pahasti jäljessä (jos sitä on tehty lainkaan) ja jäsenillä sekä jäsenyydestä kiinnostuneilla ei ylipäätänsä ole toimintaa, johon tulla mukaan.

Projekti perustui yhdistelmään ”letkuruokintaa” ja valmennusta. Ensi alkuun alueella järjestettiin suunnittelu- ja koulutustilaisuuksia, joihin jäsenet kutsuttiin kotiin postitettavilla kutsuilla. Tilaisuuksia vetovoimaistettiin nuorisojärjestön tunnetuilla nimillä, ja niissä oli koulutuksen ohella tarkoitus tunnistaa sellaisia jäseniä, joilla on intoa lähteä toimintaa kehittämään. Näitä henkilöitä sitten valmennettiin ja tuettiin tapahtumien järjestämisessä sekä hallinnon käynnistämisessä. Tuki jatkui kaikkiaan vuoden ajan, ja sitä tehtiin niin sähköisesti kuin paikan päälläkin.

Esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä tukeminen oli helppoa, sillä järjestölle oli jo muissa piireissä muodostunut hyviä käytäntöjä, joita saatettiin sellaisenaan kopioida käyttöön. Esimerkiksi säännöllisin väliajoin kuppiloissa järjestettävät keskustelukerhot – ns. ryhtiliikkeet (Keskusta pitäköön tupailtansa) – ovat hyvä matalan kynnyksen portti toimintaan. Jotakin, johon on helppo tulla, ja sitten huomaamatta aktivoitua enemmän kuin kuvittelikaan.

Myös puolue voisi perinteisen luokkahuonekoulutuksen ohella valikoida valmennettavia yhdistyksiä, ja kiinnittää huomionsa niihin. Kerralla näitä yhdistyksiä voi toki olla vain kourallinen, mutta vuosi vuodelta hyvin kätilöityjen yhdistysten määrä kasvaa tasaisesti.

Toimiva ja aktiivinen yhdistys on kaiken toiminnan perusta. Kuntavaaleihin on turha odottaa ehdokasryntäystä, jos jäsenet eivät ole kuulleet yhdistyksestä mitään neljään vuoteen.