Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Turussa liian vähän järjestysmiehiä

Onko tämä uutta Turun tautia?

Viime aikoina Turusta on kantautunut uutisia joiden perusteella voimme päätellä että Turussa on liian vähän järjestysmiehiä.

Ensimmäisen kerran media totesi asian Turun Jetin ravintolassa tapahtuneen tappelun jälkeen. Ravintolassa oli lainmukainen määrä järjestysmiehiä, mutta poliisin ensitiedotteen mukaan niitä oli liian vähän eikä vahinkojakaan sattunut eikä rikosilmoituksia tapauksesta kirjattu. Kunnes todettiin että vahinkoja tapahtui ja rikosilmoituksiakin tapahtuman perusteella kirjattiin.

Eikä mennyt kauaakaan kun jälleen sattui ja tapahtui. Tällä kertaa laivaterminaalin tienoilla oli liian vähän, mutta lainmukainen määrä järjestysmiehiä.

Kun risteilytunnelmissa ollaan niin vähän myöhemmin abiristeilyllä sattui ja tapahtui. Risteilyllä raiskausepäily ja tappeluita.

Risteilyllä ollut kuuli kavereilta, että osallisena olisi ollut kaksi eri alueilla Turussa asuvaa porukkaa. Ehkä lausteelaisten, halislaisten tai varissuolaisten puheenparsi on helpommin erotettavissa muista turkulaismurteista? Risteilyllä oli lainumkainen määrä järjestyksestä vastaavia, mutta ilmeisesti liian vähän.

Miksi tapella paikoissa joissa ja joiden tienoilla on tarjolla alkoholia. Liikunta on hyväksi kropalle. Urheilu auttaa ulkomaalaistaustaisia ja espoolaisia (IL:lle ehdotettu termi) integroitumaan yhteiskuntaan.

Ja toden totta. Jos joukkotappelut ovat Turussa valtavirtaa on integrointi urheilun kautta onnistunut:

Turun piirin 6. divisioonan jalkapallo-ottelu FC KyPSin ja FC Komarin välillä keskeytyi joukkotappelun puhjettua kesken pelin. Ottelu jouduttiin keskeyttämään kun Komarin maalivahti ryntäsi kesken pelin jo aiemmin kentältä poistetun pelaajan kimppuun.

Verkkosivuilla FC Komar kuvailee itseään näin:

– FC Komar on turkulainen, monikulttuurinen jalkapalloseura, joka pelaa taatusti rasismivapaata jalkapalloa. Meillä saavat pelata kaikki ihonväristä, kielestä ja uskonnosta riippumatta. Pyrimme tukemaan pelaajiemme kotoutumista Suomeen samalla kun arvostamme kunkin omaa kulttuurista identiteettiä.

Paikalla on ollut monikulttuurisessa jalkapallo-ottelussa lainmukainen määrä järjestysmiehiä mutta ilmeisesti liian vähän.

Nämä eivät ole ainoat esimerkit monikulttuurisista nyrkkitalkoista Turussa. Yle uutisoi asiasta: Osallisina on ollut runsaasti maahanmuuttajataustaisia nuoria ja nuoria aikuisia. Poliisi on tilanteesta huolissaan, muttei halua vielä tässä vaiheessa puhua ilmiöstä.

Niin, eihän kyse ole ilmiöstä. Ei useat ulkomaalaistautaisten joukkotappelut asiasta ilmiötä tee. Syynä on korona tai ilmastonmuutos. Ja jos Jari Taposelta kysytään niin syy ongelmiin on Varissuon, Lausteen ja Halisten lähiöiden suunnittelussa.

Ruotsin tiellä emme kuulemma ole, mutta onko uusi Turun tauti leviämässä muualle Suomeen? Mahdollisesti Helsinkiin? Onko Helsingissä viime aikona tapeltu risteilyllä? Onko Espoossa viime aikoina tapeltu urheilutapahtumassa? Onko Helsingissä viime aikoina tapeltu abitapahtumassa tai koulussa? Hmmm…

Haluan painottaa että poliisi ei vielä tässä vaiheessa halua puhua ilmiöstä. Mitä siitä puhumaan, tunnustaisi tilanteen.

Kysymys kuuluu kuinka kauan poliisi sulkee silmänsä todellisuudelta. Hyvin se on tähän asti sujunut suurimmalta osalta puolueista. Johtopäätös jonka he asiasta tekevät on se että järjestysmiesten määrää on lainsäädännöllä lisättävä. Onnistuisikohan järjestysmiesten saaminen näin huutavan työvoimapulan aikana parhaiten maahanmuuttoa lisäämällä?

Ja vielä:

Emma Karin mielestä ympäristövelasta on puhuttava yhtä vakavasti kuin valtion velasta. Puhutaan sitten. Hallitus ottaa 6,7 miljardia lisää velkaa, oli lahjoittamassa yli 4 miljardia suomalaisia verorahoja EU:hun ynnä muu hallitusaikainen velkaantuminen. Milloin vihreät alkaa suhtautua ympäristövelkaan samalla tavalla ja vaatia päästöjen runsasta lisäämistä?

Kyykistely ei vieläkään ole tuottanut tulosta Chicagossa. Viikonloppuna kuusi kuollutta ja 52 haavoittunut ammuskeluissa.

Ei, en minä ole Joe Bideniä unohtanut. Kielitaitoni vain ei riitä siihen että saisin herran puheesta mitään tolkkua. Joku varmaan osaa persulle selittää miten Afganistan ja Robert E. Lee liittyvät toisiinsa. Sky Newsin juontaja Rita Panahi lupasi kirjoittaa shekin sille joka selvittää mitä Biden yritti sanoa.

Ups. IL teki sen taas. Suomen nopein uutismedia monta tuntia sisarmedia Maikkaria hitaampi. Kai se ottaa aikaa että saa häivytettyä epämääräisen termin ”ulkomaalaistaustainen” uutisesta.

Kirjoituksessa käsitelty tapaukset 173 ja 174.

Tapaus 175. On huomattava että poliisi jälleen käyttää tiedotteessa IL:n toimittajan mukaan epämääräistä termiä ”ulkomaalaistaustainen”. On myös huomattava että poliisin mukaan katalysaattorivarkaudet ovat ilmiö.

Tapaus 176. Itä-Helsingin nuorten uusi normaali.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Ei poliisit osaa nykyisin , tiedottaa asioista selkeesti !? Ainakaan jos on ulkolaisia mukana !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Huh-huh. Suomen suurimmat kaupungit alkaa olemaan persläpipaikkoja huonon maahanmuuton takia. Eipä tästä oikein löydä mitään hyviä kehityskulkuja, kun tämä tie on valittu ja pitkällä ollaan. Mieluummin olisin nähnyt täällä aasialaisia naisia joukoittain syntyvyyttä lisäämässä kuin näitä lähi-idän ja afrikan nuoria miehiä raiskailemassa ja puukkoja heiluttamassa. Miten tämä maa näin perseelleen onkin mennyt ja näin lyhyessä ajassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Espoolainen
Iloinen
#3

Eikö ole hyvä, että poliisi keskittyy siihen, minkä se parhaiten osaa, eli äärioikeiston vihapuheeseen. Siistiä toimistotyötä ja yleensä epäillyt saapuvat kuulusteluihin aina kun pyydetään. Noista taas voisi yhtyä poliishallituksen asiantuntijaan sanoi: ”isossa kaupungissa tapahtuu paljon rikoksia verrattuna pikkupaikkoihin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Iloinen
#4

Turun järjestyspoliisin toimista vastaava komisario TIKKA vastaa mielestäni suoraan ja peittelemättä sen minkä virkansa puolesta voi. Se mitä ei voi lausua medialle suoraan on todennäköisesti salaista tietoa tai sen hetkistä esitutkintaa tukevaa tietoa, jota ei sovi kaikkien korville laulaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kaikki muunväriset ulos maasta ja ihan heti. Rajat kiinni ja valvonta päälle. Suomi suomalaisille ja valtio tutkimaan kuka todella on suomalainen, pelkkä passi ei riitä. Armeija voisi ottaa vallan kunnes oikeanlainen maan hallitus saataisiin koottua. Ilmastomuutos on hölynpölyä, samoin korona ja petoksella valittu Biden. Kansallissosialismi kunniaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Haluamasi kansallissosialismi tulee kyllä, mutta täällä se tapahtuu punavihreiden, kokoomuksen ja rkp:n ajamana ja tällä kertaa koko Euroopan laajuisena. Saksan neljättä (viidettä) sosialistista valtakuntaa on jo rakennettu jonkin aikaa peitenimellä EY, myöhemmin EU. Ehkä uuden ”liittovaltion” nimeksi tulee USDE tai USSE. The Union States of Democratic (Socialist) Europe. Voi myös olla USER, The Union States of European Republics.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#7

Hienoa että vihertrolli paljasti oikean karvansa. Kansallissosialismia ja höpöheinän vapauttamisesta haaveillaan.
Aika sakealta tuo Atte Harjanteen esiintyminen eilisessä A-studiossa vaikutti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000