Perussuomalaiset

Jari-Pekka Teurajärvi

Vino pino ääniä hylättiin huolimattomuuden vuoksi

Havaintoja Oulun vaalipiiristä

Olen Oulun vaalipiirilautakunnan varapuheenjohtaja ja pääsin seuraamaan eduskuntavaalien ennakkoäänten laskentaa sekä varsinaisen äänestyspäivän äänten tarkastuslaskentaa hyvin läheltä. Vaalipiirilautakunnan yksi tärkeä tehtävä on päättää äänten hylkäämisestä/hyväksymisestä.

Huomattava määrä äänilipuista eli annetuista äänistä joudutaan hylkäämään (1 264, 0,5%). Protestiääniä tulee aina ja se on hyväksyttävää, koska se on yksi tapa kertoa tyytymättömyyttään vallalla olevaan politiikkaan. Huomasin kuitenkin, että paljon ääniä tulee hylätyksi myös epäselvän käsialan vuoksi. Äänestäjä on halunnut tosissaan antaa äänensä valitsemalleen ehdokkaalle, mutta numero on kirjoitettu äänilippuun epäselvästi.

Syitä epäselvälle käsialalle on tulkintani mukaan useita. Yleinen syy on epävakaa käsi, joka viittaa äänestäjän korkeaan ikään tai sairauteen. Ihmettelen suuresti, että avustajaa ei ole käytetty vaikka tiedossa on vapiseva käsi. Sama vapiseva käsi on usein myös yrittänyt korjata ensimmäistä epäselvää numeroa kirjoittamalla päälle uudestaan saman numeron, mutta päällekkäisten piirrosten viivat eivät kohtaa paperilla ja lopputuloksena on edellistäkin epäselvempää suttua.

Toinen syy epäselvälle käsialalle on kiire. Numero on sutaistu kiireellä ja tämä aiheuttaa epäselvän tulkinnan numeron osalta. Usein nolla (0) näyttää kiireellä sutaistuna numerolta kuusi (6) ja numerot kolme (3) sekä kahdeksan (8) eivät ole selvästi eroteltavissa. Lisäksi kolmonen (3) ja viitonen (5) voivat sekoittua kiireellä kirjoitettuna.

Kaikkein ongelmallisimmat numerot ovat ykkönen (1) ja seitsemän (7). Tämä johtuu erityisesti siitä, että eri aikakausina on kouluopetuksessa opetettu kyseiset numerot kirjoittamaan eri tavalla. Vaikka vuoden 2015 vaaleissa on annettu ohjeistus käyttää numeron seitsemän (7) kanssa poikkiviivaa, ei sitä kaikki käytä ja tämä johtaa epäselvään tulkintaan. Suoraan sanottuna sääliksi käy niitä ehdokkaita, joiden ehdokasnumerossa oli ykkönen, seiska tai molemmat.

Ongelma ovat myös ylimääräiset merkinnät äänilipussa. Jos numeron perään piirtää hymiön, niin ääni on hylättävä. Ohjeessa sanotaan, että äänilippuun tulee kirjoittaa ehdokkaan numero, ei mitään muuta! Joitain ylimääräisiä merkintöjä hyväksytään, kuten piste numeron perässä tai alleviivattu numero.

Henkilökohtaisesti minulla harmittaa kovasti niiden äänestäjien puolesta, joiden ääni on tullut hylätyksi ja toisaalta niiden ehdokkaiden puolesta, joille ääni oli tarkoitettu. Toivoisin median valistavan äänestäjiä nykyistä enemmän oikean äänestysmerkinnän osalta kaikissa tulevissa vaaleissa. Ohjeet äänestyspaikoilla ovat asialliset, mutta ongelma on mielestäni nimenomaan se, että äänestäjä ei tiedä kuinka helposti ja pienen huolimattomuusvirheen vuoksi se ääni hylätään.

Oulun vaalipiirin tilastoja

Äänioikeutettuja

2015: 386 036

2011: 379 680

Hyväksyttyjä ääniä

2015: 249 391

2011: 243 662

Hylätyt äänet

2015: 1 264

2011: 1 184

Jari-Pekka Teurajärvi

varapuheenjohtaja

Oulun vaalipiirilautakunta

Uusi Suomi uutisoi 22.4.2015 blogiini perustuen: ”Sääliksi käy ehdokkaita, joiden numerossa oli ykkönen, seiska tai molemmat”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000