Perussuomalaiset

Jari-Pekka Teurajärvi

Vihapuhetta

18 kommenttia

Ilmapiiri Suomessa on muuttunut viimeisen vuoden aikana radikaalisti. Suuri syy tähän on meneillään oleva turvapaikanhakijakriisi. Vastakkainasettelu on saavuttanut epäterveet piirteet. Kärjistetysti voisi todeta, että vastakkain ovat äärivasemmisto ja äärioikeisto. Keskusteluun osallistuvat lisäksi vasemmiston ja oikeiston kansalaisvaikuttajat. Kysymyksessä ovat erilaiset arvomaailmat ja kärjistettynä sanottuna arvoliberaalit ja arvokonservatiivit.

Olen yksi henkilöistä, joka on keskusteluun osallistunut kansalaisvaikuttajana ja poliitikkona. Olen yksi niistä, jotka ovat laittaneet oman itsensä likoon yhteisen hyvän puolesta. Palkaksi olen saanut kohdata vihapuhetta ja rasismia. Tästä lisää myöhemmin tässä blogissa.

Mediapersoona Aleksi Valavuori jakoi maanantaina 25. tammikuuta Twitterissä viestin, jossa hän kritisoi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Jääkiekon suomalainen supertähti Teemu Selänne jakoi Valavuoren twiitin seuraavana päivänä. Asia nousi julkisuuteen ja Valavuorta sekä Selännettä syytettiin rasisteiksi.

Selänne kirjoitti seuraavana päivänä blogikirjoituksen oikaistakseen vääriä käsityksiä ja taustoittaakseen mielipidettään. Jos keskusteluilmapiiri Suomessa olisi terveellä pohjalla, ei Selänteen olisi tarvinnut blogia kirjoittaa puolustaakseen kantaansa.

Jyri Petroskoi kirjoitti 28.1.2016 paljon julkisuutta saaneen kolumnin ”Tolkun ihmiset” Iisalmen Sanomiin. Suuren julkisuuden kirjoitus sai, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti kolumnin Facebook -sivuillaan esiin kommentoiden: ”Kuulkaa, nyt tuli vastaan juttu, joka ehdottomasti pitää lukea. Se on Jyri Paretskoin kirjoitus ’Tolkun ihmiset’ Iisalmen Sanomista. Kun lehti ei varmaan ihan kaikille vielä tule, niin liitän jutun tähän. Ja vastataan Jyrille, että me myönnämme, olemme tolkun ihmisiä! SN

Valavuori ja Selänne ovat mielestäni tolkun ihmisiä, mutta heidät leimattiin rasisteiksi. Tämä kertoo keskusteluilmapiirin tulehtuneisuudesta ja siitä, että ihmisiä aletaan kiusata heidän sanoessaan oman mielipiteensä asiaan.

Presidentti piti mielestäni erinomaisen puheen valtiopäivien avajaisissa 7.2.2016. Siinä hän totesi mm. ”Alkuvuonna olemme käyneet keskenämme mieleenpainuvaa julkista keskustelua. Osa toki tarpeellista varoittelua, kun ihmisiä on rikollisesti sanoin tai teoin loukattu. Mutta sen lisäksi olemme oppineet perusteellisesti haukkumaan toinen toisemme. On haukuttu miehet, on haukuttu naiset, on haukuttu suvaitsevaiset ja suvaitsemattomat, ja sitten hyväksi lopuksi poliisitkin; olemme perin itsemme haukkuneet.

Olen leimautunut rasistiksi, koska olen Perussuomalainen. En ole aikaisemmin lähtenyt Selänteen tavoin oikaisemaan kaikkia mahdollisia vääriä käsityksiä, koska mielestäni terveeseen keskusteluun kuuluu antaa ihmisten itse muodostaa mielipiteet asioiden osalta, ei sen osalta että olen Perussuomalainen. Olen ottanut kantaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan ja näin ollen rasistin leima on ollut nykyisessä keskusteluilmapiirissä selviö. Kaikki ihmiset, jotka tuntevat minut, tietävät etten ole rasisti.

Perustaessani Katuhaukat – Street Hawks katupartion Ouluun 10.1.2016, oli kovin monen ajatuksena Soldiers of Odin tyylinen äärioikeistolainen katupartio, koska uuden katupartion perustaja oli Perussuomalainen. Minun on vaikea ymmärtää miten katupartio, jonka ”tarkoituksena on havainnoida tapahtumia ja toimia osaltaan ennalta estävänä rauhoittajana” ja jonka ”toimintaan toivotaan mukaan tavallisia perheenisiä ja äitejä”, voidaan leimata äärioikeistolaiseksi? Asia on näin, koska nykyinen keskusteluilmapiiri on tulehtunut ja vastakkainasettelu on vallalla.

Ylivoimainen enemmistö saamastani palautteesta liittyen katupartioon on ollut kuitenkin positiivista, joka kertoo ”Tolkun ihmisten” olemassaolosta. Katupartiossa on tällä hetkellä noin 50 vapaaehtoista ja partioitu on viikonloppuisin Oulun keskustassa. Kaikki toimittajat, jotka ovat haastatelleet minua liittyen katupartioon, ovat muuttaneet mielipidettään asian osalta. He ovat jopa myöntäneet, että heillä oli tietynlainen ennakkoasenne asian suhteen.

Seuraavan kerran minut leimattiin rasistiksi, kun otin kantaa MV-lehteen. Koska en kiihkoisasti vastustanut lehteä, olin joidenkin mielestä sen kannattaja ja rasisti. Olen todennut ”lehden saavuttaneen suuren suosion ja haukanneen ison osan mainosrahoja valtamedialta”. Olen myöskin todennut, että ”MV-lehden olemassaolon mahdollistaa internet ja EU sekä puutteellinen lainsäädäntö”. Olen todennut ”MV-lehden perustajan olevan innovatiivinen henkilö”. Olen myöskin todennut, että ”MV-lehti on paikkansa ansainnut”. Vaikka edellä sanomani asiat ovat faktoja, ei se keskustelussa auta, jos vastapuoli on jyrkästi eri mieltä ja taustalla on aatteellinen filosofia.

MV-lehden perustajan on minulle todettu olevan rikollinen, joka pyörittää lehden toimintaa Espanjasta käsin, samalla pakoillen Suomen viranomaisia. Mikäli tuo on totta, niin silloinhan lehden perustaja on osannut käyttää lakien porsaanreikiä hyväksi. Tähän perustan väitteeni henkilön innovativiisuudesta. Ei MV-lehden perustaminen ja nostaminen suosioon olisi keneltä tahansa onnistunut.

Internet mahdollistaa lehden toimittamisen mistä tahansa sijainnista, jolloin toimituksen sijainnilla suhteessa lukijakuntaan ei ole merkitystä. Tämän asian MV-lehden perustaja on tajunnut. Suomen laki ei ulotu Espanjaan. EU on myöskin epäonnistunut siinä suhteessa, että henkilöä ei saada palautettua Suomeen, mikäli oletetun rikoksen taso on liian alhainen. Mikäli EU muuttaisi lainsäädäntöä tämän suhteen, siirtyisi henkilö ja lehti todennäköisesti EU:n ulkopuoliseen maahan. Tämä osoittaa taas internetin tarjoaman mahdollisuuden ja toisaalta sen heikkouden. Internettiin voi sijoittaa materiaalia, joka on jonkun maan lakien mukaan rikollista.

MV-lehden suosio osoittaa, että lehti on paikkansa ansainnut. Täytyy muistaa, että lukijat valitsevat mitä haluavat lukea, on sisältö sitten mitä hyvänsä. Käsitykseni mukaan valtamedia on epäonnistunut tässä suhteessa. MV-lehteä luetaan, koska se uutisoi niistä asioista, mitä valtamedia jättää uutisoimatta. MV-lehteä pidetään ikäänkuin totuuden sanansaattajana.

Toimittajan perussääntöihin kuuluu, että uutiset julkaistaan faktoina ilman toimittajan omaa mielipidettä. MV-lehti ei noudata medialle asetettuja sääntöjä ja mm. sekoittaa faktoja ja mielipiteitä. Valitettavasti myös valtamedia on osittain näyttänyt unohtaneen tuon perussäännön ja yhä useammin uutisissa korostuu toimittajien oma mielipide. Tämä näkyy erityisesti kotimaisessa tv-tuotannossa ns. asiaohjelmien sisällössä.

Yleisradion (YLE) merkitystä on alettu haastaa ei ainoastaan kansan, vaan myös vallanpitäjien toimesta. Onkin odotettavissa, että tällä hallituskaudella YLE tulee kokemaan muutoksia rahoituksessaan ja toiminnassaan. Poliitikkojen ei tule puuttua ohjelmiston sisältöön, mutta rahoitukseen kylläkin.

Eettisesti ajateltuna MV-lehti ei ole hyväksyttävä asia. Lehden sivustolla julkaistaan mm. rikoksesta tuomittujen henkilötunnuksia. Lehden keskustelupalstaa ei moderoida ja se sisältää rasistisia kommentteja sekä erittäin karkeaa kielenkäyttöä. MV-lehden julkaisua on vaikea ehkäistä edes teknisin keinoin, koska internetistä löytyy aina kiertotiet.

MV-lehtiasian osalta sain kohdakseni vihapuhetta. Eräs tuttavani oli ottanut kuvakaappauksen Facebookissa käymästäni keskustelusta. Hän oli tietenkin irrottanut yhden kommenttini asiayhteydestä ja lisännyt siihen toisen kuvakaappauksen, jossa oli tiedusteltu nuorten medialukutaitoa. Varsinaisessa keskustelussa olin tuonut esiin, että aina lukiessa täytyy käyttää kriittistä medialukutaitoa. Erityisesti, jos lukee MV-lehteä. Vihapuheessa sanottiin: ”Mietin, et mitä ero on persuilla ja 13-15 vuotiaalla? 13-15 vuotiaalla on medialukutaitoa.” Kyseisen vihapuheen oli omilla Facebook sivuillaan jakanut eräs kahvilayrittäjä Lapista, lapsuuden tuttuni kotikunnastani. Hän oli lisännyt omaa vihapuhettaan Facebook päivitykseen: ”Vau nouseva politikko oulusta luottaa Mv- lehden uutisointiin”.

Mikähän vaikutus hänen kahvilayrityksen imagolle olisi, jos olisin julkaissut tiedot yrittäjästä ja kahvilasta? Olisiko kahvilan imago jatkossa ”vihapuhekahvila”? Sosiaalisessa mediassa ihmiset eivät aina välttämättä ajattele seurauksia ennen Enter-napin painallusta. Vihapuheella on tapana pahentua keskustelun edetessä. Näin myös kestomassani omakohtaisessa esimerkissä:

Tuo tyyppi häpäisee sukunimensä”,
levittänyt valheita muiden valopäiden mukana”,
Henkilö, joka yllä olevan mukaisia valheita levittää, täytyisi joutua vastuuseen”,
Mie en kyllä ole koskaan roskan kirjoittajia kadehtinut”,
aatheen kannattajasta jolle ihmisyys inhimillisyys ja ihmisoikeudett on vieraita käsitteitä. Ja joka varta vasten nyt tässäkin tapauksessa tukee valheellisia tietoja levittävää propaganda lehteä jonka tarkoituksena on tehhä tästä meän kohtuullisen demokraattisesta oukeusvaltiosta rasistinen valkoisen vallanmaa”,
Valehtelu ei ole samalla viivalla totuuden puhumisen kanssa”,
mun kuvakaappauksessa ei ole mitään tekaistua tai keksittyä”,
En vain jaksa arvostaa henkilöä joka tuommoista ****** kirjoittaa. Ja kuten ***** hyvin kirjoitti, että tässä tapauksessa korjauksella ei ole paljon merkitystä, koska kirjoittaja lähtökohtaisesti uskoo mv-lehden juttuja ja levittää niitä”.

Edellä mainitussa esimerkissä MV-lehden vastustajat eivät huomaa käyttävänsä keskustelussa täysin samoja keinoja kuin itse MV-lehti. He käyttävät vihapuhetta ja muuntavat totuutta. He siis tekevät täysin sitä samaa, mitä he vihaavat. Tässä tulee selville koko nykyisen tulehtuneen keskusteluilmapiirin perusongelma.

Vihapuhetta levittävät myös vallanpitäjät. Viimeisimpänä esimerkkinä europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Hän kirjoitti Facebookissa seuraavaa: ”Katselin A-studiota, jossa asiallisen oloinen nuori mies kertoi alustavia tietoja turvapaikanhakijoiden koulutustasosta. Ihan hyviä faktoja, mutta huomiotani kiinnitti kuinka vaivoin haastateltava pystyi peittämään negatiivisen ja tarvapaikanhakijoita vähättelevän asenteen. Se vain paistoi muuten hyvän esiintymisen läpi. No, sitten huomasin, että mies oli työministerin erityisavustaja eli persu”.

Turvapaikanhakijakriisin puhjettua Facebookissa vastaani tuli SPR boikottiin -sivusto. Halusin seurata, mitä sivustolla kirjoitetaan, joten painoin tykkää -nappia. Tykkää nappia painamalla saa Facebook sivustojen julkaisut esiin omaan uutisvirtaan. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun eräässä asiaan kuulumattomassa keskustelussa toinen osapuoli otti asian esille: ”Boikotoit SPR:ä?”. Vastasin, että en halua toistaiseksi lahjoittaa rahaa SPR:lle. Toinen osapuoli jatkoi, inttämistään: ”Mutta boikotoit kuitenkin SPR:ää”. Jankkaaminen jatkui ja jatkui ja lopuksi taivuin toteamaan, että boikotoin. Myös tämän asian osalta olen saanut vihapuhetta niskaani, vaikka oikeasti en edes boikotoi SPR:ä, en vain halua toistaiseksi lahjoittaa heille rahaa. Totean tässä nyt: En boikotoi SPR:ä. Piste.

Henri Heikkinen kirjoitti erinomaisen vastineen Jyri Petroskoin kolumnille, josta kerroin tämän blogin alussa. Heikkisen vastineen otsikko on ”Tolkun ihminen, ole hiljaa”. Heikkinen kirjoittaa: ”Tolkun ihminen tietää, että kertomalla mielipiteitään hänet leimataan, eikä siitä leimasta ole mitään muuta kuin harmia. Vaikka tolkun ihminen kirjoittaisi mitä tahansa ja miten perustellusti, tulee aina joku läski vinkumaan. Parhaimmillaan tolkun ihminen pääsee superpositioon, jossa on yhtä aikaa suvakki ja rasisti tai kommari ja kapitalisti.” Heikkinen jatkaa ”Ennen pitkää tolkun ihmisen on vaikea päästä töihin, koska hänestä on mielipiteidensä vuoksi tullut ’kiistanalainen’. Harva sanoo sitä suoraan, mutta tolkun ihminen huomaa sen kuitenkin. Ennen niin pidettyyn ihmiseen suhtaudutaan yhtäkkiä kovin varauksellisesti. Vaikka ihminen tulisi takaisin ’tolkkuihinsa’, hän saa huomata, että kerran hankittu leima ei lähde kulumallakaan. Entisestä tolkun ihmisestä puhutaan selän takana vielä pitkään.

Olen huomannut Henri Heikkisen kirjoituksen osuneen omalla kohdallani täysin nappiin.

Lähteet:
Aleksi Valavuoren Twiitti
Teemu Selänteen blogi
Jyri Petroskoin kolumni
Presidentin puhe
Henri Heikkisen blogi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Onko tämä vihapuhetta?
Vihainen
#1

Puolustusvaliokunnan jäsen väittää: Yhdysvallat kutsui itse itsensä taisteluharjoitukseen. Amerikkalaishävittäjät ovat tulossa toukokuussa Kuopion liepeille harjoitukseen. Jos näin on, niin selvitettävä mitä maanpetturuuspykälät oikein nykyään tarkoittaa.

Herää kysymys onko PS:n Niinistö/Soini tätä yes-porukkaa, joka vain näyttelee ja kiihottaa suomalaisia lisäämään puolustuskukykyä Amerikan ohjauksen mukaan lännen etuvartioksi. Onko Neuvostoliitto tullut takaisin USA:n muodossa? Silloin ei järjestetty harjoituksia vaikka painostusta siihen oli ihan eri sfäärissä.

Ei taida olla herroilla puhtaat jauhot pussissa, leikitään itsenäisyyttä ja ollaan kuin suvakit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vai sillä lailla
Vihainen
#8

Soini ilmoitti, että Atlantin takainen USA teki aloitteen hävittäjien yhteisharjoituksista. – Jos tämä on Perussuomalaisten linja Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden suhteen, niin se on suurin petos mitä puolue voi tehdä. Antaa nyt suurvallalle oikeus lennellä Suomen ilmatilassa. Voiko osoittaa suurenpaa falskiutta, heikkoutta ja epäisänmaallisuutta niitä suomalaisia kohtaan, jotka ovat itsenäisyytemme taistelleet. Katsotte, että juuri nyt on antoisaa panna aloitteen teko amerikkalaisten tilille, vaikka sylttytehdas on Suomessa, ihan kuin Neuvosto-aikoina. Olette samanlaisia vastuunpakoilijoita ja rehvastelijoita kuin esim. tämä Katainen Kokoomuksessa. Näyttää siltä, että mitä enemmän sotaveteraaneja nostetaan, sitä suurenpi valehtelu on meneillään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Entäs tämä
Hämmentynyt
#17

Länsimaiden/USA:n lakeijapresidenttimme Martti Ahtisaari toivoo Paavo Väyrysen jättävän politiikan mieluimmin kuin valmistelevan Suomen eroa rahaliitosta. Väyrynen kiitti Ahtisaarta pikaisesti kommentista ja vakuutti vielä korjaavansa Ahtisaaren virheet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Utelias
#2

Tolkun poliitikot kutsuisivat venäläiset esittelemään uusinta superhävittäjäänsä ja kilpailuttaisivat sitä länsimaiden vastaavien kanssa.
Hornet tuli turhan kalliiksi, jos venäläisistä hävittäjistä tehtäisiin kaupat nykyiseen ruplan kurssiin niin voisi tulla hyvät kaupat varsinkin jos samalla ostetaan koko maan kattava S400-ilmatorjuntajärjestelmä.

Ainakin viisas kapitalistinen kilpailutus laskisi länsikoneiden tarjoushintoja.
Jos Venäjältä voidaan ostaa ydinvoimala ydinaseita tuottavalta organisaatiolta niin hävittäjäkoneiden ostoa voisi verrata siihen kun pikkupoika sanoo ”pasha” ja on olevinaan kova kundi kun vieressä matulauma raiskaa teinityttöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Miksi ?
#3

ostaa vanhaa teknologiaa halvalla ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Utelias
#6

Venäjältä löytyy uuttakin ja jos saa suuremman määrän varmatoimista ”vanhaa” samalla rahalla kuin pari lännen huipputeknistä teknologiademoa jotka ohjelmistovika pimentää niin puolustusvoimien tehtävä Suomessa vaatii valitsemaan edullisen vaihtoehdon joka kestää kovaa käyttöä ja hävikkiä.

Mutta kilpailutuksen jättäisi tekemättä vain hullu, ja vaihtokurssi eurolla ja ruplalla on nyt meille edullinen joten voisimme ottaa koko ostohinnan EKP:stä velkaa ja maksaa käteisostajan alennuksella 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihapuhe terminä
#4

Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. ( Wikipedia )

Mihin noista kategorioista kuulut ?

Sinänsä ihan strategisesti viisasta yrittää heikentää termin vihapuhe merkitystä ja saada se kattamaan omaan henkilöönsä kohdistuvan arvostelun.

Vihapuhe ei ole politiikassa toimivan henkilön haukkuminen johtuen hänen pueistaan ja puolueestaan. Sellainen puhe on vain osoitus tyhmyydestä ja huonosta sivistyksestä. Älä siis niistä mieltäsi pahoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Vihainen
#5

Jos maahanmuuttokriittisyys on rasismia, olen kovan luokan rasisti. Ja ylpeä siitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#7

Niin minäkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

MV-lehdestä on tullut tärkeä tiedonjakaja. Ei vois enää ajatella realismia ilman MV:tä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

...
Utelias
#12

Ainakin sotarikollisten jäljittämisessä MV kulkee omia polkujaan. Angela Merkel-parodiat naurattaa, mutta kummasti alkaa kyrsiä silloin, kun omaa puoluetta edustavia halveerataan. Näin se menee.

Persu-vastaista kampanjointia näkyi paljon erityisesti syksyllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huumoria ?
#13

Toivon että tuo oli trollausta tai sitten sarkasmia 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ykkösaamu
Tyytyväinen
#10

TV1:n Ykkösaamua katseli mielellään. Sampo Terholle 10+! Kerrankin asiallinen haastattelija, Jari Korkille myös pojot! Meinasin pudota sohvalta, kun kuulin SDP:n terveiset Terholle ja PS:lle. Korkin kommentti pani miettimään: niin, miksipä ei (joskus tulevaisuudessa)….
SDP saattaisi olla parempi hallituskumppani, kuin stubbilaiset. Mutta se maahanmuuttopolitiikka…. löytyisikö yhteinen sävel. Ei ainakaan demariänkyröitten kanssa, mutta josko tämän nuoremman siiven.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Ne SDP:n ”kehut” kyseisessä lähetyksessä oli tarkoitettu selvästi piruiluksi, sen tajusi Terhokin ja sanoikin että näihin oppositiosta tuleviin kehuihin pitää aina suhtautua hieman varauksellisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sampo on hyvä mutta
Hämmentynyt
#18

Sampo esiintyy ja osaa selventää hyvin ymmärrettävästi asiat.

Ainoa puute on, että hänkin on näitä ”lihapatojen” äärelle päässeitä hyväpalkkaisia Nato-yes miehiä, jotka uskoo EU-kolhoosin voimaan vaikka maailma muuttuu vauhdilla muiden voimakeskittymien suuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

"Älä intoile rasismista"
Utelias
#11

Blogeja ja blogisteja riittää. Yksi mielenkiintoisimmista on mielestäni kuopiolainen Jussi Kuosmanen.
Älä intoile rasismista-blogin linkki :

www.lue.fi/mita-sita-tyhjaa-blogi/ala-intoile-rasismista/

Lisää Kuosmasen blogeja:
blogit.savonsanomat.fi/mita-sita-tyhjaa/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aimo Annos
Iloinen
#15

Hyvin kirjoitit, täytyy myöntää. Demarina olen sitä mieltä, että mitä kauempana mainitsemasi Liisa Jaakonsaari on Suomesta, sen parempi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samat sanat
Iloinen
#16

Tällaisia EU-juoksutätejä tässä maassa on ihan liikaa. Ei siinä sitten ehdi omia asioita saamaan kuntoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000