Perussuomalaiset

Jari-Pekka Teurajärvi

Pelaa kotimaisia uhkapelejä

Näin jääkiekon MM-kisojen aikana kehoitan jälleen suosimaan suomalaista. Veikkauksen pelejä pelaamalla saat joko veikkausvoittoja tai tuet kotimaista liikuntaa, taidetta, tiedettä, nourisotyötä sekä muita tärkeitä kohteita. Veikkauksen varat käytetään meidän suomalaisten hyväksi. Pelaajat saavat voittoina 55 prosenttia sijoittamistaa rahoista takaisin. Pelieuroista 27 prosettia ohjataan yhteiseksi hyväksi meille kaikille. Pelien tuotosta suunnataan yli 500 miljoonaa euroa suomalaisille edellä mainittuihin kohteisiin.

Pelaamalla ulkomaisten peliyhtiöden pelejä tuet ulkomaisia yksityisiä firmoja. Rahat menevät tällöin rikkaiden taskuun, mikäli et sitten satu voittamaan rahoja omaan taskuusi.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet peleihin eivät ole valitettavasti kilpailukykyisiä ulkomaisten yhtiöiden vastaaviin. Tähän pitäisi saada parannus ja siihen pystyvät vaaleilla valitut päättäjät vaikuttamaan, sillä Veikkaus on täysin kotimainen ja valtion eli meidän suomalaisten omistama kansallinen rahapeliyhtiö.

Jari-Pekka Teurajärvi, Oulu

Kirjoitus on julkaistu mm. Forum24-lehdessä 12.5.2016 (printti) ja 12.5.2016 (verkko)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Persut on perseensä myyneet
#1

Kannattaa muistaa että jos tukee Veikkausta ,tukee samalla pakolaisbisnestä ! Veikkaus on erittäin merkittävä lahjoittaja pakolaisbisnekseen ,siis toimintaan joka houkuttelee pakolaisia tänne !
Nämä kohteet on lueteltu ja niitä on Paaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaljon.

Myös Spr ja Kirkko on merkittäviä Pakolaisbisneksen pyörittäjiä.
Pitää mustaa että Pakolaisbisnes = Terrorismin tukeminen !
Vaikka asialla ei olekkään suoraa yhteyttä niin asia on käytänössä näin.
mm. Euroopassa tapahtuneiden terroristi iskujen tekijät on lähes kaikki poikkeusetta pakolaisia tai niiden huonosti kasvatettuja jälkeläisiä.
Suomessa pitäs varautua muihinkin terrori tekoihin kuin pelkästään raiskauksiin kun kerta porukkaa jolla on riski syyllistyä siihen on maahan haalittu ja kutsuttu mm. sikamaisilla sosiaaliavustuksilla ja kaikilla muilla tukiaisilla ja tervetuloa toivotuksilla…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pitäs uhata että jos Eu asettaa pakko kiintiöitä Suomelle ,niin silloin erotaan Eu:sta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000