Olen kirjoittanut tänne useamman kerran turvetuotannon puolesta ja siitä, miten tällä hallituskaudella toteutettu turvetuotannon alasajo on ollut käytännössä kaikilla mittareilla turha ja haitallinen toimenpide. Keskeinen ongelma on ollut, että turvetta on ajettu alas ilman, että sille on ollut järkevää ja kotimaista korvaajaa. Olemme joutuneet turvautumaan venäläiseen tuontienergiaan, minkä turvallisuuspoliittisestakin ongelmallisuudesta on kyllä useasti hallitusta muistutettu.

Energiaturvetuotantoa romahdutettaessa on samalla hankaloitettu muiden turvetuotteiden tuotantoa. Näistä merkittävimmät ovat kuiviketurve ja kasvuturve. Kuiviketurve on ensiarvoisen tärkeää kotieläintuotannossa ja se varmistaa siellä antibioottivapautta. Kasvuturve on puolestaan ensiluokkainen kasvualusta niin puutarhatuotteille kuin puiden taimillekin. Sille ei ole tällä hetkellä korvaajaa. Puhutaan kyllä rahkasammaleesta ja jopa käytetyistä kahvinpuruista, mutta ne eivät voi kokonaan korvata kasvuturvetta, vaan toimivat lähinnä seosaineena ja turvetta täydentävinä. Näiden lisäksi on turvetta täydentäviä ja osaksi korvaaviakin ulkomaisia kasvualustamateriaaleja kuten kookoskuitua, mutta tuonnin varaan tässä ajautuminen vasta järjetöntä onkin.

Hallitus itsekin osin havahtui turvealan nopean alasajon haitallisuuteen viime vuonna ja teki joitain toimenpiteitä alan turvaamiseksi. Energialaitosten verottoman turpeen käytön alarajaa nostettiin (lähivuosiksi 5 GWh:sta 10 GWh:iin) ja turveyrittäjille myönnettiin tukea luopumiseen ja koneiden romuttamiseen. Näillä toimilla ei kuitenkaan ratkaista keskeistä ongelmaa eli sitä, että turvetuotannosta on tehty kannattamatonta ja meillä ei vielä ole riittävästi kotimaista ja kestävää uusiutuvaa energiaa korvaamaan tätä vajetta, saati ratkaisua muiden turvetuotannon tuotteiden saannin vaikeutumiseen.

Mitä pitäisi tehdä?

Venäjän aggressiivinen hyökkäyssota Ukrainaan on havahduttanut päättäjät huomaamaan, että energiariippuvuus Venäjästä on turvallisuuspoliittinen ongelma ja riippuvuussuhde vaikeuttaa Venäjän eristämistä kansainvälisestä yhteisöstä. Samalla on entistä enemmän korostettu omavaraisuuden ja huoltovarmuuden merkitystä.

Nyt tarvitsemme ratkaisuja, joilla varmistamme, että meillä riittää ensi talveksi energiaa ja lämpöä. Emme voi jäädä odottelemaan, että uusiutuvaa energiaa saadaan riittävästi tai että saamme ydinvoimaa ilman Venäjä-kytköksiä. Meidän pitää pelata niillä korteilla, joita käytössämme juuri tällä hetkellä on. Se voi tarkoittaa, että yltiökunnianhimoinen ilmastopolitiikka on jätettävä vähemmälle huomiolle.

Turvetuotanto on keskeisessä roolissa maamme huoltovarmuuden kannalta. Me käytännössä elämme turpeessa. Suomi on Euroopan toiseksi soisin maa. Kolmannes maapinta-alastamme on turvepohjaista. Kriisin keskellä on luontevaa, että hyödynnämme tätä realiteettia.

Kun turvetuotantoa ajettiin alas vauhdilla, niin moni jo aloitettu tai luvan saanut turvealue jätettiin kesken tai jätettiin kokonaan aloittamatta, koska toiminta ei ollut kannattavaa. Tuotanto on kokonaan loppunut 16 300 hehtaarilta turvealueita (tilanne viimevuodenvaihteessa). Näistä noin 10 000 hehtaaria on sellaista, että aluetta ei nostettu loppuun saakka. Tällainen Kanadan malli, jossa turvesuo jätetään kesken ei ole järkevää, koska kesken jääneen alueen seuraava maankäyttö on monella tapaa hankalampaa esim. hiilinielun kannalta Viisasta olisi nostaa loppuun saakka, jonka jälkeen alueelle voi istuttaa esimerkiksi pajukkoa.

Kesken jääneiden alueiden lisäksi meillä on 20 100 hehtaaria turvealueita, jotka ovat saaneet tarvittavat luvat ja suunnitelma nostoa varten, mutta jonne meillä ei tällä hetkellä ole yrittäjiä suorittamaan turpeen nostoa alan huonon kannattavuuden takia.

Nämä kesken jääneet sekä jo luvitetut alueet pitäisi pikimmiten ottaa käyttöön. Olen tehnyt eduskunnalle aiheesta toimenpidealoitteen. Asialla on kiire, sillä turpeen nosto pitäisi säiden salliessa jo vapun tienoilla ja sitä ennen pitää hankkia tarvittava työvoima. Turveyrittäjille pitäisi taata vähintään kolmen vuoden sopimus ja sen lisäksi vielä näkymät viidestä kymmeneen vuoteen. Tämä takaisi riittävän aikajänteen ja toimintaympäristön.

Hallitusohjelmassa on kirjattu, että energiaturpeen tuotanto on puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Tämä olisi mitä ilmeisimmin tapahtunut ilman yhtään ylimääräistä turvetuotannolle tällä hallituskaudella säädettyä kiristystä. Nähdäkseni ehdottamani toimenpiteetkään eivät uhkaa hallituksen tavoitetta, joten hallituksella ei ole mitään muita kuin imagosyitä olla tarttumatta ehdotukseeni. Kyseessä on nimenomaan järkevä toimi tässä kriittisessä vaiheessa, kun omavaraisuuttamme ja huoltovarmuuttamme on parannettava.

Turvetuotannossa kaivataan nyt nopeita päätöksiä, jotta pystymme irrottamaan letkuja Venäjästä ja varmistamme kotimaisen energian riittävyyden tulevana talvena. Jos se tarkoittaakin kansallisista ilmastotavoitteista tinkimistä, niin näin on tehtävä. Elämme realiteettien emmekä idealismin maailmassa ja tämä korostuu kriisiaikoina.