Perussuomalaiset

Jari Koskela

Hallituksen suunta on hukassa

Hallitus tavoittelee 80000 uutta työllistä vuosikymmenen loppuun mennessä. Sitä ennen maassa ehtii olla ainakin kahdet eduskuntavaalit ja ties kuinka monta eri hallitusta. Vastuuta siirretään seuraajille hamaan tulevaisuuteen. Onko tämä mitenkään realistista?

Hallituksen asetellessa tavoitteitaan maamme yritykset ilmoittavat irtisanomisista. Kaipolasta lähtee 450 työpaikkaa, Naantalista 330 ja Lahdesta yli 340. Samaan aikaan hallitus yltiöpäisillä ilmastotoimillaan ja omilla ratkaisuillaan on valmis ajamaan alas turvetuotannon. Useita tuhansia ammattitaitoisia ja ahkeria puurtajia menettää toimeentulonsa. Lupaus uudelleenkouluttamisesta ja -työllistymisestä ei ole yksinkertainen silmänkääntötemppu.

Hallitusohjelmassa tavoitellaan energiaturpeen puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Päästökauppamaksut ovat nousseet vajaassa 10 vuodessa kuusinkertaisiksi. Siksi budjettiriihessä tehty veronkorotus tulee vaikuttamaan asiantuntijoiden mukaan käytön vähenemiseen 75 % jo vuoteen 2025 mennessä. Joko hallitus ei itse tiedä mitä se tekee tai sitten kansalaisia sumutetaan tietoisesti.

Turpeen luopumista perustellaan ilmastosyillä, mutta vaikutukset päästöihin ovat epävarmoja. Energian kulutus ei ole vähenemässä ja luultavasti turve korvautuu ulkomaisella puuhakkeella tai muulla tuontienergialla. Energiaomavaraisuutemme kapenee. Suomalainen työllisyys ei näin kohene.

Hallitus tekee päätöksiä, joilla se miellyttää vasemmistolaisia kannattajia ja ärsyttää Keskustan kannattajia. Päätösten vaikutukset työllisyyteen ovat negatiivisia ja päästöjen vähenemiseenkin kyseenalaisia.

Toistaiseksi hallituksen konkreettisin työllisyystoimi on uusien virkailijoiden palkkaaminen TE-keskuksiin. Sillä ei Suomea suosta nosteta. Jotta työnhaku olisi tuloksellista, on työpaikkoja oltava. Huonolta näyttää.

Suomella ja varsinkaan hallituksella ei ole varaa siihen, että ahkerien ihmisten uurastukset katoavat hallituksen vastuuttomuuden vuoksi taivaan tuuliin. Nyt tarvitaan selkeitä panostuksia suomalaiseen työhön ja yrittämiseen.

Osallistu keskusteluun!


31 kommenttia
IIloinen veronmaksaja
Tyytyväinen
#1

Saatas nyt ensi tämä rikollinen yritystoiminta loppuun. Siinä tulisi monta uutta työpaikkaa.
Ja näm lusmu yrittäjät ”tiilenpäitä lukemaan”.
Tarkastajille suora saktusoikeus väärin käytöksistä työpaikoilla.
Myöskin veronkierto kuriin, jota niin sivistyneesti kutsutaan verosuunniteluksi.
Tuttava oli yrityskoulutustilaisuudessa erhehty´nyt sanomaan veronkierto, niin opettaja oli todennuettä ei niin saa sanoa se on rumaa. Pitää sanoa että verosuunnittelu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hallitusta ohjaa mielipuolinen ilmastohysteria, jossa ns. asiantuntijoina toimii pätemättömät kiihkoilijat. Tein tuossa tutkimuksen Läntisellä Venäjällä vaikuttavasta laajan korkeapaineen ilmavirtauksista ja sen tuomasta lämpimästä ilmavirtauksesta, alkaen täsmälleen korkeapaineen keskipisteestä keskimäärin parin sadan kilometrin otoksilla. Alkupiste 14,0 C, 13,4 C, 12,6 C, 12,6 C, 12,4 C, 12,1 C, 11,4 C, 13,7 C, 15,4 C, 15,2 C, 15,9 C, 17,1 C, 16,7 C, 16,6 C, 15,8 C. 13,4 C, 12,4 C, 11,5 C, 10,5 C, 10,1 C, 10,8 C, 12,7 C, ja Suomen eteläinen osa 12,2 C. Näin ollaan käyty läpi koko lämmin ilmavirtaus yhden korkeapaineen osalta samassa vuorokauden ajassa. Lämmintä ilmavirtausta ei ole olemassakaan, vaan lämpötilat vaihtelevat matkan varrella säteilyolosuhteista riippuen. Luonnollisesti tuossa on mukana kolme eri teoreettista aikavyöhykettä. Herjat, että Suomessa olisi Italian lämpöjä, joita roskalehdet väläyttelevät, ovat täyttä roskaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näinhän ne meteorologit yleensä kuumat ilmavirtaukset selittää, jos aurinko pääsee paistamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Juuri näin, yksikin aurinkotuulen hiukkanen, joka läpäisee heikon magneettikentän olosuhteissa ilmakehän, kuumentaa pintaa ja ilmaa. Maapallon magneettikenttä on tutkimuksien mukaan heikentynyt viimeisten 150 vuoden aikana jopa 15%, ja viimeisten 3000 vuoden aikana noin 30%. Pientä on suomalaisten turpeen käyttö tässä jättimäisessä systeemissä, käytännössä ei mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä näin, ja paljon on ilmastonkin, kuten muitakin muutoksia tulossa, turve vähäisin huoli. Maapallon ytimen asennon muutos, ja jäätiköiden ilmaantuminen muuttavat varsinkin eteläistä Suomea rajusti, Palataan käänteisessä järjestyksessä Litorinameren aikaan ja aikanaan Yoldiamereen. Paras paikka mm. Helsingin ydinkeskustalle on Jakomäen alueella tulevaisuudessa, jossa Yoldian aikainen rantaviiva, noin 60 metriä merenpinnasta. Helsinki on tuosta ajasta noin 80 metriä korkeammalla. Helsinki vajoaa, koska litistynyt napaseutu on matkalla myös eteläistä Suomea kohden. Tuossa Beringia muodostuu uudelleen kannaksen pohjan kohotessa, eli ytimen ”päiväntasaaja” on matkalla kohden luode-pohjoista, nostaen rantaviivan yli nykyisen rantaviivan. Kaikki tuo on tapahtunut viimeisen prekessiokierroksen aikana, eli noin 26 000 vuoden aikana. Ytimen jatkuva liikehdintä pitää mannerlaattojen saumat aktiivisena myös Pohjois-Amerikan ja Euraasian välissä, jossa merenpohjan maanjäristykset merkkinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Presidentin linnan voisi jo siirtää Jakomäkeen valmiiksi, ja eduskuntatalon Itäkeskukseen, se voisi jäädä merenalle, kun päätökset tehdään kuitenkin Brysselissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Niin, ytimen pinta liukuu kuoreen nähden noin 450 metriä viikossa, joten siitä voi laskea teoreettisten pinnan muutoksiin kuluva aika, jossa jäykkä kuoren massa joutuu antamaan periksi suurempien voimien kourissa. Ytimen, ulompi mukaan lukien tilavuus on koko pallosta noin 80%. Ilman massan kitkaa tapahtumat olisivat tietenkin nopeampia, mutta vauhti kiihtyy. Tuosta kertoo pinnalla havaittavan magneettisen navan liikkeen nopeutuminen, eli tänä päivän noin kilometri viikossa. On nämä varmasti vaikeita ymmärtää vihreiden joukossa, jossa ilmastonmuutos prosessi on opeteltu Greenpeacen ohjekirjoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Juuri näin, ytimen asennon muutos on eri karttapohjoiseen nähden, koska maapallon akselin kallistuma johtuu prekessioliikkeestä, ja ytimen asento seuraa lähinnä auringonpainovoimasuhteita.. Miksi ydin sitten värähti äkkiä liikkeelle noin 1800-1900 luvun taitteessa, johtuu juuri prekession aiheuttamasta momentin kasvusta, joka laukesi. Magneettisen navan Siperian vierailut eivät ole uusia asia, ja remanenssijälkiä tuosta voidaan seurata, muuallekin kuin Siperian ajoilta, mm. Pohjoiselta Atlantin pohjasta. Eipä ole turpeella merkitystä näihin suuriin ilmastollisiin kuvioihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Hiilidioksidipäästöt tällä hetkellä suhdeluvuilla; päiväntasaajan eteläinen Afrikka 100, Amazonin alue 150 ja Californian maastopalot 0,75. Kiinassa nukutaan, varsin vähäisiä havaittavia päästöjä suhdeluku luokkaa 0,50. Suomen tilanne hiilidioksidipäästöistä tuskin havaittava, mutta Venäjän päästöt ulottuvat selvästi Suomen laajuisesti ilmavirtausten mukana. Suomen hiilidioksidi vähennyksillä ei ole merkitystä missään tapauksessa, maailmalta hiiltä kiertyy aina tilalle. Hiilidioksidin puristaminen kohden nollaa tuhoaa vain maan talouden, ei merkitystä myöskään ilmastoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, Suomen tulisi sijoittaa oikeaan ilmastotutkimukseen, jotta meitä ei höynäytettäisi ilmatieteelaitoksen kaltaisilla poliittisilla vaikuttajilla. Onneksi on vapaa media, josta löytyy maapallon kaikki viisaus, myös ilmastotutkimusta. Suomi on humaltumassa ilmastoaktivismista, ja jopa maan päättäjätkin ovat suorastaan sikahumalassa ylen suoltamasta ilmastosonnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Niin, otsikkoon, hallituksella on itse asiassa tiukka suunta, kohden maan taloudellisen tuhon tietä. Ilmastonmuutos on mainittu päämedioissa tänäänkin satoja kertoja, josta tarkoituksena lienee aiheuttaa katastrofimielialaa, korona pandemian kauhujen täydentämiseksi. Meillä on maan historian katastrofihallitus, jossa sodat jäävät toiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Yleinen mielipide on se, että ilmaston lämpeneminen lisää ilmakehän vesihöyryä, mutta teoria on väärä. Lämpötilan noustessa ilmapaine lisääntyy, ja jopa hidastaa merien höyrystymistä. Sen sijaan aurinkotuulen iskut aiheuttavat planetaarisen ilmakehänkierron jarrutuspisteitä, jotka aiheuttavat ikään kuin kavitaatiota, eli matalapaineita, jotka kasvattavat vesihöyryn määrää ilmakehässä. Korkeapaineisilla alueilla sen sijaan on varsin kuivaa, kuten nyt Venäjältä puskevat ilmavirtaukset. Lännen puolella sen sijaan kiertyy jättimäisiä matalapaineita, jopa myrskyisää säätä (läntinen Eurooppa), kaikki vain aurinkotuulen tekosia. Jos maapallon ilmakehä olisi tasalämpöinen ilman häiriöitä, ilmakehässä tuskin olisi juuri muutoksia kummempaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Se on täsmällisesti juuri näin, matalapaineessa veden määrä ilmakehässä lisääntyy, ja tuo nostaa maapallon ilmakehän painetta, ei siis lämpö. Jos ilmakehän paine jostain syystä äkillisesti laskisi nollaan, tuosta olisi seurauksena merien höyrystyminen, ja suuri osa maapallon vedestä katoaisi avaruuteen vesihöyrynä. Systeemi sisältää kieroliikettä, josta pilvien korkeudella ilma on viileämpää, jossa höyry kondensoituu, eli tiivistyy vedeksi. Haihtuminen ymmärretään yleisesti lämmön nousun ansioksi. Vesi kiehuu vuorilla edelleenkin jo muutamassa kymmenessä asteessa, historia toistaa itseään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Matalapaineet liittyvät aina suihkuvirtauksiin, kuten hurrikaanit ja taifuunit. Suurin osa suihkuvirtauksiin liittyvistä myrskyistä jää kuitenkin vajaaksi, eli ei yletä pintaan. Väite lämmenneen meriveden osasta myrskyihin voi vähintäänkin vahvasti epäillä, ja siirtää tutkimukset aurinkotuulen aiheuttamiin hiukkasiskuihin, joka pysäyttää osaltaan planetaarisen ilmakehän kiertoliikkeen, jossa ilmavirtausten nopeuserot saavat illuusion nopeista vastakkaisista ilmavirtauksista, eli sekä eteläisellä että pohjoisella napaseuduilla vastapäivään liikkuvista ilmavirtauksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Kyllä näin, sublimoitumista tapahtuu, vaikka lumi haihtuu pakkasella vesihöyryksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ja vesihöyry on merkittävin kasvihuonekaasu. Ilmaston kylmeneminen johtaa siis vesihöyryn lisääntymiseen ilmakehässä, ja aikanaan palauttaa maapallon lämpötilat. Hiilidioksidilla ei ole merkitystä ilmaston lämpöihin, liian heikko kasvihuonekaasu. Sen sijaan heikko hiilidioksidi heikkenee edelleen korkeuden kasvaessa kaasun osapaineen laskiessa, eli korkeammat kasvualueet käy kelvottomaksi vaikkapa ruoan tuotantoon. Hiilidioksidin vähentäminen on askel kohden maapallon ruokakatastrofiin. Jokainen, joka huokailee hiilidioksidin vähentämisen tärkeyttä, on suoraan sanoen aasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Juuri näin, kahvi ei kasva vuorien rinteillä, kun hiilidioksidi laskee. Jo muutamassa kilometrissä hiilidioksidipitoisuus putoaa jyrkästi jopa 250 ppm:n luokkaan, jossa ei kasva enää edes jäkälää. Parin kilometrin korkeudella kasvu on sen verran kivuliasta, että heinäkasvitkaan ei viihdy. Kahvi kasvaa vuosi vuodelta yhä alempana ja ihmetyttää, miksi ilmastoriskeiksi ei missään mainita hiilidioksidin alentumista. Hiilidioksidi ei liukene ilmaan, eli pitoisuus pyrkii pysymään tasaisena pinnan tasolla. Väkirikkaimmilla alueilla maapallolla viljelysala on otettu juuri vuorien rinteiltä, ja jos hiilidioksidipitoisuus vähenee edelleen rajusti, sillä on suorastaan massamurhamaiset vaikutukset, ja se lienee vihreiden suunnitelmakin koronoineen ja maastopaloineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Vihreät onnistuivat täydellisesti nitistämään suomalaiset naamareiden taakse, vailla laiva- tai lentomatkailua, pysymään poissa kaduilta ja kapakoista, poissa vanhuksien läheisyydestä. Elämme vielä koronan jälkeenkin uhkassa, vaikka vuosi-influenssien kourissa, välttelemme kaikkea liikkumista. Jostain syystä vihreiltä unohtui yksityisautoilu, sen arvo kun on noussut jopa väestön pelastuksen tasolla. No, nyt vängätään sähköautoja tilalle, maksoi mitä maksoi, karsiihan kalliit sähköautot köyhät ainakin pois ratin takaa, ja rikkailta on helpompi ryöstää rahat Afrikkaan. Demareilla on tähtäimessä kapitalismin alasajoa, joka sopii vasemmistoliitolle ja vihreille kuin maski naamalle. Demarit ovat maan kommunismin tie, johon Suomi matkaa pikajunan vauhtia, kepun tuella. Kepu on kommunistipuolue, jonka tarkoitus on ajaa maatalous alas, ja aikanaan työttömät kaalimaan kitkentään, myös sak:laiset toverit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Hiilidioksidin vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen on selkeästi liioiteltu. Vesihöyry nostaa maan keskilämpötilaa 21 C astetta, ja hiilidioksidin kerrotaan vaikuttavan 7%. Kuitenkin heti perään väitetään vesihöyryn absorptio kyvyn olevan 64%, ja hiilidioksidi olisi 88%. Hiilidioksidi ja ilmastokeskusteluissa on ilmaa joka suunnassa, ja silti se tuntuu olevan raamatun varmaa asiaa, että juuri hiilidioksidi olisi se, joka pitää ensinnäkin koko maapallon kasvihuoneilmiötä yllä. Ilman tuota eläisimme jääkaudessa. Kasvihuoneilmiö on siis ihmiskuntaa paljon vanhempi ilmiö. Sadassa vuodessa lämmöt ovat nousseet muka 0,74 C astetta, miksi se ei olisi voinut nousta muistakin merkittävistä seikoista johtuen? Merkittäviä seikkoja on mm. maapallon ytimen asennon muutokset ja sen seuraukset, mm. juuri aurinkotuulen ja säteilyn muutoksien suhteen. Vähäistä ei ole myöskään maapallon hyrräliikkeen eli akselin kallistuksen muutokset. Tuossa akselin asento on muuttunut noin 130 astetta radallaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ylen käyttämät meteorologit ovat todella ammattitaidotonta väkeä. Kun meteorologi ei ymmärrä edes tuulennopeutta oikein, väittää tuulen nyt olevan Ranskaan 50 m/s, pitäisi olla 50 km/h, joka on täysin eri asia. Ranskan länsirannikon tuulet ovat noin 11-19 m/s.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Vähäistä on meteorologien tiedot maapallon ilmastosta, kuten harvassa on ne fyysikot, jotka oikeasti ymmärtävät maapallon monet ja jatkuvasti muuttuvien ilmastojen perussyyt ja tekniikka. Saharasta ja sen viljavuudesta kuulee ja lukee usein, jossa mainitaan Saharan olleen joskus aikaiseminkin vihreä jne. Todellisuudessa Sahara on kiertymässä tällä hetkellä kohden etelää auringon tai nykyisen maantieteellisen karttapohjaan suhteutettuna. Kartta ja sen viivat ovat ihmisen luomia. Sahara kiertyy aurinkoon suhteutettuna kuitenkin Euroopan leveyksille alle parin kymmenen vuosituhannen kuluttua. Tuo johtuu maapallon akselin kallistumasta ja hyrräliikkeestä, eli prekessiosta. Tällä hetkellä esim. Suomi on tuossa systeemissä kiertymässä kohden etelää, kuten myös Grönlantikin, joka selittää mm. juuri Grönlannin historiallisia kasvillisuuksia. Käännös kohden napaseutua näillä tapahtuu eri aikoina, mutta keskimäärin noin muutaman tuhannen vuoden kuluttua, kohden rankkaa jääkautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vihreät psykopaatit keksivät koronan elokuvasta ”12 apinaa”, jossa virus uhkasi 5 miljardia ihmistä. Ei voi millään ohittaa yhtymäkohtia vihreiden tavoitteisiin ja elokuvan yhtymäkohtiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Demokraattien vihreä psykopaattisiipi onnistui saamaan koronan pääkohteeseen, Yhdysvaltain presidenttiin. Helpointa oli tietysti tartuttaa näkymättömiä viruksia avustajakuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Jarikin. Tilanne on vaikea: Kun; ”laivan kapteenina: on ateistisesti ajattelevat ihmiset.” Perkele iloitsee Suomen suunnasta: ”merellä.” Tarvitsemme: Jeesuksen Kristuksen; ”Laivamme ruoriin; ” ja: luotamme: Täysipainoisesti: Meidän; nuoriin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Kuinkahan kauan , tämä hallitus saa mesoa , ennenkuin asiaan puuttuu tosi viisaaat / huolestuneet päättäjämme ??! Tilanne on nyt Huolestuttava !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetön tyytyväinenkin. Niiin. Saas’ nähdä? Jos ei me saada apua ylhäältä; niin eihän noille sairaille ihmisille toinen ihminen mitään mahda. Heillähän tuntuu olevan tavoite: ”Mahdollisemman monta helvettiin.” Jeesuksesta Kristuksesta; Ei puhuta halaistua sanaa ja mitä Hän sanoisi tästä hölmölän touhusta. Isot ihmiset toimivat, kuin hullut. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Työpaikkoja EI synny lomauttamalla ja jatkuvilla YT:llä sekä veroja korottamalla vaan yritykset ne työpaikat tänne luo. Miksi ne tulisi Suomeen ja investoisivat tänne – Täällä pitää olla niille kilpailukykyiset olosuhteet muuten investoinnit ja samalla työpaikat menee muualle. Käsittämätöntä on lahjoittaa 4 Miljardia muille maille jotta ne pystyy nyt alentamaan omia verojaan ja luomaan yrityksilleen hyvät olosuhteet ja sinnehän ne investoinnit ohjautuu samoin työpaikat. Suomalaisten koulutuksesta ja jatkuvasta oppimisesta on pidettävä huoli jo alkuvaiheessa joten jo ylä-asteelle aineita ja kursseja joilla nähdään olevan hyötyä liike-elämässä. Uudelleen koulutus on suuri vitsi jos sillä ei mitenkään saavuteta uutta työpaikkaa. Perus-infra on pidettävä itsellämme ja pidettävä huippukunnossa eikä kansallisomaisuuttamme pidä myydä ulkomaisille oligargeille jotka lypsää sitten hintojen korotusten myötä loputkin köyhältä kansaltamme. Turvallisuudestamme on huolehdittava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000