Perussuomalaiset

Janne Selin

Vääriä mielikuvia?

”Ylöjärven uutisten mielipidepalstalla julkaistiin kaksi ilkeämielistä ja tarkoitushaluista vääriin mielikuviin perustuvaa yhdenvertaisuusliikkeen alaspainamista.”

Tässä keskusteltiin Ylöjärven kaupunginaukion salkoon nostettavasta sateenkaarilipusta. Mielestäni kyseiseen salkoon ei kuulu kuin Suomen lippu, Ylöjärven tai ystävyyskunnan viirit.

Kirjoitusteni idea on ollut siinä, että vähemmistöjä ei pidä nostaa jalustalle. Jenni Kiiskinen (vihr.) itse toteaa: ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”.

Siinäpä se. Tarvitsevatko nämä vähemmistöt jotain erityisoikeuksia?

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin vähemmistöjä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Näillä vähemmistöillä on kyllä paikkansa yhteiskunnassa.

Timo Halttula (vihr.) taas toteaa Pride-marssista: ”Niille löytyy turvallisempia, ahdasmielisyydestä ja tunkkaisuudesta vapaita vähemmistöystävällisiä kylänraitteja, aivan läheltä kaupunginrajan tuolta puolen”.

Sitäkö kaupunkimme on? Turvaton ja tunkkainen? Se, että sateenkaarilippu ei liehu kaupungintalon aukiolla ei tarkoita sitä, että emme hyväksy vähemmistöjä.

Tästähän on kokoajan kyse? Siitä, että sateenkaariliputus karahti kiville? Nyt asia kirvelee niin vietävästi? Ei muuta kun uusi yritys seuraavalla valtuustokaudella.

Tuntuu, että parilla kaupunginvaltuutetulla on sateenkaarihommeli lipsahtanut vähän intoilun puolelle. Annetaan kaikkien kukkien kukkia rauhassa ilman fanaattista toitotusta.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Jos sateenkasrilippu hyväksytään niin eikö silloin yhdenvertaiduuden nimissä pidä hyväksyä myös hakaristi, työkalu ja isisliput salkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Juuri näin, lipputankoon kuuluu lippuna vain Suomen lippu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyllä ihen takoon myös kuuluu saamen lippu.
Ahvenanmaalla taa sen heidä oma lippu.
Riippuu missä tämä lipputanko sijaitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Vaikken kuulukaan sukupuolivähemmistöön.Niin työskentelin 1980 luvulla Rainbow myymälässä,tuttavallisemmin Sateenkaari marketissa.No tuokin oli aikanaan sen yhden jo lopetetun kauppaketjun ohimeneviä hullutuksia.Yrittivätköhän olla edelläkävijöitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000