Perussuomalaiset

Janne Koskela

Kuka auttaa auttajaa?

Mitäs jos maamme noin 350 000 omaishoitajaa päättäisivät ruveta lakkoon? Noin miljoona suomalaista auttaa lähimmäistä! Mielletäänkö se vaikkapa hauskaksi hetkeksi jolloin saa oikein luvan kanssa kurvailla mummon kanssa rullatuolilla? Tosiasiassa monet hoidettavat läheiset ovat lapsia ja työikäisiä ihmisiä.

Omaishoitoa tarvitseva tilanne voi tulla meistä kellä tahansa, missä elämän vaiheessa vain, vaikkapa onnettomuuden tai sairauden johdosta. Suhde kehittyy yleensä pitkällä aikavälillä ja vaatii paljon niin hoidettavalta kuin hoitajalta. Ei pidä unohtaa myöskään etäisomaishoitajia jotka tulevat joka viikonloppu hoitamaan läheisiään, kunhan vain pääsevät päivätyöstään irtautumaan. Tai hoitavat paljon asioita puhelimella. Tuollainen hoitosuhde on erittäin raskasta niin taloudellisesti kuin henkisesti, eikä sille ole saatu vielä virallista määritelmää.

Lähtisitkö sinä vaativiin osa-aikatöihin 300 eurolla kuussa tai 24/7 hoitosuhteeseen noin 600 euron korvauksella ja vapaatahan on peräti 3 vuorokautta kuukaudessa? Jos tällaiset työehdot olisivat muilla aloilla, se olisi orjatyötä! Kunnille ja kaupungeille tämä on varsin edullinen sopimus eikä tarvitse rakentaa uusia palvelutaloja eikä ohjata vähäisiä sosiaalipalveluita näille hoidettaville, mutta kuka huolehtii näistä hoitajista? Yleensä nämä hoitajat ovat joko työelämässä mukana tai jo pitkän päivätyön tehneitä ihmisiä jotka ovat jo ansaitulla eläkkeellä. He käyttävät kaiken vapaa-aikansa tällaiseen ylimääräiseen työhön josta on palkkana vain lähimmäisen rakkaus. Kyllä valtionkin pitäisi puuttua näihin epäkohtiin eikä pelkästään kunnan.

Kauhein tilanne tulee silloin, kun omaishoitaja sairastuu itse pikkuhiljaa valtavan työtaakan alla ja joudutaan päättämään omaishoitosuhde. Siinä tapauksessa tulee kunnalle kaksi hoidettavaa kerralla. Tällä konstilla ei ainakaan saada säästöjä aikaiseksi! Tähän voisi olla ratkaisuna hoitajien riittävät vapaat ja tukitoimet. Nämä hoitajasankarit eivät tee itsestään numeroa. Olkoon tämä kirjoitukseni kiitokseksi ja kumarrukseksi näille arjen sankareille jotka jaksavat hoitaa läheistään 24/7!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000