Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Omaishoito ja omaishoitajat

Tämä viikko on Valtakunnallinen Omaishoitajien viikko 22 – 29.11.2020.

Omaishoitajat tekevät läheistensä hyväksi arvokasta työtä. Toivoisin että omaishoitajia tulevaisuuden Suomessa arvostettaisiin enemmän ja heitä kohdellaan asuinpaikasta riippumatta tasavertaisesti. Omaishoitaja voi olla hoidettavalleen ainoa läheinen ihminen. Omaishoitajan jaksamisen vuoksi myös omaishoitajan lakisääteisten vapaiden pitämismahdollisuutta tulee kehittää ja organisoida ”lomittajia”, tilapäishoitajia tarvittaessa myös kotiin.

On erittäin hyvä asia että omaishoitoa valvotaan paikallisesti mutta tulevaisuuden johtoajatuksena on saada koko omaishoidon laajaa skaalaa valvova elin valtakunnan tasolle. Omaishoitajat ovat kilttiä ja kuuliaista kansaa. Monet ovat omaishoitajia eivätkä saa tekemästään työstä rahapalkkaa. Osa ei hae rahallista tukea sen vuoksi ettei kehtaa, omaishoidolla on sitkeässä leima ”rakkauden- ja laupeuden” työstä jota ei tehdä rahasta. Omaishoitajankin täytyy jollain elää. Raha pyörittää elämää. Osa ”epävirallisista” omaishoitajista hoitaa läheistään 24/7 eikä saa omaishoidonsopimusta tai omaishoidontukea sitovasta tilanteesta huolimatta. Osa epävirallisista omaishoitajista ei halua orjuuttaa itseään byrokratian rattaisiin.

Etäältä perussuomalaisia seuraava ystäväni muistutti minua siitä kuinka Timo Soini lupasi valtakaudellaan että omaishoidontuki tulee tasapuolistumaan ja siirtymään Kela-organisaatioon. Mene ja tiedä oliko Soini enemmän ennustaja vai peluri? Omaishoidontuki on edelleen kuin tuulen huuhtoma asia ja onko järkevää haaveilla Kelan kohtelevan asiakkaitaan paremmin kun samaan aikaan Kelassa suunnitellaan vaikeavammaisten kuntoutusten alasajoa, lopetusta!

Toivottavasti huomispäivän Suomessa omaishoitaja ei maksa pienestä tuesta veroja eikä omaishoidon lakisääteisten vapaapäivien pitämisajalta omavastuuosuutta. Koronavirustauti muutti maailmaa ja teki rajoituksista uuden normaalin. Kelan virtuaalipikkujouluihin pistettävät 120 000€ olisi voinut jakaa omaishoitajille joululahjarahana. Sopimus omaishoitajia on Suomessa yli 350 000 joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Pienikin kolehti olisi ollut suuntaa näyttävä ele.

Ps. Omaishoidon pitämättömät vapaapäivät voisi maksaa loppuvuodesta ilman lomaa jääneille omaishoitajille koronatukena.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Anukin. Sinulla on: Isämme kaltainen Sydän, ajattelu,-julkituonti; Rakkaus; lähimmäisiäsi kohtaan. Noin pitäisi meidän; valtiovaltana toimia ja tehdä. Meidän suomalaisten Jeesuksena Kristuksena; on joulupukki. Se, kun meillä muuttuu oikeaksi henkilöksi; silloin korjaantuvat myöskin; Omaishoidon; kaikki asiat. Perkele ja hänen enkelinsä ovat vielä; ikävällä, ja väsyttävällä tavalla: päällepäsmäreitä; liian monessa asiassa. Herra meitä kansana; Armahtakoon! Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Omishoitajia tulisi olla ainakin riittävästi , jokalähtöön !!? Sijaisiksi , tuuraajiksi , lomatuuraajiksi , jne !! Kyllä ne on niin , kansantaloudellisesti , edullisia !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Omaishoitajat ovat takuulla hyväksikäytetyin joukko, tässä HYVINVOINTIYHTEISKUNNAKSI nimetyssä koalitiossa. Tyytyvät nöyrinä osaansa.
Toisin on tänne haalautuneiden nuorten miesten osalta. He eivät pyydä, he vaativat.
Pitäkää Persut Omaishoitajien asiaa esillä. Tuntuu että Nykyhallitusta kiinnostavat aivan muut asiat. Esimerkiksi matkanjärjestäjän roolit Lähi-Idästä tänne tuotaville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Omaishoitajien ei pitäisi jäädä ilman lomapäiviä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000