Viime aikoina uutisiin on noussut hyvä huono esimerkki historian tuntemuksesta (tarkoitushakuisesta unohtamisesta) politiikassa. Aina kaikessa viisain (omasta mielestä) Vihreät arvostelivat (pesivät käsiään) kaivoslain säätämisestä vuonna 2010. Historia on syytä muistaa niin politiikassa kuin muutenkin. Tänä päivänä politiikan historiasta, saati sen kulusta keskustellaan liian vähän.

Hyvän aikalaisanalyysin kaivoslain säätämisestä kirjoitti kansanedustaja Kankaanniemi blogissaan. Asia on painavaa siksikin, että hän istui lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä vuonna 2010 talousvaliokunnassa. Kannattaa lukea, koska se ei perustu vihreiden tunnereagointiin asialle, vaan parlamentaarikon oikeaan kokemukseen eduskunnan asianosaisen valiokunnan työssä. Miksi vihreät eivät tuo tätä esille vaan hataria heittoja? Linkki kirjoitukseen löytyy tästä: http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266543-muisteloita-kaivoslain-kasittelysta

Otsikoissa on hämmentänyt Ville Niinistön muistinmenetys tai sitten halu kirjoittaa historia uudelleen, selittää musta valkoiseksi. Ihmeen vähälle on kuitenkin jäänyt keskeisessä virkamiesvalmistelussa olleen lainsäätäjän siirtyminen Kaivannaisteollisuuden johtoon heti lain voimaantulon jälkeen – ilman karenssia. Miten Ville Niinistö ja Vihreät selittävät tämä nyt? Kun eivät vastustaneet tai arvostelleet silloinkaan.

Vihreiden otteet Greenpeacen käsikassarana ei ole salaisuus. Vihreiden kansanedustaja Emma Karin tuttavuus Greenpeacen Suomen pääsihteerin Laakson kanssa tiedetään. Vihreät olivat näköjään eniten huolissaan koneellisesta kullankaivuusta Lapissa, kun kaivoslakia säädettiin. Minä olen huolissani siitä, että Vihreät pyörittävät puolta Lappia oikeusasteineen Helsingistä käsin. Kuinka kauan Vihreät oikein saavat valehdella valtion piikkiin?