Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Valtion rahaa vain lakien mukaan toimiville yhdistyksille

Keskusteluun nousevat aika-ajoin yhteiskunnan erilaisille yhdistyksille maksamat tuet. Tämä on oikein ja aiheellista, sillä melkoinen joukko ihmisiä saa jopa täysaikaisen palkkansa näistä tuista. On lupa kysyä, mitä yhteiskunta saa vastineeksi näin suurille rahallisille panostuksille – tilanteessa, jossa valtion talous on vuosittain miljardeja pakkasella.

Järjestelmässä on paljon korjattavaa ja ainakin omasta mielestäni paljon tukia joille löytyisi parempaakin käyttöä. Kuitenkin eräs kynnys ylitettiin, kun osoittautui että satoja tuhansia euroja yhteiskunnan rahaa oli maksettu tukena Suomen islamilainen neuvosto ry:lle, joka oli tukea saadessaan itse ilmoittanut harjoittavansa islamilaiseen lakiin liittyvien asioiden hoitamista siihen tarkoitetun lautakunnan voimin (uutinen).

Tämän ikävän yksittäistapauksen tuottaman runsaan palautteen innoittamana laadin seuraavan kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi;

—–

Kirjallinen kysymys valtiontukea saavien yhdistysten laillisuusvalvonnasta

Eduskunnan puhemiehelle

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö oli maksanut satojentuhansien eurojen suuruiset tukirahat Suomen islamilainen neuvosto ry:lle vuosina 2007—2014.

Tukea saanut yhdistys oli itse vuosikertomuksessaan ilmoittanut, että sen toimintaan kuuluu islamilaiseen lakiin liittyvien asioiden hoitamiseen tarkoitettu lautakunta. Yhdistys sai vuosien ajan tukea huolimatta siitä, että se oli harjoittanut Suomen lain ohi menevää päätös- ja lausuntotoimintaa avioliittoasioissa.

Yhdistyslaki määrittelee, että yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen. Maassamme voi olla vain yksi lainsäädäntö, ja sen ulkopuolinen toiminta ei voi olla ainakaan hyvien tapojen mukaista. Nyt paljastui yksittäinen väärinkäytös, mutta ilman selvitystä ilmiön laajuudesta ei voida sulkea pois mahdollisuutta muista vastaavista tapauksista.

Tämän suuruusluokan tukivaroin on mahdollista harjoittaa laajaa toimintaa ja palkata vakituisia työntekijöitä. Erityisesti tiukassa taloudellisessa tilanteessa yleinen oikeustaju edellyttää, että ministeriöllä on varmuus siitä, millaista toimintaa yhteiskunnan varoin harjoitetaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä tehdään nyt ja aiotaan jatkossa tehdä sen varmistamiseksi, että erityisesti merkittävää valtiontukea saavat yhdistykset noudattavat toiminnassaan Suomen lakia sekä täällä hyväksyttäviksi koettuja tapoja ja jos tässä havaitaan poikkeamia, aikooko ministeriö lopettaa ensi tilassa kyseisten yhdistysten tukemisen?

Helsingissä 27.4.2017

Jani Mäkelä / ps

—–

Tapauksen noustessa otsikoihin ja päättäessäni tämän kysymyksen laatia, ei vielä ollut varmuudella tiedossa että puolueeni perussuomalaiset tulisi saamaan kulttuuriministerin salkun. Nyt kuitenkin kun näin on tapahtumassa, koen että nimitys osui tämän huolestuttavan ilmiön osalta kohdalleen. Odotan uudelta puolueemme ministeriltä tiukkoja toimia omaan toimialaansa liittyvien valtiontukien perkaamiseksi.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Minäkin odotan paljon, ensinnäkin kaikilta tyhjänpäväisiltä yhdistyksiltä valtiontuet pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Tyytyväinen
#2

Ne tuki hommat tulisi, tutkia aivan perusteellisesti , eu-maatalous ym.tukijamyöten! Jakaa tasaisemmin, niin että myös pienemmät yrittäjät saisivat tukea. Olisi suuri työllistävä vaikutus! Vuosien saatossa on ilmeisesti myönnetty turhiakin tukimuotoja?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#3

Kaikki yritystuet pois niiltä yhtiöiltä jotka maksavat osinkoja, on vain suora tulonsiirto veronmaksajilta omistajille, jotka eivät edes ole kaikki suomesta.
Vievät työpaikat muualle pois suomesta tai potkivat ihmisiä kortistoon.
Mihin noita tukia muka tarvitaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000