Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Kansanedustaja kaupunginvaltuustossa

Kuntavaalien alla on kysytty, miten kansanedustaja voi olla samaan aikaan valtuustossa ja hoitaa molemmat tehtävänsä kunnialla. Vastaan tähän omasta näkökulmastani.

Tulin valituksi eduskuntaan vaaleissa 2015 ja tartuin toimeen valiokunnissa ja täysistunnoissa. Tuolloin olin Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Oli täysin selvää, että kunnalliset luottamustoimet hoidetaan kuten ennenkin. Tehtäviini työelämässäkin kuului vastuuta, ylitöitä ja matkustamista — tilanteessa ei ollut mitään uutta.

Kävi pian selväksi, että tehtävät tukevat toinen toisiaan. Kuntapäättäjänä ollessa kansanedustajakin pysyy parhaiten ajan tasalla siitä, mitä kunnissa tapahtuu ja miten valtakunnan politiikan päätökset käytännössä kunnissa vaikuttavat. Toisaalta eduskunnassa saatu tieto ja kontaktit ovat arvokkaita kotikaupungin asioita edistäessä.

Edellisellä hallituskaudella soimasin valtuustopuheessani hallitusta viiden miljoonan lisälaskun aiheuttamisesta Lappeenrannalle vuodessa valtionosuuksien leikkauksilla. Hallituspuolueiden edustajat valtuustossa olivat hiljaa, koska tiesivät puhutun todeksi. Se merkitsi maksujen nostoa ja leikkauksia peruspalveluihin.

Perussuomalaisten hallitusvastuun aikana tällaisia puheita ei ole tarvinnut kuunnella. Hallitus ei ole kurjistanut kuntataloutta, vaan tukenut sen vahvistumista. Normien purku keventää kuntien velvoitteita. Työllisyys on lisääntynyt ja tulee paranemaan jatkossakin. Näin on hyvä, koska verotulot ratkaisevat lopulta kaupungin talouden.

Kuntavaaleissa äänestäjät punnitsevat niin ehdokkaiden kuin puolueidenkin teot kotikaupunkia kohtaan. Mikäli saan kaupunkilaisten luottamuksen valtuustoon, hoidan parhaan kykyni mukaan ja tunnollisesti tehtävät myös jatkossa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Tiedä sit. Jarppakin sinne on menossa. Sairaslomalla uupumuksen takia, kaupunginvaltuustossa oleminen varmaan helpottaakin uupumusta. Turha sitä on Jarpan mussuttaa uupumusta, sillä ittehän itelleen näitä luottamus toimia haalii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Samat naamat monissa luottamus tehtävissä Veikkaan että puhti ei riitä perehtyä kaikkiin toimiin100% Mutta eihän se lie tarkoituskaan.Ainakin kun näitä päätöksiä seuraa Niin aina joku jyrää jonkun Nämä valtuuston ihmiset pitäisi olla politiikan ulkoa Ja pelkästään realielämästä perillä Mutta puhtaat taustat Nyt kun näyttää kaikenmaailman murhamiehet kelpaavan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000