Perussuomalaiset

Janette Salminen

Oikeus happeen ja hymyyn

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko twiittasi 12.1.2022: ”Miksi lasten pitää käyttää koulussa kasvomaskeja jopa liikuntatunnilla? Miksi lapsia on kielletty puhumasta ruokalassa? Miksi lapsia syyllistetään jos ei ota piikkiä? Miksi lasten iltapäiväkerhot pidetään ulkona? Ei käy! Meidän lapsia ette enää alista

@KristaKiuru

#koronahysteria ”

Pirkanmaan koronanyrkki linjasi 11.1.2022, että kirurgista kasvomaskia suositellaan koulujen sisätiloissa ja koulukuljetuksissa peruskoulujen oppilaille 1. luokasta lähtien sekä edelleen toisen asteen oppilaille. Kuluneen kahden vuoden aikana olemme nähneet sekä kotimaista että kansainvälistä tutkimustietoa ja asiantuntijalausuntoja koskien maskien hyötyjä ja haittoja. Esimerkki maskien toimimattomuudesta nähtiin Keuruun kaupunginvaltuuston seminaarissa, jossa tartuntoja syntyi turvatoimista huolimatta toistakymmentä.

 

Viime vuoden huhtikuussa lasten infektiotautien ylilääkäri Harri Saxén totesi pitävänsä alakouluikäisten maskisuositusta tarpeettomana ja haitallisena. Saxenin ohella useat muut Uuden lastensairaalan lääkärit ilmaisivat huolensa mm. lasten keskinäisestä kanssakäymisestä ja kehityksestä. Hämeenlinnan neuvola- ja kouluterveydenhuollon vastuulääkäri Anu Mähönen kertoo tuoreessa Lääkärilehdessä huolestuttavan havainnon neuvolamaailmasta: ”– Vuorovaikutus lasten kanssa on huomattavasti vaikeampaa maski päällä. Nelikuiset vauvat olivat aiemmin helmi tässä työssä, kun ne aina hymyilivät, mutta eivätpä enää kaikki hymyilekään. Selvästi enemmän on lapsia ja vauvoja, jotka ujostelevat ja vierastavat.” Omien vanhempien, sisarusten ja ylipäänsä muidenkin ihmisten kasvojen merkitys on pienen lapsen psyykkisessä ja sosiaalisessa kehityksessä kiistaton. Kasvot ilmeineen ovat osa inhimillistä ihmisyyttämme ja yhteyttä toinen toisiimme.

 

Kentältä kuuluu kokemuksia. Nelosluokkalainen tuskailee, kun ei enää näe open hymyä – se kun on niin kaunis. Ei tahtoisi pitää maskia, mutta sosiaalisen paineen alla tekee niin. Toinen murkkuikäinen on tyytyväinen, kun voi piilottaa ”ruman” naamansa maskin taakse. Oikeasti hyvin kaunis tyttö. Maskin käyttö aiheuttaa joillekin päänsärkyä, keskittymiskyvyttömyyttä, väsymystä. Joitakin yläastelaisia ahdistaa, kun koulun henkilökunta patistaa toistuvasti maskin käyttöön, vaikka se on vapaaehtoista ja ilmanvaihtokin luokissa huono. Kolmen lapsen äiti Leena Outa-Alhonen kertoo näkemyksistään ja pienten koululaisten ahdistuksesta sekä peloista täällä.

 

Patistaminen voi edetä ahdistavaksi painostamiseksi. Siten emme voi aikuisina lapsia ja nuoriamme kohtaan toimia, vaikka mahdolliset virustartunnat pelottaisivat miten paljon. Nuoremman sukupolven tehtävä ei ole suojella aikuisia vaan aikuisten heitä. Myös psyykkisen kehityksen osalta. Pelon, syyllistämisen ja ahdistuksen sijaan tulee kylvää turvallisuutta ja luottamusta, että tästäkin selvitään. Hymy voi pelastaa päivän, se ei maksa mitään ja se tarttuu – positiivisella tavalla!

 

Charles Chaplinin Smile-kappaleen sanoin:

”Smile

tho’

your heart is aching,

Smile

Even though it’s breaking,

When there are clouds in the sky- You’ll get by,

If you

Smile through your fear and sorrow,

Smile and maybe tomorrow

You’ll see the sun come shining through- For you.

Light up your face with gladness,

Hide ev’ry trace of sadness,

Altho’ a tear may be ever so near,

That’s the time you must keep on trying,

Smile- What’s the use of crying,

You’ll find that life is still worthwhile,

If you just smile.”

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS JANETTEKIN. ISÄMME ANTOI MEILLE TAPAHTUA, TÄMÄN HULLUUDEN, KUN, TUO PERKELEHENKIVALTA: ALKOI, VÄHÄN, KUIN SUOMEN HALLITUSKIN PYRKIMÄÄN SAIRASTUTTUAAN:MAAILMANVALTIAAKSI:TÄHÄN MINUN PAIKALLENI: SANOO MEILLE MEIDÄN ❤️ ❤️ ❤️ ISÄMME ☮️ TAIVAASTA. KANNATTAA POLVIRUKOILLA AAMUISIN JEESUSTA KRISTUSTA: HÄN ANTAA KIVAA PALAUTETTA, JOKA ON ❤️ TAIVAASTA EI MAASTA. JEESUS KRISTUS: ON ❤️ MYÖSKIN KORONALÄÄKE, SITÄ KAIPAAVILLE, JA SAMALLA, VOI HÄNENKANSSAAN SOPIA, SIITÄ TAIVAASEENMENOSTA, KUN SENAIKA TULEE. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS JANETTEKIN. LISÄTÄÄN VIELÄ TUOHON OIKEUTEEMME: VIELÄ YKSI: ENSISIAISEN IHMISEN NIMI JOHON MEILLÄ ON ❤️ TAIVAANISÄN ANTAMA LUOVUTTAMATON OIKEUS, JA HÄN ON ❤️ JEESUS KRISTUS. SITÄ SYNTYMÄOIKEUTTA, EI KUKAAN SAA MEILTÄ VIEDÄ POIS. NYTHÄN, PERKELEHENKIVALTA, ON ❤️ SITÄ KOKOAIKA YRITTÄMÄSSÄ POISVIEDÄ: ”KORONAKEKSINNÖLLÄÄN”. EI RAKKAAT; ÄLKÄÄMME RAKKAAT ANTAKO SITÄ POIS MISTÄÄN HINNASTA; KOSKA HÄNENKANSSAAN, ME MENEMME KUOLTUAMME: IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN ❤️ , JA NÄEMME MYÖSKIN: RAKKAAT OMAISEMMEKIN TAIVAAN 👼 ❤️ KODISSA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Niin Janette on , suuri merkitys kasvojenilmeillä , myös lapsiin !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#4

Ännestämään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nämä lapsiinkin kohdistuvat koronarajoitukset soveltuvat aika hyvin YGL ja WEF perustaja Klaus Schwabin Covid19 the great reset ideologiaan jota Sanna Marin hänen oppityttönään innokkaasti ajaa suomalaisille. Ovat vissiin tainneet hyödyntää tietoja myös alkuperäisestä Hitlerin mein kampf kirjasta jossa oli mainittu keinoja hallita ja alistaa ihmisiä. Toisesta maailman sodan keskitysleireiltä tutkittuja keinoja kuinka pitkään ihmisen psyyke kestää kunnes hajoaa totaalisesti ja miten ihmisten psyykettä voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti uudelleen muokata. Näihin keinoihin kuuluvat esimerkiksi pelko ja trauma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Oot hullu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Opettele sinä ottamaan asioista selvää. Sanna Marin todellakin on Klaus Schwabin oppityttö.
https://yle.fi/uutiset/3-11902107

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vielä tämä. YGL ja WEF ovat Schwabin perustamia.
https://www.younggloballeaders.org/community?utf8=%E2%9C%93&q=Sanna+Marin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tämä vielä kolmanneksi todisteeksi.
https://www.weforum.org/agenda/authors/sanna-marin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000