Perussuomalaiset

Janette Salminen

Kyllä isä osaa - vaikka synnyttää?

Perussuomalaisten tuoreessa vaalimainosvideossa Riikka Purra nostaa esille hämmennystä herättäneen väitteen ”Mies voi synnyttää”. Video on tuottanut paitsi tykkäyksiä, myös mielenpahoitusta ja arvostelua syrjinnästä sekä transfobiasta, jota ”etuoikeutetut cis-ihmiset” harjoittavat.

Suomessa uutisoitiin ensimmäisestä isän suorittamasta synnytyksestä huhtikuussa 2018. Kyseessä oli transmies eli syntyjään biologisesti nainen, joka saattoi sukupuolenkorjausprosessinsa päätökseen vasta vauvansa synnytettyään. Aiemminhan se ei olisi ollut mahdollistakaan, koska raskaus edellyttää kohdun. Sukupuolenvaihdosprosessi tekee ihmisestä steriilin.

Onko siis olemassa muuta pohjaa väitteelle, että mieskin voi synnyttää? Meille on perinteisesti opetettu, että naisen kromosomisto on XX ja miehen XY. Näistä on joitakin poikkeamia olemassa, kuten esimerkiksi miehillä esiintyvä Klinefelterin oireyhtymä (XXY) ja naisilla esiintyvä Turnerin oireyhtymä (toisen X-kromosomin puuttuminen). Nämä henkilöt ovat usein lisääntymiskyvyttömiä.

Tanskalaisessa tutkimuksessa todettiin, että 1/15 000 henkilöstä, joilla on XY-kromosomisto, kehittyy geenimutaation vuoksi tytöksi. Suurin osa näistä ihmisistä ei kykene synnyttämään. Heille ei kehity munasarjoja, mutta kohtu kylläkin. Raskaus siis on periaatteessa mahdollinen luovutetuilla munasoluilla keinohedelmöittämällä. Raskaaksi tuleminen ilman keinohedelmöitysapuja ei ole XY-kromosomistolla varustetulle naiselle yleistä, muttei mahdotontakaan, kuten erään kroatialaisnaisen tapaus osoittaa.

Onko siis jatkossa selkeämpää todeta: ”Kohdullinen voi synnyttää”? Loukkaako tämä vielä jotakuta?

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Heiluvat heteron pallit Ok
#1

Jos mies pystyisi synnyttämään, olisi se tullut jo ilmi tuhansia vuosia sitten.

Pystyykö tämä ”synnyttäjä” siittämään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Eikös tällä takavuosien huippujuoksijalla Caster Semenya:lla ollut molemmat sukupuolielimet?Niin naisten kuin miestenkin?Vaikka hän kilpaili ainoastaan naisten sarjassa,ja oli täysin ylivoimainen siinä.Ja hänhän on ulkoiselta olemukseltaan kyllä enemmän miehen näköinen kuin naisen.En tiedä onko hänelle tehty jotain korjausleikkauksia.Mutta joitain ongelmia hänellä oli hormonitasonsa kanssa,ja hänet suljettiin välillä kisoista.Sittemmin on uudestaan kyllä kilpaillut naisten sarjassa huonommalla menestyksellä.Mutta vaikka nyt toinkin esille tämän Semenyan tapauksen,niin se ei tarkoita sitä että mieskin voi synnyttää.Vaan ehdoton luonnonlaki on,että mies ei voi synnyttää.Vaan nainen voi synnyttää,ja normaalissa heterosuhteessa mies toimii siittäjänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Jatkan vielä tuota edellistä kommenttiani.Testosteroni tasot hänellä ainakin ovat johtaneet kilpailukieltoihin.Sillä tuota mieshormonia hänellä on ollut liikaa elimistössään,naisten sarjoissa kilpailemiseksi.Mutta sittemmin hän on joutunut käyttämään jotain lääkitystä tuon testosteronin alentamiseksi.Ja näin saanut uudestaan kilpailuluvan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Faktaa
#7

Ainahan sitä välillä luonnossa sattuu virheellisiä painoksia. Mutta tuo urheilija ei kylläkään voi olla yhtä aikaa uros ja naaras. Sellainen on nisäkkäällä =ihminen mahdotonta.
Kyseessä on väkevästi hormonoitu yksilö. Miehellekin saadaan utareet ja äänen muutos hormonihoidoilla, mutta se ei tee uroksesta naarasta.

Tuo synnyttänyt ”mies” on kirurgin veitsellä aikaansaatu onneton tapaus. Toivottavasti ei tule katumaan päätöstään! Sukupuolielämän nautinnot, ne nautinnoista suurimmat ja halvimmat ilman apuvälineitä, ovat mennyttä talvea, koska hiuksen ohuita hermoja vauriootuu kirurgisessa operaatiossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jospa ihmisistä tulee vähitellen yksineuvoisia = jokainen voi synnyttää tuntee sitten olevansa millaista sukupuolta tahansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Surkuhupaisaa kuinka osa ihmisistä – oikeesti näköjään – uskoo, että ihminen on kaikkein korkein päättäjä luomakunnassa ja että biologiset totuudet voi muuttaa muuksi ihan vain päätöksellä. Mutta, tosiasiahan on, että ihminen on niin fysiikan kuin biologisten lainalaisuuksien alainen vaikka kuinka potkisi vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Tulisi muistaa , Luoja on meidä luonut !! Raamatussa on korkein tietoa , mitä ihmisille on annettu !! Uskotaanko sitä tai ei !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000