”Perussuomalaiset patistamassa toimittajia takaisin Kekkosen ruotuun”, provosoi Iltalehden toimittaja Ida Erämaa kirjoituksessaan sormeaan heristellen.

Jutussaan hän esittää kovia väitteitä siitä, että perussuomalaiset haluavat rajoittaa lehdistönvapautta ja, että he ovat erehtyneet sananvapauden sekä journalismin merkityksestä.

Lisäksi hän toteaa jutussaan, ettei puolueen profiloitumista äärioikeistolaiseksi voi enää kiistää.

Itselläni on hieman eri näkemys asiasta kuin Erämaalla, sillä olen sitä mieltä, että lehdistöä saa ja tulee kritisoida, kun tähän on aihetta. Pyrin avaamaan tässä kirjoituksessa, miksi näin ajattelen.

Erämaa perustelee viime viikkojen aikana mediassa nähtyä perussuomalaisten poliitikkojen ajojahtia lehdistönvapauden autonomisena legitiiminä, joka olisi saanut alkunsa vuonna 1981 julkaistusta Tamminiemen pesänjakajat -kirjasta. Wikipedian mukaan tässä kirjassa seitsemän toimittajaa kertoo ensimmäistä kertaa Suomessa poliitikkojen tekemisistä suoraan ja rehdisti, koska kansalla oli oikeus tietää.

Toimittajien kirjassa suomalaisia poliitikkoja kuvataan ”kovapintaisina”, ”säälimättöminä”, ”ylimielisinä”, ”kyynisinä” tai ”ketaleina”, kun taas vähemmän kierot olivat ”paperinmakuisia magnetofonipuhujia” ja ”harmaita mitättömyyksiä”. Lisäksi kirjassa kerrotaan paljastuksia Kekkosen heikkenevästä terveydentilasta sekä poliitikkojen arjesta, johon kerrottaan kuuluneen runsaasti juhlintaa, ulkomaanmatkoja ja alkoholinkäyttöä, sekä kotiryssäilmiötä.

Wikipedia mukaan kirjan arvellaan myötävaikuttaneen poliittisen journalismin ilmapiirin vapautumiseen mutta sen kerrotaan herättäneen myös suurta närkästystä poliitikkojen keskuudessa ja poliitikot arvostelivat sen sisältämän kielteisen informaation levittämistä. Lisäksi kirjan myös todettiin rikkoneeni lehdistön ja poliitikkojen välillä vallinneen luottamussuhteen, eivätkä poliitikot enää luottaneet tämän jälkeen toimittajiin kuten ennen.

Tästä näkökulmasta katsottuna voitanee todeta, ettei juuri mikään ei ole muuttunut, vaikka aikaa kirjan julkaisusta on kulunut yli 40-vuotta, vaan luottamuksen railo poliittiseen journalismiin ja sen objektiivisuuteen on kuluneiden viikkojen jäljiltä syventynyt entisestään. Ja sitten Erämaa vielä ihmettelee, miksei perussuomalaisten puoluesihteeri ole ollut toimittajia kohtaan ”kovin yhteistyökykyinen?” Toimittajalle voisi esittää vastakysymyksen, että ”mikähän tähän voisi olla syynä?”

Lehdistönvapaudesta, journalismista ja sananvapaudesta puhuttaessa lienee paras ensin hieman määritellä näitä, jotta puhumme varmasti samoista asioista, sillä jutussaan Erämaa sekoittaa nämä asiat hyvin monisanaisesti keskenään. Vaikuttaako em. toimintamalli muuten tutulta ja oletko mahdollisesti nähnyt vastaavaa mediassa viime viikkojen aikana?

Lehdistönvapaushan tarkoittaa yksinkertaisesti tiedotusvälineiden oikeutta julkaista ja levittää tietoa ja mielipiteitä ilman valtion sensuuria tai valtion ja esivallan painostusta. Suomi on demokraattinen sivistysvaltio, joten meillähän tämä on kunnossa, eikö vain?

No, journalismin tehtävänähän on yksinkertaisesti kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää ne sitten jonkun joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa lukijoille, kohteinaan esimerkiksi yhteiskunnallisesti tärkeät, ajankohtaiset ja kiinnostavat asiat sekä ihmiset. Tämäkin aika selkeää.

Ja sananvapaudesta puhuttaessa selvää lienee, että jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta. Tämänkin pitäisi mielestäni olla selvää meille kaikille, myös julkaisualan ammattilaisille, eikö totta?

Vai onko perussuomalaisten blogikirjoittajien ”hiljentämisyritys” tässä se, mitä itse asiassa oikeasti toivotte, koska vaikuttaa siltä, että toimittajan jutussa yritetään kovasti patistella bogikirjoittajia ruotuun siinä, ettei lehdistöä tule kritisoida, eikä ylilyöntejä ja virheellisesti esitettyjä asioita selvittää, kommentoida tai oikoa? Tältä päätelmältä ei voi välttyä.

Hyvä lehdistö. Kyllä olen samaa mieltä, että kansalla on oikeus tietää mutta myös muiden kuin vain ns. virallisen lehdistön mielipiteet, sillä viime viikkoina lehdistön yhdessä opposition kanssa operoima perussuomalaisten poliitikkojen ”taustojen” esiinkaiveluvimma ei valitettavasti ole näyttäytynyt meille taviksille pelkkänä ”rutiininomaisena tiedonvälityksenä”.

Ja ne sanat, joita olette viljelleet kuin ”tatteja sateella” – kuten äärioikeisto – tarkoittanevat oikeasti: ”perussuomalaisia pitää rajoittaa, koska emme hyväksy heidän arvomaailmaansa”?

Asian kirkastamiseksi tähän loppuun lainaan Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilää, joka on sitä mieltä, että perussuomalaisten luonnehtiminen äärioikeistoksi on ”sensaationhakuista, yliampuvaa ja poliittista loanheittoa”.