Perussuomalaiset

Jaana Vesterinen-Prähky

Italian EU-maataloustukien huijaus tuomittavaa

11 kommenttia

Italian radion Rai24:n mukaan niin kutsuttu Tortoricin mafia oli huijannut EU:lta maataloustukia noin 10 miljoonan euron edestä, kertoo uutistoimisto AFP.

Voidaan siis todeta, että jos joku EU-jäsenmaa haluaa vilpillisesti itselleen etuuksia, niin verokikkailun ja lobbamisen rinnalla EU:n tuet ovat siihen myös rahakkaita väyliä.

Jo vuonna 2012 IS uutisoi, että järjestäytynyt rikollisuus on Italiassa suurta myös elintarviketeollisuudessa ja maa menetti jo tuolloin vuosittain 60 miljardia, kun mafia myi muun muassa väärennettyä viiniä ja kinkkua maailmalle.

IS:n jutussa on siis ollut jo vuonna 2012 selvitys siitä, kuinka järjestäytynyt rikollisuus hallitsi Italiassa 12,5 miljardin euron suuruista maatalous- ja elintarvikeliiketoimintaa. Summa vastasi jo tuolloin 5,6 prosenttia kaikesta rikollisesta toiminnasta maassa.

Yllä mainittu selvitys oli Italian parlamentin tekemä ja tämä on ollut tiedossa jo vuonna 2012.

MTT:n raportti taas vuodelta 2011 kertoo, että euromääräisesti eniten maaseudun kehittämistukia maksettiin tuolloin (ja maksetaan edelleen) vanhoista jäsenmaista kärkikolmikolle: Saksa, Italia ja Espanja.

Kun näitä tosiasioita katsoo nyt, niin tavalliselle kaduntallaajalle on päivänselvää, ettei Italian tukihuijauksessa ole kyse mistään EU-tukihuijausten marginaali-ilmiöstä, vaan systemaattisesta epärehellisyydestä laittaa muut jäsenvaltiot ja veronmaksajat maksamaan oikeudetta EU-tukia rikollisille osapuolille.

Samaan aikaan vuonna 2011 IS on uutisoinut siitä, kuinka suomalainen viljelee velalla, mutta kreikkalainen ei. Jo tuolloin Suomen maatalouden velkaantumisaste on ollut selvästi Euroopan unionin keskiarvoa korkeammalla eli 28 prosenttia, kun EU:n keskiarvo on ollut 18 prosenttia.

Sama trendi on jatkunut ja vuonna 2015 Suomessa maatilojen keskimääräinen velka on vain kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2015 noin 39 000 eurosta lähes 75 000 euroon.

Mie­len­kiin­tois­ta on, et­tä maataloutemme (yrittäjien) velkaantuessa olemme samaan aikaan saaneet kuulla ko­koo­muslaisen Aalto-yliopiston professori Esko Niemen suusta, kuinka maataloustukea Suomessa tulisi leikata rajusti. ”Kannattavat tilat kyllä säilyvät ilman veronmaksajien tukiakin”, kuntavaaliehdokas (KOK) Esko Niemi paukautti ilmoille vuonna 2014.

Muiden maiden tukikikkailusta Niemi ei pukahda mitään.

Eikö EU:n virkamieskoneisto varmista, että tuet maksetaan legitiimisti?

Kun Italian EU-tukisuhmurointi on ollut tiedossa jo vuosia, niin miksi sen on annettu kanavoitu vuosikausi kestäväksi toiminnaksi ilman, ilman että EU:n virkamieskoneisto on puuttunut tähän?

Kun tilannetta tarkastelee nyt, tuntuu siltä, että koko EU:n koneiston mielestä Italian tyyppinen tukien huijaaminen on ollut niin itsestään selvää järjestelmässä, ja siksi Italian on annettu hakea ja sille on maksettu ”mihin kaikkeen se on ollut oikeutettu ja mitä kaikkia etuuksia se on voinut saada.”

Eihän tämän tyyppinen leväperäisyys muuten ole selitettävissä.

EU-tuet ovat pohjaton kassa ja koko EU-konsepti täynnä valuvikoja

On äärettömän pelottavaa, että EU:n jäsenmaat kuten Italia tuntuvat olettavan, että EU on pohjaton yleinen kassa, josta saa rahaa mihin vain. Vaikka rikollisen toiminnan pyörittämiseen.

Eikä Italia ole ainoa. Muistissamme on Itä-Eurooppaan syydetyt miljoonat EU- jätelaitostuet, jotka valuivat yhtä lailla rikollisiin käsiin.

Hälytyskellojen olisi pitänyt kilkattaa Brysselissä ja kovaa jo silloin, kun tukimiljoonien väärinkäytöksistä tuli tietoa vuosia sitten. Ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi olisi tullut jokaisen maan tehdä ehkäiseviä sekä läpinäkyviä toimenpiteitä.

Mitään ei ole kuitenkaan tehty ja välinpitämättömyydellään EU-lainsäätäjämme ovat mahdollistaneet nykymuodossaan tukien huijaustoiminnan, joten heidän jos jonkun – tulisi nyt vaatia rikollisella tavalla EU-tukia huijanneille jäsenmaille todella kovia sanktioita!

Lisäksi huijattujen tukirahojen takaisinperintä tai niiden takaisin saannin turvaamiseksi tulisi EU:ssa käynnistää välittömät toimenpiteet.

Tällä hetkellä Suomen maatalousministerinä toimii Keskustapuolueen Jari Leppä. Miten keskustalaiset tai sen maatalousministeri tulevat ottamaan kantaa Italian tukihuijaukseen jää vain nähtäväksi?

Perussuomalaiset vaativat EU:n lobbaukselle ja veronkierrolle kuria tuoreessa EU-ohjelmassaan

PS:n EU-ohjelman mukaan Suomen tulisi edistää avoimuutta osana EU-politiikkaansa.

Bryssel kuhisee lobbareita ja ongelmaksi tässä on muodostunut se, että toiminta ei miltään osin täytä avoimuuden periaatteita eikä tavallinen kansalainen tiedä, kuka mitäkin asiaa ajaa ja kenen nimissä.

EU:ssa on pitkään ollut vireillä uusi läpinäkyvyysrekisteri (lobbausrekisteri), joka asettaisi tiettyjä reunaehtoja lobbaukselle parlamentissa, neuvostossa ja komissiossa.

Tietyt EU-maat ovat kuitenkin pyrkineet vaikeuttamaan lobbausrekisterin käsittelyä neuvostossa, ja myös parlamentin neuvottelijat ovat tiettävästi lieventäneet kantaansa. Kyse ei ole tässä tapauksessa uusien hallinnollisten kulujen pelosta, vaan poliittisesta tahdosta olla saamatta rekisteriä aikaiseksi.

Merkittävää lobbausta harjoittavat toimijat eivät halua nimiään julkisuuteen lobattuaan esimerkiksi europarlamentaarikkoja. Lobbauksen määritelmän tulee koskea kaikkia eturyhmätapaamisia riippumatta siitä, onko ne järjestetty Euroopan parlamentin tiloissa vai ei.

Erityisen tärkeää olisi, että toimiessaan esittelijöinä, varjoesittelijöinä, valiokunnan puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana ja käsiteltäessä lainsäädäntöä (direktiivi tai EU-asetus) mepit olisivat velvoitettuja tapaamaan vain läpinäkyvyysrekisteriin rekisteröityneitä tahoja ja julkistamaan tapaamisensa. Parlamentilla olisi jo nyt tekninen valmius julkistaa nämä tapaamiset jokaisen mepin profiilissa EU-verkkosivuilla.

Suomen on myös vaikutettava siihen, että jäsenmaiden EU-edustustot velvoitettaisiin julkistamaan tapaamisensa. Lisäksi tilaisuuksien isännöinti parlamentissa tulisi sallia vain sellaisille tahoille, jotka ovat rekisteröityneet läpinäkyvyysrekisteriin. LuxLeaks, Panaman paperit ja muut tietovuodot ovat osoittaneet, miten suuret taloudelliset toimijat pyrkivät kiertämään veroja.

Suomen on vaadittava, että jäsenmaiden tiedonvaihtoa veroasioissa lisätään ensisijaisesti hallitusten välisin sopimuksin. Malta, Portugalin Madeira sekä Luxemburg ovat erityisesti esimerkkejä alueista, joiden kautta on mahdollista erilaisin ”veroteknisin järjestelyin” kiertää veroja. Yritystoiminnalla on oltava myös yhteiskunnallinen vastuu.

Suomalaisen pienyrittäjän tai palkansaajan (tai maanviljelijän) on vaikea ymmärtää, miksi aggressiivisen verosuunnittelun (tukihuijausten) annetaan rehottaa ja rapauttaa niin yhteiskunnan, kuin EU:n rakenteita, kun hän itse maksaa veronsa (ja hakee tukensa) tunnollisesti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Missä EU, siellä ongelma! Juuri tuo eri maiden harjoittama härski ”puliveivaus” ärsyttää eniten. Varsinkin kun satutaan olemaan nettomaksajia.
Lapsellisen rehelliset suomalaiset, EU:n mittakaavassa, eivät takuulla tajua, mitä peliä jotkut maat pitävät tukiensa maksimoimiseksi.
Entiset Neuvostoliiton alusmailla tämä lypsäminen on kehitetty huippuunsa ja sitten tulee Välimeren kulttuurit. EU:ssa ei ole mennyt perille ja tuskin meneekään, vanha Stalinin viisaus: Luottamus hyvä, tiukka valvonta paras. Tuskin sitä kaikki haluavatkaan. Tyhmiä saa höynäyttää!
Brittien, yksien nettomaksajien lähtiessä, ryhdytään meitäkin kohta psyykkaamaan, ”kuinka pieni lisämaksu siitä aiheutukaan”. ”Vain kahvikupillisen hinta tai muu vastaava, yhtä asukasta kohti”.
Sitä ei kukaan ”osaa” laskea paljonko se tekee vaikka vientiteollisuudessa työskentelevää kohti? Sieltähän ne rahat viime kädessä tulevat.
Seuratkaa vaan ”kehitystä”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Lyhyesti , virsi kaunis !? Rehellisyys maanperii , mutta Rosvot vie Rahat !?! Eikö niin ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

> systemaattisesta epärehellisyydestä
> laittaa muut jäsenvaltiot ja veronmaksajat
> maksamaan oikeudetta EU-tukia rikollisille
> osapuolille

Huijareiden toiminta on Italian kansallisen edun mukaista. Jokainen ulkomailta Italiaan varastettu Euro on puhdasta voittoa Italian kansantaloudelle. – Myös EU on ulkomaa kansantalouden näkökulmasta katsottuna.

Samanlaista “yhteisten varojen” hyväksikäyttämistä on myös rahan ottaminen lainaksi EU:n keskuspankilta; yhteisiähän nuokin rahat ovat. Kuka enemmän ottaa, myös enemmän voittaa.

Ei siinä kurin vaatiminen tai uusien pykälien kirjoitteleminen auta, kun itse kirjoittajat ovat pahimpien rosvojen edusmiehiä. Tämä nyt vaan on EU:n rakenteellinen ominaisuus. Ei sille mitään voi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Cartman
Vihainen
#3

Ero meillä virkamies tarkistaa ja käyttäytyy kuin olisi kyse hänen omista rahoistaan ja on meitä vastaan,etelässä virkamies yksi ”meistä”ilmoittaa ajoissa milloin tulee käymään niin keritään siirtäää naapurinkin lampaat meille laskennan ajaksi, etelässä hyvä jätkä täällä natsi. Tavoite rahat pois kysehän on sosialismistä, rellestetään niinkauan kun muitten rahat riittää. Mitä mafiaan tulee uskon niiden huolehtivan paremmin omistaan kuin moni valtio

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Jaana ja Ystävät. Selvitit Hyvin; Mitenkä perkele ihmisten kautta toimii täällä maailmassa, kun ei ihmisten; ”sydänkunnossa” ole Totta; Jeesuksen Kristuksen Sana: ”Minä olen sisällisesti teissä, ettekö sitä huomaa?” Raamatun Sana pitäisi saada Elämän ohjeeksi ja asioiden hoitamisen; suunnannäyttäjäksi ja ihmiset uskomaan; että on viimeinen tuomion paikka olemassa. Sielunvihollisen palvelijaa; jukuripäätä on vaikea saada uskomaan; että on olemassa; ”viimeinen veräjä”, jota kukaan meistä; ei voi kiertää. Helvetistä löytää itsensä; ken ei turvaa Jeesukseen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei yllätä
#6

No mutta mihin muuhunkaan sosialistinen huijaukselle perustettu unioni kykenee, kuin kuppaamaan kansalaisten omaisuuden ja pyörittämään valtavaa korruptiota? Kaikki nämä viritelmät maailmanhistoriassa ovat toimineet samalla tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ei mitään uutta. Etelä-Euroopan maissa EU-tukien huijaus on maan tapa. Mitä enemmän ”ilmaista” rahaa on saatavilla, niin sitä enemmän niitä huijataan. Huijaus ei lopu muuten kuin lakkauttamalla EU:n kaikki maatalous- ja rakennerahat byrokraatteineen. Maataloustuet saa jokainen maa hoitaa omista budjeteistaan. EU:n on kehittämässä TAAS uuden 1000 miljardin ”ilmasto”rahaston huijareille ja byrokraateille. EU:n on palattava alkuperäiseksi itsenäisten valtioiden sisämarkkina- ja tulliliitoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Ei , Jaana tämä kissanhännän veto lopu , ennenkuin E U uuu lopullisesti hajoaa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Hyvä kirjoitus! Otin amk:ssa ylimääräisenä aineena EU-kurssin v.2008. Jo tuolloin opettajalla oli antaa esimerkkejä EU-rahoituksesta, jolla oli haettu rahaa laskettelurinteen perustamista varten oliko se nyt Tanskaan (tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan, jossa ei mitään edellytyksiä laskettelulle).

Opettaja sanoi, että kun rahoitusta hakee, siinä on kova työ, mutta sen jälkeen, kun rahoituksen on saanut, rahankäytön valvonta on hyvin heikkoa. Vasta, jos haet uudestaan samaan asiaan, joudut – ehkä – todentamaan, että raha tosiaan meni sinne minne pitkin…

Maataloustuissa EU-tukea ei voi saada ellei ensin saa kansallista tukea (siis Suomesta). EU-tuet suosivat isoja tilakokoja ja kovaa riskinottoa. Tuottajalle tämä merkitsee pahimmillaan raskaan velkataakan alle asettumista.

Kuitenkin Suomessa on perinteisesti ollut pieniä perhetiloja, mikä nähdäkseni on hyvä jo senkin vuoksi, että vältytään tautiepidemioilta, jotka merkitsevät tuhansien eläimien lopettamista kerralla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Itsenäisyys takas
#10

Suuri osa suomalaisista kun luulee että saamme unionista rahaa.
Turun moottoritien laidalla on kylttejä joissa lukee: Osin Euroopan Unionin rahoittama tie.
Hitto soikoon, ihan OMIA rahojamme olemme siihenkin projektiin saaneet.
Rahat vain maksamme EU:lle ja sitten komissio suuressa anteliaisuudessaan jakaa meille tukena omia rahojamme, maatalouteen, infraan ym.
Mutta eivät edes kaikkia, osa menee ties minne.
Kyllä on hölmön hommaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#11

Jonkun tiedon mukaan siellä Brysselissä pyörii 50 000 lobbaria kerjäämässä ja juonittelemassa.
Aivan taatusti myös lahjuksia annetaan.
Täysin mätä laitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000