Tiedätkö, että Suomessa on vanhemmilta kadonneita lapsia. Keitä he ovat, he ovat valtion vastuulla olevia sijaishuoltoon siirtyneitä lapsia, joilla ei ole lastensuojelun toimenpiteiden vuoksi enää yhteyttä lapsen perheeseen eli äitiin, isään, sisaruksiin tai sukulaisiin. Lastensuojelun toimenpiteisiin kuuluu YPR eli yhteydenpidonrajoituksien määrääminen lapsen vanhemmalle, kun lapsi on siirtynyt sijaishuoltoon. YPR:t ovat todella rajuja toimenpiteitä, tuolloin lapsi joutuu täysin eroon kodistaan, äidistään ja isästään, joiden kanssa hän on tottunut elämään. Usein lapsi ei edes ymmärrä, miksi tällaisia määräyksiä tehdään, hänelle tulee ajatus, että onko hän todellakin niin huono tai paha lapsi, ettei edes vanhemmat hänestä välitä. Lapsi syyllistää itseään ja se syyllisyys kasvaa pian myös vanhempaan, lapsi luulee, että vanhempi ajattelee hänestä vain pahaa ja siksi ei pidä yhteyttä, vaikka tämä ei olekaan totta, mutta lapsi ei tiedä sitä vaan luulee näin. Myös vanhemmat joutuvat suuriksi kärsijöiksi, he eivät saa pitää yhteyttä rakkaaseen lapseen, jonka he ovat maailmaan saattaneet, jota he ovat saaneet vuosia rakastaa ja pitää hyvänä ja saaneet hänestä huolehtia. Miksi näin sitten tehdään, lastensuojelu perustelee tätä sillä, että sijaishuollossa oleva lapsi kiintyisi paremmin laitoksen ohjaajiin tai sijaisperheen aikuisiin. Vanhempi kokee tämän niin, että hänet pyritään vieraannuttamaan lapsestaan. YPR voidaan määrittää vaikka kuinka pitkäksi ajaksi, jopa vuodeksi.

Kun lapsi joutuu lastensuojelun asiakkaaksi, niin missään tapauksessa YPR:ta ei tulisi laittaa ilman todella pätevää syytä. Lastensuojelun tehtävä pitäisi olla saada lapsen ja perheen asiat järjestykseen ja tarjota apua heille, jos he sitä tarvitsevat. Heti ensimmäisellä tapaamiskerralla pitäisi tehdä kartoitus, miksi perheestä on tehty lastensuojeluilmoitus tai miksi perheestä on tullut lastensuojelun asiakas. Mutta näin ei aina ole ja käytäntö on eri. Käytännössä aloitetaan hidas vieraannutus lapsen ja vanhempien välille ja aloituksena toimii YPR. Lapsen puhelinnumero vaihdetaan prepaidiksi, puhelinnumeroa ei anneta vanhemmille, jotta he eivät voisi soittaa lapselle. Vanhempi joutuu näin kommunikoimaan lapsen kanssa ohjaajien kautta eli tieto välittyy toisen kertoman mukaan lapselle, se mitä ohjaaja kertoo lapselle onkin sitten ohjaajan kontolla.

Lastensuojelun asiakkuudet vain lisääntyvät vuosi vuodelta. Syitä on monia, osa syy on, että lastensuojelulaitokset ovat yksityisten yritysten omistajia, heidän tarkoitushan on tehdä tuottoa niinkuin yritysten yleensä. Yksi kotoa pois sijoitettu/huostattu lapsi maksaa vuodessa veronmaksajille n. 100 000e. Mitä kaikkia tukia perhe saisikaan tällä rahamäärällä. Mitä sitten huostattu laitos lapsi saa tällä rahalla, hän saa asua laitoksen huoneessa niin kuin hän oli asunut kotonakin. Jos hän tarvitsee psyykkistä apua niin sitä hän ei välttämättä saa. Jos hän ei vaikka halua tätä vastaanottaa, yli 12-vuotiaalla on itsemääräämisoikeus ja jos hän toteaa, ettei hän tarvitse mitään apua, niin silloin hän ei sitä ota vastaan, vaikka hän kovasti sitä tarvitsisi. Usein psyykkistä apua ei yritetäkkään järjestää enää toistamiseen.

Lastensuojelulaitoksessa asuva yli 12v lapsi saa päättää myös kokonaisuudessaan omista menoistaan. Lapsi ei ole velvollinen kertomaan minne on menossa, ja mitä on tehnyt menojensa aikana. Usein varsinkin hatkoilla ollessa, lapsi tulee hyväksikäytetyksi, vaikka yösijaa tai rahaa vastaan. Moni nuori tyttö ei ymmärrä mitä hyväksikäyttö merkitsee hänen psyykkeellensä myöhemmin, kun hän kasvaa aikuiseksi. Sen merkitys ei välttämättä tule heti esille, tuolla hetkellä hän tekee niin kuin huvittaa, hän ei koe, että se olisi väärin, nuoren aivot eivät ole vielä kehittyneet tarpeeksi.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat monesti ammattitaidottomia kuuntelemaan vanhempia. He eivät missään nimessä halua olla väärässä, vaikka olisivatkin, niin eivät halua sitä myöntää. He eivät osaa sisäistää tietoa mitä vanhempi heille kertoo, jos jokin muu taho on kertonut heille alun perin muunlaisen tarinan varsinkin, jos se tarinan ketoja on ollut lapsi tai erotilanteessa toinen vanhemmista. Melkein kaikki sijaishuollossa olevat lapset voisi palauttaa vanhemmilleen avun turvin. Lastensuojelukulut vähenisivät, jos lastensuojelu toimisi niin kuin sen pitää. Miksi tällaista toimintaa vain laajennetaan ja siihen laitetaan lisää rahaa, eikö kukaan viranomainen kyseenalaista asiaa ja ota selvää miksi lapsia asuu pois kotoa. Kaikki Suomen lastensuojelun piirissä olevat lapset pitäisi käydä läpi ja kotiuttaa jokainen, joka ei tarvitse sijaishuoltoa, mutta näin ei tehdä ja ilmeisesti syynä on rahan tuotto yrityksille. Lapsia viedään jopa suoraan synnytyslaitoksista, ei edes anneta äidille mahdollisuutta hoitaa lastansa, vaikka päivittäisen avun turvin. Tai lapsi viedään kesken päiväkoti tai koulu päivän.

Onko kukaan miettinyt koskaan, kuinka kauhea trauma tämä on lapselle ja vanhemmille. Tätä voi ajatella lapsen näkökulmasta eli ole sinä se lasu-ilmoituksen lapsi: lähdet kouluun, äkisti kesken päivän saatkin tiedon, että vieraat ihmiset tulevat noutamaan sinut koulusta, syytä ei kerrota. Sinut viedään outoon rakennukseen ja outoon huoneeseen, ihmettelen mitä on tapahtunut, sinulle kerrotaan, että et pääse kuukauteen perheesi luokse, et saa myöskään soittaa kotiin, lasu tai ohjaajat kyllä ilmoittavat kotiin missä olet, näet äidin pikaisesti seuraavana päivänä. Koko päivän ja yön mietit miksi. Seuraavana aamuna sinut herätetään syömään, et halua syödä, ikävöit perhettäni, itket, mietit pääsi puhki, miksi et pääse kotiin. Odotat hetkeä, jolloin näet äidin. Näet häntä minuutin ja sitten hän lähtee, edelleen et tiedä miksi et pääse kotiin, pikkuhiljaa päivät vierivät, et käy enää koulussa, et pysty, käyt päivittäin lojumassa ostareille. Tutustut toisiin saman kaltaisiin, saat heiltä päihteitä. Parin viikon päästä päätät kokeilla chatti treffejä, tuletkin hyväksikäytetyksi, teet tekijästä rikosilmoituksen. Et juurikaan näe enää perheenjäseniäsi koska sosiaalityöntekijä on laittanut välillenne yhteydenpidonrajoituksen. Kuukausien päästä et enää jaksa kiinnostua perheestäsi, kun huomaat, kuinka paljon saat päättää omista tekemisistäsi, sinua ei rajoiteta, voit käyttää päihteitä ja koulussakaan ei tarvitse enää käydä, sosiaalityöntekijä sanoi niin. Koko elämä heittää kuperkeikkaa. Kuulet erilaisia asioita perheestäsi, uskot ne ja kuvittelen niitä myös itse. Et pysy mukana mikä on totta ja mikä tarinaa. Vuodet vierivät sisarukset ja vanhemmat eivät ole vuosiin pitäneet yhteyttä. Täytät 18v, muutat tukiasuntoon, mutta kärsit yksinäisyydestä, ikävöit kotiin, mutta et tiedä miten saat yhteyden. Et rohkene ottaa yhteyttä äitiin, koska mieleen tulee aina mitä kaikkea puuhasit nuorempana, teit asioita, joista et voi olla ylpeä. Et tiedä, että äitisi on etsinyt sinua vuosia, mutta koska tietosi ovat salatut äidilläsi ei ole ollut mitään mahdollisuutta löytää sinua. Äitisi on joka päivä pohtinut, miten sinulla menee, missä olet ja rukoillut yhteydenottoasi. Ajaudut syvemmälle itsetuhoisuuteen ja päihteiden käyttöön. Yhtenä päivänä tulee, se viimeinen päivä, olet tehnyt itsemurhan, tiedoissasi ei ole ketään yhteyshenkilöä, kaikki tietosi ovat turvakiellon alla. Äitisi etsii sinua edelleen.

Tämä kirjoitus on todellinen, näin voi käydä ihan normaalissa perheessä, missä mikään ei ollut pielessä, mutta lastensuojelu päätti toisin. Et saa lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä vastuuseen mistään. He voivat kirjoittaa tai päättää sinusta sellaisia asioita mitkä eivät ole totta, he voivat päättää vievätkö lapsesi ikuisesti kadoksiin sinulta, vaikka aihetta ei olisi. Lastensuojelussa on suuria ongelmia. Lastensuojelulakiin pitäisi tehdä radikaaleja muutoksia. Sosiaalityöntekijöille pitäisi saada rangaistuksia väärin tehdyistä päätöksistä, mitkä on todistettu vääriksi todistein. Nykyään on mahdoton saada todistetuksi hallinto-oikeudessa huostaanotto asioiden yhteydessä, koska todisteilla ei ole merkitystä, merkitys on vain sillä, mitä lastensuojelun lakimiehet kertovat. Vanhempien todistelut lakaistaan maton alle.