Presidentinvaalin ensimmäinen kierros toi esiin mielenkiintoisia asioita suomalaisen politiikan syvenevästä polarisoitumisesta. Pekka Haaviston äänet toiselle kierrokselle tulivat mitä ilmeisimmin koko vihervasemmiston kentästä, suurelta osin SDP:n kannattajien piiristä. Sitähän todistaa se, ettei heidän oma ehdokkaansa menestynyt ollenkaan vaaleissa. Jos vertaa SDP:n saamaa äänimäärää eduskuntavaaleissa, niin voittanee sanoa näiden vaalien olleen heille suoranainen romahdus.

On aivan ilmeistä, miten poliittinen kenttä on jakautunut hyvin merkittävästi puoluerajojen yli vihervasemmistoon ja heidän vastavoimiinsa. Tässä yhteydessä on vältettävä nimittämästä vihervasemmiston vastavoimia konservatiiveiksi, koska ns. oikeiston piirissä on hyvinkin liberaaleja piirejä, jotka eivät suinkaan jaa vihreän ideologian käsitystä liberalismista. Näistä hyvin suurena erona on käsitys sananvapauden merkityksestä demokratialle, jota vihervasemmisto on pyrkinyt eetoksessaan rajoittamaan. Oikeistolainen käsitys liberalismista perustuu valtion roolin vähentämiseen yksilön elämässä. Sitä vastoin ns. edistyksellisenä etujoukkona itseään pitävä vihreä eliitti ja vasemmiston kellokkaat, ovat aina olleet valtiouskovaisia. Autuus tulee aina keskuskomiteasta tai politbyroosta.

Tästä puoluekentän yli menevästä polarisoitumisesta on yhtenä erikoisena esimerkkinä jopa RKP:n eräiden edustajien siirtyminen vihervasemmiston ”arvovankkureihin” hallitusneuvottelujen aikana. Rasisteja etsittiin yhdessä vihervasemmiston kanssa suureen ääneen, vaikka todellinen rasismi kukkii parhaiten juuri sananvapauden rajoittajien omissa päissä. Ihmisten mielipiteiden rajoitukset ja puhutun kielen merkitysten sorvaaminen sopivaksi ideologiaan, on merkki rasistisesta mielenlaadusta. Se johtaa toteutuessaan totalitarismiin.

Politiikassa on tapahtunut jako kahteen. Vaikka valittavilla presidenttiehdokkailla ei näytä olevankaan paljon eroa esim. suhteessa globalisaatioon, EU:iin tai Natoon, niin heillä on kuitenkin periaatteellinen ero suhteessa niihin kansalaispiireihin, joiden arvomaailma on törmäyskurssilla. Haavisto voi voittaa Stubbin vain, jos perusuomalaiset jättävät kokonaan äänestämättä. En voi mitenkään uskoa, että esim. keskustan tai kristillisten perinteiset kannattajat olisivat valmiita äänestämään Haavistoa. Syyt siihen voi jokainen arvata itse. Uskoakseni perusuomalaiset ymmärtävät sen vaaran, mitä vihervasemmiston äänen lisääntyminen yhteiskunnassa merkitsisi. Sen takia perussuomalaisten on nieltävä pettymys Halla-ahon jäämisestä ulos loppukamppailusta ja äänestettävä hallitusyhteistyön puolesta sen edustamaa ehdokasta. Se toinen vaihtoehto, äänestämättä jättäminen, on rintamakarkuruutta. Se ei palvele niitä päämääriä joita hallituspuolueet edustavat.