Perussuomalaiset

Ismo Takala

Miksi nukun toisen kierroksen yli

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros päättyi siihen, ettei Jussin äänet riittäneet jatkoon.

Jäljelle jäi vain kaksi pahinta ehdokasta. Jos heitä vastassa olisi ollut Rehn, Aaltola tai jopa Urpilainen, olisin äänestänyt vastapuolta. Nyt ei vain pysty.

Aleksander Stubb on tuuliviiri, joka epäonnistui pahasti pääministerinä, ja pakeni hillotolpalle eurooppaan. Miksi oletetaan, että hän pärjäisi paremmin presidenttinä?

Stubbin meriitteihin kuuluu niin venäjän kaasuputkien ajaminen, venäläisen ydinvoiman vastustajien leimaaminen russofobisiksi, viisumivapauden ajaminen venäläisille, Krim oli hänen mielestään ”menetetty tapaus”.

Stubb aukoi diplomaattisesti naamaa USA silloiselle ja mahdollisesti tulevalle presidentille Ruotsin tilanteesta, poseeraten Venäjän ulkoministeri Lavrovin kanssa, jota kutsui ystäväksi vielä vuonna 2022. Kun Ukrainan sodan nykyinen vaihde alkoi vaihdeltiin tekstiviestejä.

Ei ihme, että mies vastusti liittymistä NATO vielä silloin kun Sanna Marin ja Sauli Niinistö kirjoittelivat sinne pääsyhakemuksia Sannukan bilehame hulmuten.

Kiinanpuheista nousi kansainvälinen kohu, siitä kuinka Stubb haluaa kansallisvaltioiden kuten Suomen loppuvan, ei.

Stubb on siis ollut aina historian väärällä puolella. Hänen suurin ongelma tuntuu olevan ennustamattomuus. Hän on tuuliviirimäisen arvaamaton, isänmaallinen kun sillä saa ääniä, mutta elitistinen asenne, jossa kansa ja kansan etu on uhrattavissa oman ja jonkun ylikansallisen asian, kuten EUn etujen edessä, tulee esille, kun vähän raaputtaa pintaa.

Silti hän sai eniten ääniä vaaleissa, mikä kertoo kuinka iso osa kansastamme on helposti vedätettävissä. Lähes 2 miljoonan mainosbudjetilla luotiin mielikuva menestyjästä, jonka pepsodenthymy ja rauhallinen puhetapa vetoaa eläkeläisiin ja kokoomuksen vaalikarjaan, kravattiköyhälistöön.

Kravattiköyhälistö on väkeä, joka itse pysyy juuri ja juuri toimeentulorajan yläpuolella, mutta hypettää menestystä ja menestyjiä. He haluavat samanlaisen hienon puvun ja kellon kuin Stubb ja loistaa eliitissä, kuuluisuuden valokeilassa, kun itse ostavat pakon edestä salaa saman päivän -50% hernaria, koska kulutuslainojen korot.

Stubb on siis politiikan lomaosakekauppias, joka muuttaa mieltää ja puhuu kuten myyntitiimi kulisseissa neuvoo. Stubilla oli ylimielisen maine, joten hän alkoi hymyillä ja puhua hassuhauskasti mukavia kanssakilpailijoille, hänestä tuli kansanmies koska hiihti toimittajan kanssa, kehuen meitä persuja, koska haluaa meidän äänet.

Pekka Haavisto muistetaan ISIS myönteisyydestä, joka johti lainvastaiseen toimintaan. Haaviston taisi pelastaa ministerin tavallista korkeampi syytekynnys. Haavistolle on myös ollut ehdottoman tärkeää ajaa alas armeijaa ja vastustaa ydinvoimaa.

60-vuotias ministeri tutustuu lukiolaiseen, joka on kuoron mukana laulamassa eduskunnassa. Pekka Haavisto käy tervehtimässä nuorta miestä kun tämä on armeijassa, ja joka pääsee Pekan avustajaksi, on mukana matkoilla, viihtyvät Pekan asunnossa myös vapaapäivinä ja heitä yhdistää purjehdus.

Heistä kertoo alkuun vain seiska, myöhemmin toki myös iltalehti, mutta suurin osa mediasta on hiljaa. Miten olisi käynyt, mikäli Haaviston tilalle olisi ollut miesheteroministeri?

Se, mistä kaipaisin enemmän tietoa, ovat Haaviston matkat Venäjälle ”keittiön kautta” 1980-luvulla, eli silloin kun vanha neukkula oli voimissaan ja KGB salakuunteli ja kuvasi vierailijoita. Haavisto oli jo tuohon aikaan nouseva poliitikko, joten olisi ihme, jollei hänen itsensä mainostamia keittiöpöytäkeskusteluja ja yöpymisiä eri kodeissa olisi huomioitu mitenkään.

Ei voi väittää, että Venäjällä olisi Haavistosta jotain arkaluonteista materiaalia, vaikka KGB olisi käyttänyt houkutuslintuja, sillä Haavisto saattoi hyvinkin vaistota vaaran ja pitää housut jalassa.

Haaviston suhde venäjään on kuitenkin aika outo. Tästä linkistä pääsee Verkkouutisten artikkeliin, jossa muistellaan, kuinka Haavisto toivoi Eu ja Venäjän suhteiden parantuvan, puolusti Venäjän paikkaa Euroopan neuvostossa, painosti jatkamaan venäjää suosivaa viisumikäytäntöä, halusi armahtaa KGB vakoojan, arvosteli Venäjän uhasta puhunutta puolustusministeriä ”megafonidiplomatiasta”.

Miksi Pekka Haaviston pimeästä puolesta on julkisuudessa sitten vaiettu?

YLE ei kiinnostu, koska Haavisto ei ole persu ja maan suurimman mediatalon, Sanoman, omistajiin kuuluvan suvun jäsen tuki hänen kampanjaa. Tarvitseeko kysellä enempää?

Ajankohtainen kysymys kuuluu, että jos rajan yli on tulossa 10 000 turvapaikanhakijaa lausumaan asyl, mitä ehdokas tekisi presidenttinä? Vastaus on, että ei voi tietää. Me oletamme presidentin toimivan ennustettavasti ja järkevästi, tässä meillä on kuitenkin kaksi ehdokasta, joiden historian perusteella kumpikin voi tehdä ihan mitä tahansa.

Lähitulevaisuus on hyvin myrskyinen. Tuleva presidentti joutuu samaan pöytään voimakastahtoisten politiikkojen ja diktaattoreiden kanssa ja hänen pitäisi pystyä olemaan paineessa rauhallisina, ja ajaa kansan etua. Painostusta täytyy sietää ja vedätyksiin ei saa mennä. Jussi Halla-ahosta olisi ollut siihen, mutta onko Haavistosta tai Stubbista?

En halua kumpaakaan ehdokasta presidentiksi. Omatunto ei salli heidän äänestämistä, enkä halua nyt ja tulevaisuudessa perustella itselleni ja muille, miksi menin antamaan äänen, ja siten tukeni ja hyväksyntäni jommallekummalle.

Siitä lähtien kun täytin 18, olen äänestänyt joka vaaleissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jätän äänestämisen väliin.

Osallistu keskusteluun!


76 kommenttia
Nimetön
#1

Pojat on poikia, kun nyt kaivattaisiin tosipresidenttiä, ei jotain pojan kloppeja. Kokoomukselle ei lienee ollut parempia tarjolla. Jussi olisi ollut toisella kierroksella ilman muuta, mikäli demari ja vihreät eivät olisi tussaroineet äänivarastoaan Haavistolle, eli olisivat äänestäneet kuten sivistysvaltiossa konsanaan, oman ehdokkaansa puolesta, Suuri rankaisi välittömästi, demokratiassa on demarin mentävä aukko, jota Yle tuki voimakkaasti gallupeineen äänestyksen aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Kokoomus ja perussuomalaiset vie nyt maata uuteen suuntaan pikkuhiljaa nakertaen tätä vasemmistobiaksen vaikutusta. Ilman PS ei Kokoomus pystyne operoimaan ja toisaalta yhteistyön takia kokoomuskaan ei voi saada kaikkea läpi. Siis hallituksessa PS voi tuoda jarruja vaikkapa siihen EU federointiin. SDP taitaa kaivaa myös juopaa tulevalle yhteistyölle näillä AY suhteillaan. Koska Stub on myös kokoomuksen leivissä pitäisi hallitusyhteistyöllä olla vipuvaikutus myös presidenttiin. Tyhjä ääni on ääni Haavistolle, joten kyllä itse käyn sen 8 raapustamassa sinne lappuun. Haavisto lienee ihan samanlainen EU uskovainen, tuoden lisäksi LGBT+ extra bonus support ja presidentin epäsuoran tulituen vihervasemmistolle jne. Kyseenalaista myös Haaviston kyky edustaa Suomea eduksemme mailmalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#19

Rauhan neuvottelija Haaviston kaudella meillä olisi laaja sananvapaus kannattaa vihervasemmistolaisia arvoja. Vähän niin kuin tähänkin asti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Tässähän on leikitty nyt niitä vihervasemmistolaisia arvoja jo kymmeniä vuosia, ja hintaa on tullut satoja miljardeja euroja. Eiköhän palata rauhallisesti alkuasetuksiin, ja lasketaan oikeasti, kuinka päästään veloistamme eroon. Pelkällä peräpään seksualismilla me emme kykene oikaisemaan talouttamme tai saamaan rauhaa tuliperäiseen Lähi-Itään tai Ukrainaan. Onhan se kivaa mennä Afrikkaan taas jakamaan rahaa, joka kasvattaa taa velkaa, ja leikkiä rauhaa siellä, missä on edelleen rauhaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Juuri näin, Naton on aloitettava ohjusasemien valmistelut Euroopan alueella ,ja huolto-ohjelmat, muonitusvarastot ym. valmiudet Venäjän varalta, jotta mahdollinen sota voidaan voittaa mahdollisimman nopeasti. Venäjän nöyryytys tulee olla tehokas, mutta mahdollisimman vähäisillä siviilien menetyksillä. Tässä ei tarvita nyt Afrikan kylien koulutusta tai vihreää hegemoniaa, vaan meidän on oltava valmis Venäjän aggressioihin nopeasti, kun tai jos tilanne vaatii, periaatteella, lataa ja varmista. Se että tuleeko Suomen ydinaseita, se ei kuulu julkiseen keskusteluun, Venäjän ei tule tietää kuinka esim. Suomen puolustus on järjestetty, meillä voi olla miinoja rajalla tai ei, se ei kuulu vihollisen tietää, eli vihreät voi vetää itsensä vessasta alas tai pitää turpansa kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreä energia ja joukkoitsemurha
#58

Näin on, Suomeen tulee perustaa lennokki- ja ohjustehtaita, kuten myös asetuotantoa yleensäkin pitää lisätä, kunnon hiilivoimalla, jotta panssareihin riittää öljyä, ilmeisesti vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestävää asemasotaa silmällä pitäen. Varahiilivoimaloita tulee ripotella ympäri maan ja hiiltä useiksi vuosiksi varastoihin. Tuulivoimalat voi heittää hevonkuuseen, sotateollisuus ei voi nojata sattumavoimaan, tuo on vihreiden unelma, kun raaka todellisuus värjää joet punaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PP
Vihainen
#43

Äänestämättä jättäminen on AINOA KEINO näissä vaaleissa ilmaista mielipiteensä eli tyytymättömyytensä maanpetturipresidenttiehdokkaisiin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Kummallista että niin kelvottomia päätöksiä ja toimia tehneet ihmiset voivat jatkaa politiikassa ja vielä asettua presidenttiehdokkaiksi. Kaikkein kummallisinta on se, että kansa äänestää heitä. No, tämä kansa on tuhonsa itse ansainnut. Se Suomesta ja suomalaisten tulevaisuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Kun puoli miljoonaa jättää äänestämättä, saadaan tuki näille tolloille jatkaa entiseen malliin. Pöljä voi olla monella tapaa, yksi on jättää äänestämättä.
Jos Jussin kannattajat nyt jättää äänestämättä niin Haavisto kiittää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Ketähän tuo äänestämättä jättäneiden mielipide kiinnostaa, enempää kuin muutkaan narsistisiksi tulkittavat loukkaantumiset?
Pekka kiittää! Kuin tollo on ettei tajua tämän vertaa????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Rantaruotsalainen vai Homo ?

Siinäpä vasta Persuille kysymys !

Molemmat ajaa samoja asioita !

-Sotaa Venäjän kanssa (Stupp on tässä asiassa kiivaampi)
-Pakolaisbisnestä
-Homotusta
-Huumeistusta
-Valtion velkaannuttamista
-Ja tietenkin ed mainittujen asioiden kautta Verojen kiristystä

MIKSEI PERSUT JA KEPU TEHNEET ENNEN VAALEJA VAALILITTOA ETTÄ SEN EHDOKASTA ÄÄNESTETÄÄN KUMPI ON KALLUPEISSA JOHDOSSA ENNEN ENNAKKO ÄÄNESTYKSEN ALOITUSTA ?

En tiedä olisiko se toisella kierroksella riittänyt sekään koska Kommunistit ja Kokoomus olisi Stuppia äänestänyt.

Noh nyt on turha märistä kun on jo paskat housuissa !

Ois edes Väyrynen Houkuteltu Kepun ja Persujen yhteis ehdokkaaksi !!!

Miten Persut ja varsinkin Kepulaiset voi olla näin tyhmiä !

Jokaiselle Suomen kansaliselle on ollut päivänselvää alusta asti että Rhen ei pääse toiselle kierrokselle ja että Hallaaho ei voi voittaa toisella kierroksella !

Väyrynen olisi voittanut Haaviston !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Suomenruotsalaisia ei kannata sotkea RKP synteihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Näin juuri, Perussuomalaiset ajavat suomenruotsalaistenkin asiaa parhaiten, vaikka pakkoruotsi hajottaakin mielipiteitä. Kyse on kuitenkin maan laajuisesta ilmiöstä, jossa osassa maata ruotsinkieltä ei mielletä niin tarpeelliseksi, että se olisi pakollista, joskin peruskoulutuksessa tuosta ei ole muuta kuin hyötyä, osa kuitenkin haluaa osata myös ruotsia. Ns. pakkoruotsi voisikin olla kunnan tai koulujen päätöksillä pakollisia, joten alueelliset tavoitteet olisivat ohjurina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Espoossa on jo englanti kolmantena pakkokielenä ja eikä aikaakaan, kun arabiasta tulee ykkönen niin Ruotsissa kuin Suomessa. En olisi koskaan kuvitellut luopuvamme hyvistä, omista maistamme näin pian. Aivan käsittämätöntä, mutta mitäs käsittämistä typerissä ihmisissä onkaan? Ei niin mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Luin just 1974 kirjoitettu analyysi -60 luvulla tehdyistä lakipäätöksistä : Suomen alasajo alkoi jo silloin. AINA kun on avattu pää jollekin huonolle kehitykselle, niin pään avaaja on ollut sossu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni
#23

Siksi koska Perussuomalaisten johto kannattaa EU-liittovaltiota ja Paavo Väyrynen ei kannata. Eikä persuilla ole poliittisia saavutuksia toisin kuin Vihreillä, jotka ovat saaneet läpi gender agendansa lainsäädäntöä myöten. Persut eivät saa asioitansa läpi, koska ovat osaamattomia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Tatu, olet niin eksyksissä, että ota yhteys vaikka terveyskeskukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Väyrynen olisikin ollut ylivoimaisesti viisain, isänmaallisin ja suomalaisille paras presidentti, mutta minkäs teet, kun hänet pelattiin ulos jo ihan aluksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yle leikkuri
#12

Harmi kun ei voi kommentoida Jarmo Hussin YLE kirjoitukseen.
Ylestä voi leikata n.puolet.Loppu jää laatuohjelmien tekemiseen. Miljardiki on iso säästö.
80 eurolla ei saa mitenkään niin hyvää laatua kaupallisilta, koska siellä ei ole olemassakaan laatua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laske ite
#26

Taloudessa kolme täyden yleveron maksajaa. Tekee vuodessa 489€.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Yle harrastaa elokuvantekoa, alkaen jostain homoelokuvista ym. sonnasta. Veroista maksetut palvelut tulee käsittää väestön tarpeellisia palveluja, ei kaikella roskalla vapaassa roskamediassa, jossa kilpailu hoitaa laadun. Ylen toimitukseen ei pidä uhrata enempää sataa miljoonaa euroa, joka sisältää tarpeellisen yhteiskunnallisen arkistoinnin ja turvallisuuden kannalta tärkeimmän asian toimituksen. Ylen ohjelmien ei pidä sisältää välttämättä kallista viihdettä tai juhlia veromaksajien varoin, joilla ei ole jotain koko kansaa hyödyttävää merkitystä. Opetusohjelmien ei pidä sisältää mm. ilmastopropagandaa tai kokopäivän kestäviä hiihtokisojen selostuksia. Televisiosta tulee satojen eri kanavien lähettämiä viihdeohjelmia, eli viihde ei liene hengen tärkeää ihmisille, joilla on muutoinkin raha tiukalla. Osto-ohjelmat maailmalta, kuten luonto-ohjelmia voi lähettää, mutta niitä ei saa pilata jatkuvasti suomentajan vihreällä (sosialistien) propagandalla, maku näihin menee välittömästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jyrkkä ei disinfolle
#50

Yle jakaa myös tietoa. Laadussa saattaa olla toivomisen varaa. Olisitko tiennyt ilman Yleä että Yhdysvallat oli vielä äskettäin diktatuuri? https://areena.yle.fi/podcastit/1-65237432

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

No ilman muuta, ilman Yleä Yhdysvallat olisi diktatuuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

YLE ei tarvitse neljää kanavaa: uusintojen uusintojen uusintoja jatkuvasti vaihdellen ykkösellä ja kakkosella. Urheilua kakkosella ja Areenan puolella. KAKSI kanavaa riittää eikä uusintojen esittämisestä pitäisi enää joutua maksamaan tekijöille. ”Me olemme lupaus demokratiasta ja sydämen sivistyksestä.” – Niin, siis lupaus jota ei edes kyetä lunastamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Miten on mahdollista, että Ylen Areenan kautta tallennetuissa ohjelmissa on VALTAVASTI kirjoitusvirheitä?
Onko Ylellä kirjoitustaidottomia kääntäjiä töissä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

— ja suomennokset on puutteellisia – joku kaveri otettu töihin vaikka se ei oikein osaakaan mut mitä väliä, palkka juoksee kaverillakin.
Mätäpaise joka joutaa puhkaista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Menee miten menee, perseelleen kuitenkin, kun hölmöt rientää joukolla äänestämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kysyisin, että mitä sillä voittaa jos ei äänestä? Kun se presidentti on nyt kuitenkin oltava ja valittava niin kannattaa kai nyt kuitenkin vaikuttaa edes jotenkin. Tyhjä äänestyslappu menee roskiin eikä muuta.
Onhan niitä muitakin keinoja keinoja yrittää vaikuttaa kuten kansalaisaloite tai yhteydenotot kansanedustajiin tai alkamalla itse vaikuttajaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Koettakaa kansa ryhdistäytyä, imekää vaikka sormeanne
#25

Onhan se näinkin, metaani leviää ilmakehässä, kun maailma nauraa niin että paskat on housuissa maamme homopresidentti juttujen takia, etenkin Venäjä levittää juttuja riettauden aatteesta. Pääsipä homopari jo Väli-Amerikan päälehtien etusivuille. Eikö tästä paskasta päästä jo eroon, me emme ole kaikki sentään homoja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Juuri näin, homojen sosiaalinen media on pöyristynyt Haaviston homouden julkituomisesta, mutta maailma jo tietää, että Haavisto on homo, eikä varmaankaan mene kaappiinsa takaisin, ja nyt maailman sosiaalinen media on ottanut asian hampaisiinsa, myös vanhoillinen maapallon väestö, joka ei katso suopeasti asiaa. Jos on homo, pitäkööt asian piilossa, etenkin jos haluaa korkeisiin virkoihin maassa, jolloin vaikka aidsin saaneet kyllä vuotaa yleiseen tietoon, entistä suurempana uutisena. Homoutta katsotaan yleisestikin riskiksi henkisistä kyvyistä, eli voi olla merkki vaikka pienten aivojen surkastumisesta, miehillä laskee hormonitasot naisten tasolle ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Siellä on kaksi homoa ehdokkaana, joten valitkaa niistä. Täyden hinnan rokasta maksava ei äänestä kumpaakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
#3

Vaikka molemmat ehdokkaat ovat huonoja, niin sen huonon ja VÄHEMMÄN HUONON ero on niin suuri että minä aion äänestää.
Äänestän numerolla 8

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Molemmat ehdokkaat kannattavat lisää maahanmuuttoa.
Kuinka sellaista ehdokasta voi äänestää, jotka eivät aja oman maan kansalaisten asiaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Hienoa hallitus!

HS: Hallitus haluaa ulkoistaa turva­paikanhaun EU:n ulko­puolelle
Hallitus toivoo EU:n tulevan komission edistävän ulkoistusta.

https://yle.fi/a/74-20072365

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#40

Saksassa lopetetaan käteisen jakaminen turvapaikanhakijoille. Saavat kortin.
Miksi Suomi jakaa puhdasta rahaa turvapaikanhakijoille (joista osa lähetetään lähtömaahan).

https://www.tagesschau.de/inland/innenpolitik/asylbewerber-bezahlkarte-bundeslaender-102.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Kaupan kassalla Kelan paperilla saa ostoksia nuori 25 euron edestä: hihnalla 2 pulloa limsaa, valmiit kolmioleivät, karkkia, olutta joka piti palauttaa hyllyyn… Sillähän sitä elää ja voi tarjota kaverillekin. Järjetöntä tuhlausta. Ja Ukrainan lapsille jaettiin 50€ käteen. Oli ne ihmeissään…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Juuri näin, Suomalaisuus on katoavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

On P A K K O äänestää , valita toinen. Vai olisiko ollut ”ihan sama” jos koraania tavaava Haavisto olisi valittu pressaksi?
Hilkulla oli! Taitaa olla trolli asialla kun kehottaa olemaan äänestämättä….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
Iloinen
#4

Tasavallan presidentin toimi on lähinnä edustuksellinen, Hänen tarvitsee olla vain PUOLISONSA KANSSA edustavan näköinen pari, eikä juuri enempää. Jokainen äänestäjä päättäköön itse kumpi pari on edustavamman näköinen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Joo, nyt äänestetään sitten puolisosta, ilmankos naiset ovat Haaviston puolella, parta varmaan viehättää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ajattele Linnan juhlia joulukuun 6. päivä. Pekka Haavisto sen karvanaaman kanssa kättelemässä vieraita. Keksiikö kukaan miten Suomi ja sen itsenäisyyspäivä voitaisiin pahemmin häpäistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#31

Jösses sentään, ehkä ne kutsuu vain kaltaisiaan juhlimaan ja jatkoilla, sitä voi vain kuvitella mikä käryää..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Siellä on kaikenmaailman Jorma uotiset persettä pyörittämässä ja Huulilla suihin otto liikettä demostroimassa etu rivissä !
Pitääkö sitä ääliö Stuppia kuitenkin äänestää helvetti !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#48

Toisaalta pride sellainen sekin on, joten…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Stubb on vielä sen verran nuori ymmärtämään, missä joukoissa liikut, sitä joukkoa muistutat. Politiikka ja sänkykamariurheilu eivät välttämättä sovi yhteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Näin on, itse ajattelin hakea presidentiksi, mutta Uuno kertoi, että pressanlinna on niin sokkeloinen, että sinne eksyy ja ruokaa niukasti, varmaan on tiukka talous, parempi vaan oli lähtee kavereiden kanssa ongelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Stubbilla on ärsyttävä tapa puheissaan viitata omiin tekemisiään ulko ym. ministerinä. Ei hän niissä hommissa onnistunut ja sai potkut omalta puolueeltaan.
Samoja teemoja jauhaa tentistä toiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Haavisto sai potkut kun USA, EU, Englanti, Ranska, Saksa, Hollanti ja Norja tykkäs että Haavisto on epäuskottava HENKILÖNÄ jatkamaan Sudan-Darfur -operaatiota. mutta Pekka kehuu vieläkin ansionaan osallisuuttaan operaatiossa (kuva kuorma-auton lavalla) Epärehellinen tyyppi joka haluaa YLIPÄÄLLIKÖKSI, sehän olis korkein palli heikäläisille. Huh kamalaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#57

Kyllä oli Sebastian Tynkkynen tänään mielin kielin A-studiossa.
Kehui Ylen tenttejä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

ota nyt siitäkin tyypistä selvää onko lintu vai kala

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#67

Erimieltä Tynkkysen kanssa , varsinkin YLE:n viimeinen yhteistentti oli riman alitus , todella surkea tentti !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Testaaja
Utelias
#59

Tämä on testikommentti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Kyllä Anttoniosta Tohtori pitää äänestää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Onhan se nykyinenkin Presitentti haalannut jostakin morsiammeksi Kettutytön.
En normaali kunnon kansalainen koske pitkällä tikullakaan niihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Totta turiset, taitaa kettutyttö sanoa viimeisen sanan ja säyli toimii sen mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Haaviston kädet käy, kuin tuulimyllyn lavat. Samaa kissanpolkkaa pyöritti Olli Rehn.
Ei aikuinen mies voi olla noin neuroottinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ne on varmaan käynyt yhdessä liin kanssa jonkun kehonkielen asiantuntijan kurssilla, näin heiluu kädet ja kädet heiluu näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Ekassa tentissä kun istuivat, Haaviston polvet tärisi ja tossut hiissas lattiaa – siksikö jatkossa seisoivat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Äänen käyttämättä jättäminen on pahin virhe mitä nyt voi tehdä ! Ilman muuta ääni pitää käyttää, jo siksikin kun Stubb tulee hallituspuolueen riveistä, jossa istuu myös Perussuomalaiset, ei missään tapauksessa saa antaa opposition ehdokkaalle ääntä, olisi kyllä kummallinen valinta antaa äänensä oppositiolle , äänen jättäminen käyttämättä on sama asia. Kumpikaan ehdokas ei ole paras mahdollinen , kumpikin huonoja, korpeaa kyllä antaa Stubbillekin ääni, mutta aion sen kuitenkin tehdä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kyllähän sen äänen voisi antaa Stubbille, mutta jos neuvoteltaisiin ensin siitä liittovaltiosta, terv. Obran

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Orban olisi hyvä isänmaallinen Presidentti, joka osaa viedä eu:n kalkkunavoittoista johtoa, kuin pässiä narussa. Nämä kaksi, joita nyt pitäisi äänestää ovat täysin eu:n narussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Orbanissa on tyyliä, jota EU:n kiihkoiset eivät ymmärrä. EU:n ei tulisi olla joku häkki, jossa jäsenmaiden olisi pidettävä suut supussa, mm. neuvostoliittolaisen kehityksen haitoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Juurikin näin, nyt vain eu:sta on syntynyt neuvostoliiton korvaaja, joka ei tule päättymään hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Näin on, presidenttiehdokkaan tulisi uskaltaa edes kuunnella väestön mielipiteitä tai keskustella vaikeista asioista, ei olla kuoreensa vetäytynyt kotilo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Ei kuulu presidentin toimenkuvaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Kyllä Kokoomus voisi jotenkin mielistellä perussuomalaisia, jotta äänestäisimme Stubbia.
Riikka Purra varmaan osaa neuvotella.
Kaksoiskansalaisuus pois (kaikilta)
Kehitysapu 0.
Kiintiöpakolaiset 0.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Näin aijon toimia minäkin,vaikka kyrsiikin jonkunverran.Siis n:o 8

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

No, Jussi sitten seuraavalla kerralla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Minä äänestäisin Niinistöä, siis myös Jussia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000