Perussuomalaiset

Ion Mittler

Raiskaajan ehdollinen tuomio herättää paheksuntaa somessa

Sosiaalisessa mediassa on paheksuttu viime päivinä suureen ääneen sitä, että kerrostalon rappukäytävässä (eli melko julkisella paikalla) naisen raiskannut mies sai vain ehdollista vankeutta. Eli kansan mielestä ”ei yhtään mitään”, raiskaaja ”pääsi kuin koira veräjästä”.

Iltalehden uutinen aiheesta

Ehdollinen vankeus on kansalaisille vaikeasti ymmärrettävä rangaistuksen muoto, miksi se on asteikossa sakkorangaistusta ”kovempi”, jopa niin että lievemmästä rikoksesta voi saada isommat sakot, mutta törkeämmästä rikoksesta saa pienet sakot ja ehdollista vankeutta.

Ihmiset ihmettelevät sosiaalisessa mediassa erityisesti sitä, että oikeus katsoi tuomiota lieventäväksi seikaksi sen että teko ei ollut ”erityisen nöyryyttävä”, koska kukaan sivullinen ei sattunut osumaan paikalle teon tapahtumahetkellä, eikä teko ollut ”erityisen pelottava” (koska nainen oli niin humalassa että uhkailu väkivallalla oli tarpeetonta?), ja teko ”kesti vain 3 minuuttia”.

Varsinkin tuo viittaus raiskauksen kestoon on varsin outo. 3 minuuttia on melko tavallinen yhdynnän kesto, siinä ei ole mitään erityistä huomautettavaa. Tietysti se on lyhyempi kuin useita tunteja kestävä vapaudenriisto ja moninkertainen raiskaus. Mutta tapahtuman kesto on lopulta jopa mitätön sivuseikka. Paljon suurempi asia on se mahdollisuus, että raiskauksen uhri kärsii loppuelämänsä ajan traumaattisen kokemuksen jälkeisestä stressihäiriöstä. Siinä tapauksessa on täysin merkityksetön sivuseikka, kestikö raiskaus 3 minuuttia vai 3 tuntia. Loppuelämä on niin paljon pidempi ajanjakso kuin mikään mahdollinen raiskauksen kesto.

Monien kansalaisten oikeustajuun ei mahdu, että todistettavasti tapahtuneesta raiskauksesta voi saada vain ehdollista vankeutta. Olen samaa mieltä, että todistettavasti tapahtuneesta raiskauksesta minimi rangaistuksen pitäisi olla ehdotonta vankeutta.

Toisaalta on myös muistettava, että tyypillinen raiskaus on olosuhteiltaan yksityinen, siten että saattaa olla täysin mahdotonta kenenkään kolmannen osapuolen todeta varmuudella, onko mitään raiskausta edes tapahtunut, eli onko seksi ollut suostumuksellista vai ei. Sellaisessa tapauksessa mikä tahansa rangaistus saattaa olla oikeusmurha ja vääryys, jos rangaistuksen kohde onkin oikeasti syytön väitettyihin asioihin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS IONKIN. EHDOTONTA EHDOTTOMASTI: EI NOITA PERKELEHENKIVALLAN PALVELIJOITA PIDÄ SÄÄLIÄ: EI PERKELE SÄÄLI MEITÄKÄÄN: NÄKEEHÄN, JO TUOSSA HELSINGINSANOMISSA, AINA NIILLÄ ON ❤️ PERUSSUOMALAISET HAMPAISSA:HE OVAT HEILLE KRISTUS. KYLLÄ HS:SANOMAT TIETÄÄ, ETTÄ KRISTUS ON ❤️ NOUSSUT HAUDASTA, JA ON ❤️ AIVAN SAMANLAINEN, KUIN ❤️ AINA ENNENKIN ON ❤️ OLLUT. KYLLÄ SE ON ❤️ TYÖLÄSTÄ MENNÄ HELVETTIIN, TUON HS: SANOMIENKIN PORUKAN. EI OLE MIKÄÄN IHME: SYDÄMESSÄ MEUHKAA PIRU,JA ON ❤️ VAARA, ETTÄ KOHTA ON ❤️ NAHANALLA: KIINALAISITTAIN: SIRU.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Raiskaus on raiskaus tapahtui se missä tahansa!

Raiskauksesta pitäisi aina seurata ehdotonta vankeutta!!!

Toivottavasti syyttäjä vie asian hoviin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Lehdet ei kerro nimeä. Olisiko KELAGold alennus? Tai KELAGold asiakkaalla täysi näyttö edellyttäisi kolmen KELAGold asiakkaan todistusta. Jos ei ollut kolmea, niin ilman muuta alennus myönnetään. Jos olisi kantasuomalainen, nimi olisi lehdessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kyllä sieltä ihan nyrkkiä tuli ,,,,,
Vihainen
#4

Montako todistajaa oli Sipilän Juhan jutussa? Videonauhaa ei ilmeisesti katsottu, koska totuus olisi paljastunut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000