Perussuomalaiset

Ion Mittler

Hyväksyykö PS Veikkauksen rahoituksen jäädytyksen 2026 asti?

Liikkeellä on väitteitä, että eduskunnan puolueet olisivat sopineet jäädyttävänsä Veikkauksen edunsaajien saamat valtion tuet vuoden 2026 loppuun asti. Siis melkein seuraavan hallituskauden loppuun asti. Menee erikoiseksi tämä ”demokratia”, jos nykyisen hallituksen aikana tehdään valtion budjettiin lukituksia, jotka kattavat myös seuraavan hallituksen koko kauden. Suu säkkiä myöten, nykyinen hallitus keskittyköön omaan hallituskauteensa.

Mutta samapa tuo. Tuskin sillä lain asemaa olisi, tällaisella väitetyllä sopimuksella, vaikka olisi tottakin. Joka tapauksessa on selvää, että moni Perussuomalaisten poliitikko ehdottaa nyt ja jatkossakin, että Veikkauksen edunsaajien rahoitus pitäisi puolittaa nykyisestä tasosta. Ei juustohöylällä kaikilta saman verran, vaan ensisijaisesti karsimalla turhat edunsaajat kokonaan pois. Mieluiten jo seuraavan hallituksen kauden ensimmäisestä vuodesta alkaen. Tällainen väitetty sopu on tervemennyt roskiin siis.

Siksi ihmettelen tällaista uutista väitetystä sovusta kaikkien eduskunnan puolueiden kesken. Onko totta, että myös Perussuomalaiset on sitoutunut tällaiseen omien arvojensa vastaiseen sopimukseen, johon Perussuomalaisilla ei ole mitään käytännön tarvetta sitoutua? Miksi puolue sitoutuisi siihen? En näe mitään loogista syytä sille.

Tieteessä on ensiarvoisen tärkeää perustella väitteet lähdeviitteillä. YLE ei sellaiseen alennu kovin usein. Niinpä eilisestä Veikkauksen edunsaajien rahoitusta koskevasta uutisesta ei saa selvää, mihin vuoteen asti väitetty sopu puolueiden kesken olisi voimassa. Eikä asiaa voi tarkistaa helposti, kun ei ole lähdeviitettä selkeämpään dokumenttiin, jossa asia ehkä kerrottaisiin.

YLEn uutinen aiheesta

Onneksi Hesari on vähän skarpimpi tässä asiassa, ja mainitsee uutisen otsikossa asti, että Veikkauksen edunsaajien rahoitus aiotaan turvata nykyiselle tasolle vuoteen 2026 asti.

Hesarin uutinen aiheesta

Valtion tukemia yhdistyksiä on niin paljon, että en ole koskaan saanut aikaiseksi laatia konkreettista leikkauslistaa, miten 50 % leikkaus kaikkien valtion tukemien yhdistysten rahoitukseen yhteensä toteutettaisiin. Isossa kuvassa asenteeni on, että kaikki ”nice to have” pois, ja vain oikeasti tarpeellinen ja hyödyllinen jätetään. Rahoitus jäisi hyvälle tasolle sellaisille toimijoille, jota tekevät jotain konkreettista esim. ihmisten terveyden hyväksi. Rahoitus poistettaisiin kokonaan viimeistä penniä myöten kaikenlaisilta keskustelukerhoilta, joiden olemassaolon pitäsi perustua aatteeseen, ja rahoituksen jäsenmaksuihin. Tällaisia olisivat esimerkiksi kaikki poliittiset nuorisojärjestöt sekä kaikenlaiset kieli- ja kulttuurijärjestöt, poislukien saamen tai karjalan kielen mahdollinen erityinen valtion tuki.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Persujen tulisi olla , hyvin varovaisia popimasta kaikkien , eduskinnanpuolueitten kanssa , niitä popimuksia !?! Ilman eriäviä mielipiteitä , kun siten , persutkin hyvin mielellään yhdistetään , siihen samaan , harmaaseen , massaan !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS IONKIN. JUURI NOIN, KUTEN KIRJOITIT. KYLLÄ TÄÄLLÄ MONESSA YHTEISRAHAKERTYMÄISESSÄ PAIKASSA, ON ❤️, KUIN ❤️ 🦊 KASVIMAASSA RIKKARUOHOT: VOIMAA VAIN VIEVÄT, VAAN EIVÄT OLE TUOMASSA:HENKISTÄKÄÄN ENERGIAA RINNALLE, VAAN PÄINVASTOIN: IMEVÄT POIS, KUTEN IILIMADOT. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

CAPS LOCKIN saa pois päältä, kun painaa toisen kerran sitä samaa nappulaa, jossa lukee Caps Lock 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Jep. Eipä ole feikkaukselta tukea herunut junnujen matalan kynnyksen urheiluseuralle vaikka hakemuksia ja kuponkeja joka vuosi on perusteluineen virallista tietä täytelty. Mukana on useita vähävaraisten perheiden lapsia, jotka ovat päässeet mukaan nimellisellä summalla. Nuoria jää tosi paljon isojen kilpaurheiluseurojen toiminnan ulkopuolelle. Tai ottavat ne toki maksajia vaihtopenkille.
No, enää ei tarttekaan hakea tukea, kun laitetaan seuran pillit pussiin. Ikävää on, että n.60 suomalaista nuorta ja koululaista jää ilman liikuntaharrastusta.
Käväisin katsomassa mihin veikkaus varojaan jakaa. Todella paljon näytti olevan jos jonkinlaista monikulttuurista kerhoa ja puuhapajaa. Niihin kyllä tukea piisaa tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#6

Somali-liitto vetää sellaiset 600,000 EUR vuodessa tukea. Tällaiset keskustelukerhot minä jättäisin kokonaan ilman tukea. Tuollaiset tahot pärjäävät jäsenmaksun turvin, sen verran kuin heillä on intoa ja aatetta sydämessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Lopulta rahat ohjataan mamujen järjestöille ja mamujen hyysäämiseen kaikin keinoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000