Viimeisen kymmenen vuoden ajan 19 kehittyneen maan muodostama euroalue on jäänyt oletetusta talouskasvusta yli kymmenen prosenttia jälkeen. Suomen talous on polkenut tuon kymmenen vuoden ajanjaksolla paikoillaan. Tämä ei haittaa niitä, jotka voivat onnistuneesti jäädyttää ja herättää itsensä ja läheisensä kryotankissa ikääntymättä. Muille talouden kasvamattomuus on katastrofi.

Suomalainen, joka kymmenen vuotta sitten ihmetteli finanssikriisin alkua parikymppisenä on ollut suuressa vaarassa jäädä ilman työpaikkaa. Nyt saman suomalaisen kolmekymppisenä on edelleen hyvin vaikea työllistyä, vaikka talous on hieman vironnutkin. Se tietää suurta vajetta eliniän tuloissa. Se haittaa henkilökohtaista elintasoa tuottaen syrjäytymistä. Se tekee perheen perustamisen vaikeaksi.

Tämä puolestaan tuo ongelmia demografiassa ja siten talouskasvun mahdollisuuksista myös jatkossa. Se tarkoittaa sitä, että henkilökohtaisen katastrofin lisäksi koko kansantalouden tulevaisuus on heikompaa kuin aiempien vuosikymmenten toteutuneet talouskasvuluvut. Kaiken lisäksi henkilökohtaisen kurimksen on tapana olla pysyvää sorttia: siksi mediassa puhutaankin kadotetusta sukupolvesta.

Suomen ”pelasti” vieläkin kurjemmalta kohtalolta oikeastaan vain yksi asia: Suomella oli varaa velkaantua. Velkalasti voitiin kaksinkertaistaa, jotta edes osa suomalaisista voitiin pitää yhteiskuntakelpoisina rytinässä mukana. Julkistalous velkaantui ja elvytti. Kaikilla euromailla ei ole ollut näin hyvä tilanne. Ei liene täysin sattumaa, että näissä maissa populistiset vallat ottivat niskalenkin perinteisistä puolueista. Viimeksi näin kävi Italiassa.

EU:ta vastustavat puolueet on EU-eliitin toimesta nimetty populisteiksi. Kansallisella tasolla politiikot osaavat kyllä kertoa kansalaisilleen, että kireä talouspolitiikka taantumassa on EU:n vaatimaa politiikkaa, vaikka itse asiassa jäsenmaat ovat itse antaneet Euroopan komissiolle vallan vahtia jäsenmaidensa talouspolitiikkaa.

Italian vaalien suurimman vaaliliiton suurimmaksi puolueeksi nousseen Liiton (Lega, ent. Lega Nord) puheenjohtaja Matteo Salvini totesi, että euro oli ja on edelleen virhe. Hän haluaa myös neuvotella uudelleen niin sanotun talouskurisopimuksen, josta tällainen järjetön ”taantumassa säästetään” -talouspolitiikka romutettaisiin. Analogiassa keskiajalla rottien mukana levinnyt Musta surma -ruttopotilaita hoidettiin kuppaamalla. Jos tauti ei ole tappaakseen niin ”annetulla hoidolla” asia varmistetaan.

Salvini ei ole näkemyksineen yksin. Talouslehti Financial Timesin Alphaville-blogissa on melko seikkaperäisesti kerrottu, miten eri euromaiden harjoittama talouspolitiikka on järjetöntä. Teknisen esityksen vuoksi teksti ja graafit voivat olla hankalia seurata, mutta asian sisäistämisen luulisi onnistuvan talouspolitiikastamme vastaavalta valtiovarainministeri Petteri Orpolta (kok.) sekä muilta makroekonomian parissa työskenteleviltä.

EU-maiden mielettömän talouspolitiikan seuraus on tarpeeton kärsimys. Lyötyjä lyödään lisää. EU-jäsenmaat eivät ole toki kansalaistensa sakinhivutuksessa ainoat pahoinpitelijät. Oman osansa hoitaa Euroopan keskuspankki EKP. Se on jättänyt hädänalaisia auttamatta ja ilmaissut tekevänsä niin jatkossakin, jos kärsivät euromaat eivät kiduta itseään hieman lisää. Se on vaatinut tukensa vastineeksi ”rakenteellisia uudistuksia” eli käytännössä työntekijöiden aseman systemaattista heikentämistä ja valtion talouspolitiikan kiristämistä entisestään.

Apua heikoimmille euromaille ei anneta edes niiltä jäsenmailta, joilla tähän olisi varaa annettujen sääntöjen puitteissa.

Suomen perinteisten valtapuolueiden visio euroalueen korjauksesta on täysi hallusinaatio. Taantumissa pakotettu tiukka talouskuri ei korjaa ongelmaa, vaan luo vain populistien voittoparaatit. Se ei ole ”pimeää pelottelua” enää. Se on toteutunut fakta.

Kaksi muuta vaihtoehtoa on jäljellä. Ne ovat: tulonsiirtoihin ja yhteisvastuuseen perustuva liittovaltio tai euroalueen purkaminen.

Piilofederalistien ajatus on ollut, että liittovaltiounivormut puetaan vähän kerrallaan. Jokainen asusteen pukeutumisvaihe perustellaan ”vakaudella” ja esitetään tarpeetonta kärsimystä tuova talouspolitiikka ”vastuullisena tapana toimia”. Kansalaisille syntyy illuusio siitä, että tämä toimii. Talouden syöksykierrehän on saatu oiottua.

Uusia talouskriisejä kuitenkin tulee aika ajoin. Hyvällä ja mielekkäällä talouspolitiikalla niistä toivutaan parissa vuodessa. Kadotettu vuosikymmen on tarpeetonta ja haitallista. Uuden talouskriisin iskiessä olemme edellistä surkeammassa lähtötilassa. EU-vastaiset populistipuolueet tulevat kasvattamaan valtaansa entisestään.

Jos siis Suomen linja ei puolla euroalueen tulonsiirtoihin perustuvaa liittovaltiota niin silloin ainoa järkevä tapa toimia on erota eurosta. Eurossa roikkuminenkin on nimittäin tarpeetonta ja haitallista, kun mitä ilmeisimmin seuraavan talouskriisin vuoksi euroalue hajoaa joka tapauksessa. Ainakin hajoamisen vaara on edelliseen kriisiin verrattuna suurempi. Ja jos joka kerta kriisin iskiessä lähtötilanne on edellisiä kertoja huonompi niin tämä tarpeetonta kärsimystä tuottava rahapoliittinen kokeilu kulkee vääjäämättä kohti loppuaan.