Katsoin Ylellä alkuvuodesta näytetyn, Sami Kieksin sarjan Logged in, joka kertoo viiden syrjäytyneen nuorukaisen elämistä: https://areena.yle.fi/1-50409258

Yhteistä kaikille on päivien täyttyminen nettipeleistä, sekä päihteiden käyttö. Eläytyminen syrjäytyneiden nuorten miesten arkeen ja ajatteluun on hyvin tärkeää, kun mietitään, miten yhteiskunta voisi tukea terveempään elämään siirtymistä ja yhteiskuntaan osallistumista. Sarja on herättänyt myös innostusta siitä, että päästään taas pitkästä aikaa käymään keskustelua perinteisellä talouspoliittisella oikeisto-vasemmisto -akselilla.

Logged in herättää tärkeitä ja kiinnostavia kysymyksiä, kuten: Loisivatko työttömät nuoret, jotka nostavat sosiaalitukia, mutta eivät etsi töitä? Ovatko hyvinvointiyhteiskunta tukineen ja toisaalta viihdeyhteiskunta lisääntyneine viihdemahdollisuuksineen laiskistaneet nuoria? Onko nuorten syrjäytyminen nykyään pahempilaatuista kuin ennen? Entä kuinka nuorten elämä ylipäänsä on muuttunut sitten oman nuoruuden – 80-90 -luvun? Sarja antaa evästystä näihin kysymyksiin.

Anne Leinonen Iltalehdestä vertaa sarjaa aiempaan vastaavaan aivan vuosituhannen alusta. Hänen näkemyksensä mukaan syrjäytyneiden nuorten tilanne on pahentunut. Edeltävässä sarjassa syrjäytyminen oli vielä ”pullantuoksuista” kaljoittelua ja paljolti terveellisessä ulkoilmassa hillumista nykyisen pimeään pelihuoneeseen jämähtämisen ja huumeiden käytön sijaan. Onneton työttömyys on lisäksi muuttunut työn välttelemiseksi.

Leinonen ei paheksu, mutta Iltalehden Mika Koskisella puolestaan on jo selvästi kova suhtautuminen: ”Suomi kannustaa nuoriaan lorvailuun ja Kela kuittaa.” Koskisen mukaan täytyisi alkaa jo korostamaan sitä, että suomalaisilla on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia.

Voidaanko päätyä järkevästi siihen päätelmään, että nuori loisii, jos hän istuu ilottomana ja huonokuntoisena pimeässä kaatopaikkahuoneessaan, joka on täynnä päihdesälää? Depressio ohitti uutisten mukaan vastikään sydän- ja verisuonisairaudet Suomen yleisimpänä syynä joutua sairaseläkkeelle. Mistä Koskinen tietää, ettei nettipelaaminen ole näille syrjäytyneille nuorille kuitenkin se oljenkorsi, jota ilman osa saattaisi jo maata haudassa tai ainakin jäädä sängynpohjalle kokonaan, kuten vaikeassa depressiossa usein käy?

Vaikka joku nuorista välillä väittää olevansa ihan tyytyväinen tilanteeseensa ja osaa siitä vähän vitsaillakin, niin eihän esimerkiksi anorektikkokaan ymmärrä tilannettaan. Se näennäinen tyytyväisyys on selviytymiskeino – aivan, kuten jatkuva hymyileminen on sitä Afrikan AIDS- sairaaloissa.

Kaikilla nuorukaisilla on taustalla kasautuneet, jälkensä jättäneet vastoinkäymiset. Ylen Kulttuuriykkösessä analysoitiin sarjaa ja mietittiin, että mistäköhän johtuu, että samoissa perheissä, huonoissa olosuhteissa kasvaneista lapsista toiset selviävät hyvin ja toiset huonosti. No tietenkin lapset ovat geneettisesti erilaisia, eli toiset ovat esimerkiksi herkempiä ja toisaalta jollakin voi kuitenkin olla niitä pieniä voimaannuttaneita kokemuksia ympäristössään.

Yhteiskunnan ja toisaalta yksilön omaa vastuuta asiassa mietittäessä on huomioitava myös se, kuinka evolutiivisesti ihmislajille epäsopivaan elämisen struktuuriin maaseutuyhteisöllisyydestä reväisty ihminen on heitetty. Kehitysmaissa ihmistä tukevat vielä oma yhteisö turvaverkkoineen ja suurissa kriiseissä, kuten kuolemantapauksissa apuna ovat lisäksi perinteiset rituaalit.

Entä miten nuorukaiset saadaan integroitua yhteiskuntaan? Kulttuuriykkösessä tuotiin esille, että töihin pakottamisesta on tutkimusten valossa huonoja kokemuksia. Tämä on järkeenkäypää. Hyvää ei synny pakottamalla. Kuitenkin intensiivistä aktivointia tarvitaan ja kukapa ei sitä tuntisi omanlaisenaan välittämisenä. Siinä yhteiskunta kysyy samalla, että mitä kuuluu ja näyttäytyy sellaisena, että pitää nuoria tärkeinä. Usein myös depressiota sairastava ihminen kokee painostuksen ja sitä seuraavan liikkeelle pääsyn lopulta myönteisenä, jos hän tuntee sen tapahtuneen hänen oman hyvinvointinsa vuoksi.

Mutta ovathan syrjäytyneet nuoret kuitenkin melkoinen taloudellinen rasite? Toimeentulotuen pitkäaikaiskäytön mainitaan tosiaan Kulttuuriykkösessäkin lisääntyneen ja kovasti pidetään arvoituksena, että mistä tämä saattaa kertoa. No tässä lopuksi voidaankin unohtaa nuoret jo kokonaan ja ehditään vielä ympätä tähänkin juttuun vihervasemmiston lempilapsi – maahanmuuttokysymys. Jatkuvasti lisääntyneen maahanmuuton myötä esimerkiksi Espoossa jo lähes 40 % toimeentulotuesta maksetaan ulkomaalaistaustaisille. Syrjäytyneiden nuorten kerrottiin Kulttuuriykkösessä vieläpä yleensä lopulta integroituvan yhteiskuntaan toisin, kuin vaikeiden maahanmuuttajaryhmien.

Lapsille hymyilemme yleensä luonnostaan, jotta he imisivät myönteisiä kokemuksia ympäristöstään. Tehdään samoin myös nuorten kohdalla, jotka ovat hekin vielä kiivaassa kehitysvaiheessa ja koska vähintään maailman suurten ongelmien alla heillä on entistä vaikeampaa. Siitä kertoo selvästi jo romahtanut syntyvyyskin. Sekin on varmasti mahdollista saada kuitenkin paljon paremmaksi, jos vain tahtoa riittää.