Täällä Espoossa jengiväkivallan kaikuja on kuulunut, kun turvallisuusjohtaja on kertonut huolestuttavasta väkivallan raaistumisesta kaduilla, mutta ei väkivallan lisääntymisestä. Toisaalta hätkähdin, kun täkäläiset vihreät ilmaisivat juuri huolensa katujengien noususta. Muuten maahanmuuttajien katujengeistä muistuttavat lähinnä pojat kouluissa. Pojat ovat ilmeisesti katselleet netistä jengien roskavideoita, koska supattavat välillä kovasti roadmaneista, ja jotkut käyttävät välillä tuomitun Milad Jaffin “tush-keissi” -ilmaisua. Tottakai tämä paska leviää myös kantasuomalaisiin lapsiin, joille opetetaan suvaitsevaisuutta kaikenlaiselle monikulttuurisuudelle pokkaamisen hengessä. Olen muistuttanut kouluissa tush-keissistä supattelevia lapsia, että kyse on lasten raiskaajasta, eikä mistään coolista esikuvasta.

Espoossa on myös demareista kuulunut huolestunutta kyselyä, että uhkaavatko katujengit Espoota. Virkamiesten vakiovastaus näihin huoliin on, ettei meillä ole sellaista vaaraa, koska Ruotsi on epäonnistunut asuinalueiden segregaation ehkäisyssä toisin, kuin Suomi, jossa asuntopolitiikassa on harjoitettu asuinalueilla sosioekonomisesti monipuolista asuntorakentamista. Meillä ei ole sellaisia suuria maahanmuuttajalähiöitä kuin Rosengård.

Jännä juttu, että varsinaiset katujengien asiantuntijat, kuten poliisi ja kriminaalihuollon asiantuntija ovat kuitenkin sitä mieltä, että olemme selvästi Ruotsin tiellä katujengien kanssa. Kriminaalihuollon asiantuntija Mertsi Tammisen mukaan “Pääkaupunkiseudulla jylläävä roadman-ilmiö vie kohti järjestäytyneitä jengejä, ellei kehitykseen puututa.”

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtajan, Jonne Rinteen mukaan Suomessa toimii 11 katujengiä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jengien jäsenistä jopa 95 prosenttia on nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia. Radio Keskisuomalaisen haastattelussa Rinne arvioi Suomen olevan kehityksessä ”Ruotsin tiellä”. Oli muuten hämmentävää lukea erään toimittajan katujengijutusta, että katujengeissä on “myös maahanmuuttajataustaisia” – ikään kuin vain pienenä mausteena.

Katujengien noususta antavat parhaiten kuvaa tietenkin tilastot. Viime vuoden tammi-lokakuussa poliisille ilmoitettiin 82 alaikäisen tekemäksi epäiltyä ryöstöä tai sen yritystä. Tänä vuonna luku oli samassa ajassa 245. Rumaa kehitystä on tapahtunut kuitenkin varsinaisesti Itä-Uudellamaalla, eikä niinkään täällä Länsi-Uudellamaalla. Myös sisäministeri Krista Mikkonen on esittänyt eduskunnan kyselytunnilla huolensa rikollisuudesta ja jengiytymisestä.

No mutta mikähän siinä sitten on, kun olemme virkamiesten mielestä niin onnistuneet asuinalueiden segregaation ehkäisemisessä täällä Suomessa, mutta silti mamujen jengiytymisilmiö on varsinaisten asiantuntijatahojen mukaan vahvistumassa? Virkamiehiltä on hopsassaa jäänyt ymmärtämättä, että kun väestönvaihdos etenee hurjaa vauhtia täällä pääkaupunkiseudulla, vieraskielisiä on täällä pian jo yli puolet väestöstä ja silloin lienee aika vaikeata ehkäistä maahanmuuttajien liiallista keskittymistä asuinalueilla – ja tietenkin jo paljon tätä ennen. Etnojen prosenttiosuudet kasvavat nopeasti niin kauan kuin sen annetaan jatkua – Suomen kannalta hyödyllisenä poikkeuksena ukrainalaiset, jotka edes hieman hidastavat kehitystä.

Tällä hetkellä meillä on esimerkiksi Helsingin Itäkeskuksen, Espoon Suvelan ja joidenkin muiden kaupunginosien väestöstä jo yli 40 % maahanmuuttajia. Vaikka vain harvat ongelma-alueilta tulevat maahanmuuttajat jengiytyvät, niin väestönvaihdoksen edetessä alkaa jengipomoja ja sellaisiksi haluavia olla tietyssä vaiheessa niin paljon, että katujengeistä tulee pysyvä ilmiö. Näiden muodostamaa rikollisverkostoa ei siinä vaiheessa saada enää kitkettyä, kun aina löytyy uusia agitaattoreita tilalle, jos edelliset joutuvat vähäksi aikaa tiilenpäitä lukemaan.

Mutta miten mamujengiytymistä voidaan torjua ja ovatko poloiset siksi niin aggressiivisia, koska ovat kotimaidensa sotien traumauttamia? Alkoivatko suomalaiset sotien jälkeen väkivaltaisiksi katuryöstelijöiksi? Eivätpä tainneet. Palataanpa ilmiön selitysten osalta kriminaalihuollon tukisäätiön asiantuntijaan Mertsi Tammiseen. Tammisen mukaan lapset, jotka eivät saa tunnustusta kotoaan tai koulusta, ovat jengiytymiselle alttiita. Hänen mukaansa “Eivät he ole pahoja nuoria, vaan he haluavat tulla nähdyksi ja kohdatuksi.” Jaaha, onko niin, että aikuisilla esim. liivijengeissä on niin erilaiset motiivit porukalla kuin nuorten ryöstelevillä katujengeillä? Eikö näistäkin pitäisi sitten pehmoilla, että nämäkin haluavat yhtä lailla vain tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi? Selityksen ymmärtää, sillä Tammisella itsellään on rikostaustaa.

Tällaiselle pehmoilulle väkivaltaisten jengien kohdalla ei tietenkään pidä antaa sijaa, olivatpa kyseessä nuoret tai aikuiset. Ihminen voi tulla nähdyksi, kohdatuksi ja arvostetuksi, vaikka ei pärjäisi koulussa, perheessään, eikä kaveripiirissä. Hän voi aina päteä jollain muulla elämän osa-alueella, kuten jossain lajissa tai harrasteessa tahi hankkimalla tietoa jostain itseä kiinnostavasta aiheesta niin, että hallitsee sen paremmin kuin 99 % väestöstä. Menemällä mihin tahansa töihin voi hankkia nopeasti erilaisia merkkivaatteita ja vaikka oman sykähdyttävän tyylin, jos säästää muussa kulutuksessa. Ja jotain työtähän nykyään löytyy, jos ei nirsoile. Mikään huono-osaisuus, osattomuus tai pahoinvointi eivät itsessään ohjaa ihmistä katujengeihin, elleivät arvot ole kieroutuneet tai niitä ei ole. Näistä asioista ihminen on pitkälti itse vastuussa, koska harvassa ovat ne, jotka eivät koskaan olisi tavanneet hyviä ihmisiä, joista ottaa vaikutteita niiden pahojen sijaan.

Pääasiallinen syy jengiytymiskehitykselle ei siis ole huono-osaisuus, sillä eiväthän huono-osaiset yleensä jengiydy. Maahanmuuttajien jengiytymisen reseptistä löytyy monia tekijöitä. Tärkeä syy on adhd:n esiintyminen viisi kertaa useammin lapsilla, joiden vanhemmista vähintään toinen on maahanmuuttajataustainen. Tämä aiheuttaa ongelmia koulussa yhdessä kieliongelmien kanssa. Todennäköisesti maahanmuuttajat suostuvat lastensa adhd-lääkitykseen harvemmin kuin kantasuomalaiset. Jos kotona on erilaiset arvot kuin suomalaisessa yhteiskunnassa, jäävät moraaliarvot yleensä hataralle pohjalle. Jos äiti ja perheen tytöt ovat alisteisessa asemassa, pönkittyy pojista huonolla geeniperimällä omahyväisiä narsisteja tai psykopaatteja, joilla on pokkaa asettua jopa virkavaltaa vastaan. Silloin, kun koulussa ei pärjää ja älykkyys on alhainen, suostuu helposti rikollisten juoksupojaksi.

Jengiytymiskehitystä on torjuttava ainakin lopettamalla turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen Euroopan ulkopuolelta yksittäisiä poliittisia pakolaisia lukuun ottamatta. Kouluissa roadman-kulttuuria ja vastaavia on käsiteltävä siten, että ne saatetaan naurettavaan ja noloon valoon. Oppilaita on kehotettava kertomaan heti opettajalle tai vanhemmilleen, jos he kuulevat jotain katuväkivaltaan viittaavaa tapahtuneen. Tuomiolle saadut jengipomot on karkotettava maasta. Jos kyse on alaikäisestä, koko perhe voi joutua lähtemään. Rikosten selvittämistä vaikeuttaa tyypillisesti se, etteivät rikosporukoissa pyörivät halua tai uskalla puhua. Tämä on johtanut Ruotsissa heikkoon rikosten selvittämisprosenttiin, mikä on lietsonut väkivaltaisuuksia. Tähän puhumattomuuden kulttuuriin on keksittävä ratkaisuja esim. kuulustelu-, uhrin suojaamis- ja palkitsemiskäytännöillä.

Kirjoittaja on perussuomalaisten Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla.