Perussuomalaiset

Heikki Tamminen

Uudistuksia, jotka heikentävät palvelutasoa ja lisäävät kulu

Julkaistu Salon Seudun Sanomien Tätä mieltä -palstalla 4.6.2021

Tällä palstalla on keskusteltu soteuudistuksen mahdollisista vaikutuksista. Hallitus aloittikin soteuudistuksen poikkeuksellisen runnomisen eduskunnan valiokunnissa samaan aikaan, kun Säätytalon puoliväliriihen neuvotteluissa kriiseiltiin. Maakuntamalli on keskustalle tärkeä himmeli, joten kysymys kuuluukin, lepyteltiinkö keskustaa runnomalla asiaa eteenpäin asiantuntijoiden kritiikistä välittämättä? Hallitus sivuutti kriittiset lausunnot häpeilemättä esimerkiksi putsaamalla talousvaliokunnan lausunnosta asiantuntijoiden kritiikin pois.

Soteuudistus ei vastaa sille asetettuihin tavoitteisiin. Soteuudistus ei monien asiantuntijoiden mukaan vähennä julkisia kuluja tai turvaa palvelutasoa, vaikka nämä kaksi asiaa ovat uudistuksen tärkeimmät tavoitteet. Muutoskustannuksia voi kertyä asiantuntijoiden mukaan jopa kolme miljardia euroa ja selvää on, että näitä kuluja on katettava jostain muualta.

Samalla, kun säästöpaineet kasvavat, uusi hallintomalli vie käytännössä päätösvallan suuriin keskuksiin – Varsinais-Suomen tapauksessa Turkuun. Mitä luulette, mistä silloin tullaan säästämään, jos Turku sanelee kohteet tulevassa maakuntavaltuustossa?

Sellaisia asioita, jotka eivät ole rikki, ei pidä yrittää korjata. Resursseja tarvitaan lisää erityisesti perussairaanhoidon ja terveydenhoidon tasolle, mutta se ei vaadi uutta hallintotasoa. Alalle on jo nyt äärimmäisen vaikea saada pätevää väkeä, joten meidän on ensin korjattava ne ruohonjuuritason ongelmat, jotka parantavat perustason saatavuutta.

Jos uudistus on huonompi kuin nykytila, uudistus on parempi jättää tekemättä. Uudistus ei näytä parantavan suomalaisten terveyttä tai hyvinvointia. Lisäksi se uhkaa demokratiaa edellä mainitulla tavalla, kun pienempien kaupunkien ja kuntien päätösvalta romahtaa uudessa hallintomalissa. Silloin suuri vie ja pieni vikisee.

Kuntaliiton toukokuussa julkaiseman kyselyn mukaan jopa 56 prosenttia kunnista tai kuntayhtymistä arvioi, että tavoite kustannusten kasvun hillitsemisestä toteutuu melko tai erittäin heikosti. Vain 16 prosenttia vastanneista arvioi tavoitteen toteutuvan melko tai erittäin hyvin. Palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden arvioi paranevan vain 14 prosenttia vastaajista.

Kunnissa ja kuntayhtymissä on perehdytty soteuudistukseen huolella, koska se koskettaa niitä radikaalisti. Siksi kyselyn tulokset on syytä ottaa erityisen vakavasti.

Kuunnelkaamme niitä, joilla on asiasta tietoa ja asiantuntemusta. Marinin hallitus ei selvästikään sitä tee.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos 😕 Heikkikin. Hyvä KIRJOITUS SINULTA, ONNITTELUT. SUOMEN Valtiossa pitäisi lopettaa, muutenkin, KUIN Sikiöiden tapossa: Pientenkin vikisyttäminen. Suomeen PITÄÄ, TEHDÄ VAIN YHDELLE HERRALLE PALVELUSTA, JUMALALLE Uhrilahja Hänelle jota Hän Sanoo olevansa Sisällisesti Meissä ihmisissä. Meidän ❤️ pitää suomalaisina Saada nopeaan tahtiin tänne uudenlainen Hallitusmuoto: Kristokratia, Jossa ylin valta On Kristuksella. Nythän se on monessa asiassa: Belsebuulla, Eli, Raamatun Perkeleellä. Kiitos. SIUNATEN , LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Heikkikin. Hyvä kirjoitus sinulta hyvine ajatuksin Suomen Valtiossa pitäi lopettaa, muutenkin, kuin sikiöiden tapossa: Pienten vikisyttäminen. Suomeen pitää ehdottomasti saada: Kristokratia Hallitusmuoto, jossa ylin valta on Kristuksella, nythän se on: Belsebuulla, eli perkele henkivallalla, monessa asiassa. Se on myöskin ainut mahdollisuus estää uusiutuva kansalaissota, koska Kristus sanoo: ”Ilman minua, te, ette voi mitään tehdä.” Eriarvoisuus Suomen kansan keskuudessa, ei saa yhtään enää lisääntyä, olemme maksimissa, nyt: on: ”Pöydälle nostettava, kissa.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos 😕 Heikkikin. Vähän lisää, tuolta tietokoneen puolelta, Kun Ei Se tullutkaan tänne, vahan tavan lailla. Tuo Kristokratia Hallitusmuoto, On Ainut ratkaisu estää Suomessa: Uusi kansalaissota, Tai, Sitten pienten lasten vingutus, tappaminen Jatkuu, entisellään, ILMAN Tuota Kristokratia Hallitusmuotoa. Hän Tuli Ja Sanoo: Minä olen tullut, että teillä Olisi, Elämä, Ja yltäkylläisyys. Muistakaa RAKKAAT viidettä käskyä: Älä Tapa. Sikiökin on ❤️ Sydän, ja Ihminen, NIINKUIN sinä, Ja minäkin. Suomi nousuun, Ja Rohkeus sydämeen ja housuun. Kiitos 😕. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jonas Piirainen
Hämmentynyt
#4

On se aikamoinen, kun kahdesti pahoinpitelystä vankeuteen tuomittu ja kymppitonnien ulosottovelan kerännyt ”mies” uskottelee toimivansa kansan parhaaksi.

Muistakaahan äänestää, tai Heikki vetää teitäkin turpaan 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000