Viime aikoina on puhuttu rasismista enemmän kuin pitkään aikaan. Leimaavaa keskustelulle on ollut se, että ihmisten käsitykset siitä mikä on rasismia ja mikä ei, tuntuvat vaihtelevan huomattavasti. Ei tietenkään helpota asiasta puhumista, jos sanan merkitys on erilainen eri ihmisille. Itselleni rasismi on hyvin yksiselitteisesti toisen ihmisen syrjintää, pilkkaa tai tuomitsemista perustuen vain ja ainoastaan hänen etniseen taustaansa, kulttuuriinsa, sukupuoleensa, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihin tahansa sellaiseen, johon ihminen ei ole itse voinut millään tavalla vaikuttaa. Tämä on tietenkin yksiselitteisen tuomittavaa, eli toisin sanoen ainoa kriteeri ihmisiä ”arvosteltaessa” tulisi olla se kuinka he käyttäytyvät toisia ihmisiä kohtaan ja kunnioittavat yhteiskunnan pelisääntöjä. 

Tästä päästään yhteen nykypäivän käytännöistä, joka on itseäni ihmetyttänyt jo jonkin aikaa. Positiivinen syrjintä. Positiivinen syrjintä lähtee siitä ajatuksesta, että jotain syrjittyä ryhmää suositaan, jotta heidän tilanteensa paranisi. Ajatus on kummallinen siitä syystä, että ei ole mahdollista suosia jotain syrjimättä jotain muuta. Eli näin ollen suositaan tiettyä ryhmää samalla syrjien jotain toista ryhmää. Ja tällä kuvitellaan lisättävän tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta yhteiskunnassamme. Väittäisin vaikutuksen olevan täysin päinvastainen. 

Tasa-arvo on sitä, että kaikki lähtee samalta viivalta. Ei sitä, että kaikki tulee maaliin samaan aikaan. Tämä sanonta on yksi parhaista, joita olen vähän aikaan kuullut. Miksi meillä sitten pääsee kouluun helpommin tietyn äidinkielen omaava (kiintiöt) tai töihin tietyn taustan omaava henkilö (kehotus palkata tasaväkisessä tilanteessa vähemmistön edustaja/Helsingin kaupunki)? Tämä ei ole ainoastaan syrjivää enemmistöä kohtaan, mutta myös väärin niitä vähemmistöjen edustajia kohtaan, jotka ovat omalla työllään ansainneet paikkansa. Uskoisin, että harva vähemmistön edustaja, oli sitten kysymys mistä tahansa vähemmistöstä, edes haluaa ”etumatkaa” vaan vain ja ainoastaan samalle lähtöviivalle. Ja lähtöviivalle tuleekin auttaa, mutta sen jälkeen menestys on itsestä kiinni. 

Näin ollen kysymys kuuluu: jos syrjintä on rasismia ja rasismia ei saa hyväksyä eikä suvaita missään muodossa, miten rasismi on yhtäkkiä hyväksyttävää, kun sen eteen joku keksi laittaa sanan ”positiivinen”?