Tänään lakkoillaan hallituksen ns. aktiivimallia vastaan. Yhtenä sen suurimpana puutteena on ilmeisesti pidetty sitä, että sitä ei ole valmisteltu ”kolmikantaisesti”, kuten yleensä aikaisemmin työmarkkinoihin liittyvät asiat tässä maassa on tehty. Tästä herää auttamatta kysymys siitä, onko kolmikannassa tehdyt päätökset sitten jotenkin parempia? Kuullaanko silloin kaikkia työmarkkinoiden osapuolia?

No ei kuunnella! PK-yritysten kanta ei ole mukana mitenkään. Ottaen huomioon, että suurin osa uusista työpaikoista nykyään syntyy nimenomaan tälle sektorille, on linjaus suorastaan käsittämätön. Jotenkin voisi kuvitella, että maassa jossa työllisyysaste on liian alhainen julkisiin menoihin nähden, olisi syytä kuunnella erityisen herkällä korvalla niitä tahoja, jotka uusia työpaikkoja pääsääntöisesti luovat. Mutta ei.

Välillä tuntuu siltä, että Suomi on vartalo, jonka pää ja molemmat kädet kiistelevät siitä kuka on vartalon tärkein osa ja samaan aikaan kukaan ei kuuntele jalkoja. Ja itse asiassa juuri ne jalat vievät vartaloa eteenpäin.

Useimmat pienyrittäjät ovat yhtä mieltä siitä, että paikallinen sopiminen olisi optimaalisin tapa sopia sekä työnantajan että työntekijän kannalta. Tämä todennäköisesti lisäisi työpaikkoja ja pienentäisi työttömyyttä. Tähän tavoitteeseen ei valitettavasti ikinä päästä, jos pk-yrittäjien ääni sivuutetaan joka kerta, kun päätöksiä tehdään.

Olisiko syytä unohtaa kolmikanta ja alkaa toteuttamaan nelikantaa?