Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Kaksi miljardia lisää ostovoimaan?

Kaikki ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: Suomen talous on kuralla ja jotain pitäisi tehdä. Kehitettäviä asioita on varmasti useita, mutta yhtenä suurimmista ongelmista pidetään ihmisten ostovoiman hupenemista. Ostovoima vähenee, raha ei liiku ja talous jähmettyy. Mitä asialla voisi tehdä?

Työeläkerahastojen käyttämistä vaikeata tilannetta helpottamaan on jo esitetty useamman kerran. Itse olen pyöritellyt ajatusta, jossa käytetään ko. rahastoja hyväksi, mutta jokainen palkansaaja voisi päätöksen tehdä henkilökohtaisesti omalta kohdaltaan. Eli kuinka?

Työeläkemaksu v. 2016 on 24,6 % palkasta. Tästä 5,7 % on työntekijän osuus, jonka työnantaja pidättää palkasta. Mitä jos antaisimme palkansaajalle mahdollisuuden valita kuinka paljon hän tuolla omalla osuudellaan haluaa eläkettään kerryttää? Toisin sanoen ihmisellä olisi mahdollisuus valita esim. vuodeksi eteenpäin kuinka paljon hän tulee maksamaan tuota omaa osuuttaan eli hän voisi tiputtaa tuon 5,7 % halutessaan vaikka nollaan. Tai jotain siltä väliltä. Työnantaja ei joutuisi maksamaan puuttuvaa osaa vaan työntekijän eläkemaksu olisi yksinkertaisesti sen verran matalampi ja eläkekertymä sen verran suhteessa pienempi. 

Esimerkki: palkansaaja x tienaa 2 200 euroa kuukaudessa. Hän on nuori kaveri, jota eläkekertymä ei huoleta ihan niin paljoa kuin perheen laskut ja päivittäiset menot. Hän päättää tiputtaa oman osuutensa eläkemaksusta 5,7 % => 0,0 %. Työnantaja ei pidätä häneltä palkkalaskelmalla ollenkaan työeläkemaksua ja työnantaja maksaa eläkeyhtiölle työeläkemaksua 24,6 % – 5,7 % = 18,9 %. Työntekijän eläke karttuu 18,9 % mukaisesti. Ja mikä tärkeintä, työntekijä saisi kuukausipalkasta käteen 125,40 € enemmän, jonka hän tulisi todennäköisesti käyttämään suoraan kulutukseen. Vuositasolla käteen jäävä osuus olisi n. 1 500 euroa. 

Uskoisin, että monia kiinnostaa tällä hetkellä enemmän rahan riittäminen jokapäiväisiin menoihin kuin tuleva mahdollinen eläke, jonka saaminen saattaa olla muutenkin monen mutkan takana. Näin ollen, jos näitä palkansaaja x:iä olisi 1,5 miljoonaa ja kaikki päätyisivät samaan ratkaisuun, olisi kuukausittainen muutos ostovoimaan n. 187,5 miljoonaa euroa ja vuositasolla n. 2,25 miljardia euroa. Kaikki eivät mahdollisuutta tietenkään välttämättä käyttäisi kokonaan, mutta kaikki lisäys ostovoimaan olisi tässä taloustilanteessa varmasti tervetullutta. 

Olisiko tässä aineksia talouden piristysruiskeeksi, vaikka edes väliaikaisesti?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Aimo Annos
Hämmentynyt
#1

Jos työnantaja maksaisi 5,7% suurempaa palkkaa, työntekijälle jäisi enemmän rahaa kulutukseen, sekä hän kerryttäisi myös eläkettään. Ehdotuksesi vetoaa ainoastaan sellaisiin nuoriin, jotka viis veisaavat tulevaisuudestaan, kunhan saavat hankittua kulutushyödykkeitä nopeasti, tässä ja nyt. Kaikesta tuosta hyötyy eniten työnantaja, joka ei sillä säästämällään eläkemaksulla suinkaan työllistä yhtään enempää, vaan pistää rahat taskuunsa. EK taatusti kannattaa moista ehdotusta, oletko nyt varmaan oikean puoluelehden sivuilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei " persettä myy
#2

Ei Ei pojat !
Miljardit pitää suunnata
-Hinta ja kilpailu kyvyn Eu tasolle saamiseksi,
-Viron veromalliin ,
– Autoveron poistoon ,
-Valtion velkojen maksuun. !

Miljardeja saamme kasaan helpoiten
-Julkisen sektorin leikkauksella -30 % tekee vuosittain 36 miljardia !!!!
-Lopettamalla rahan jaon pakolaisiin ,Kreikkaan ,Ukrainaan turkkiin jne..
-Poistamalla Amattiyhdistys jäsen maksun verovähennys oikeuden
-Leikkaamalla sosiaali turvaa,niin ettei se houkuta pummeja toiselta puolen maailmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tod.näk. käy niin, että eläkevak. jätetään kokonaan maksamatta. Tuskin sitä nuorena itsekään maksaisin. Tämän näkee AY-jäsenyydessä. Liitytään ”Loimaan kassaan” säästäen hiukan. Tosin silloin jää saamatta paljon ilmaisia apuja joita AY-jäsen saisi. Lisäksi ta voi ”unohtaa” palkan lisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#4

Kaikkihan on valinta kysymyksiä mitä haluamme Jossitellaampa vähän ja kun Valtio pättäisi nyt heti tällä viikolla tehdä valinnan , että tämän vuoden ammatti/yrittäjä yhdistysten jäsen maksu ei enään ole verovähennys kelpoinen ja laskisi nyt heti aluksi -2 % ALV veroa ! siis säästyvät rahat laitettaisiin kiertoon alv laskuna.

Heti tulisi lähes miljardi ostovoimaa kansalle ja samalla laskisi maassa kustannus ja palkka taso .Ajatelkaa mikä merkitys tällä olisi työllisyteen !!!!
Miettikää Persut ja lopettakaa valitus ja kommunisti puheet.
Maan velkaantuminen on saatava kuriin ja kustannus ja hinta kilpailu kyky kuntoon muuten meitä uhkaa 100 %varma konkurssi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000