Myönnän, että tätä kirjoittaessa on verenpaineeni hieman normaalia korkeampi. Tämä johtuu siitä, että luin juuri Tapanilan joukkoraiskauksesta langetetut käräjäoikeuden tuomiot ja niiden perustelut. Kolme tekijää oli kukin saanut n. vuoden ehdollisen tuomion. Lieventäviä asianhaaroja oli oikeuden mukaan mm. tapauksen saama julkisuus. Kyllä, tapauksen saama julkisuus pienensi tuomioita. Tämän lisäksi oikeus katsoi, että joukolla tehty raiskaus ei tehty yksissä tuumin. Eli kaveriporukka siis toisista tietämättään raiskasivat saman henkilön, samassa paikassa ja vieläpä samaan aikaan.

Sympatiani ovat uhrin ja hänen omaistensa puolella, voin vain kuvitella tuskan. Itselläni on kotona neljä naispuoleista esiteiniä siirtymässä pikkuhiljaa kohti ”isoa maailmaa” ja sen mahdollisuuksia ja vaaroja. Vanhemmilla on aina pelko lastensa turvallisuudesta, mutta tämän päivän Suomessa tämä pelko valitettavasti vaan kasvaa päivä päivältä. Viattomia ihmisiä traumatisoidaan loppuiäksi oksettavilla teoilla ja maan oikeuslaitos katsoo oikeuden tapahtuneen kun syylliset eivät istu päivääkään telkien takana. 

Rikoksista langetetuista tuomioista puhuttaessa on autuaasti unohdettu yksi rangaistusten tärkeimmistä tehtävistä: pelotevaikutus. Rangaistukset tulee olla sellaisella tasolla, että jo niiden olemassaolo ehkäisee rikoksia. Ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen liittyvissä rangaistuksissa tämä ajatus tulisi olla kaikista kirkkain. 

Mieleen vääjäämättä hiipii ajatus, ettei tämän maan laki enää suojele kansalaisiaan niin kuin sen pitäisi suojella. Olennainen kysymys, jota jokaisen olisi hyvä punnita, on se mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun ihmisten luotto lakiin häviää kokonaan. Uskallan veikata, että se on jotain, mitä kukaan meistä ei halua nähdä.

Nyt on viimeiset hetket toimia.